Satavuotiaan sylissä

Kuvittele mielessäsi satavuotias hirsitalo. Avaa sitten silmäsi ja katso tätä kuvaa: Mitä hemmettiä nuo tuijat tuossa tekevät? Korjaus 19.3.2023: Nuo eivät olekaan tuijia, kuten Kruunuvuokko (kts. kommentit) minulle opetti. Ne ovat ihania kartiovalkokuusia! Mutta lue tämä teksti eteenpäin niin, että JOS ne olisivat olleet tuijia. Ei, oikea vastaus ei ole, että niihin on näpsäkkä ripustaa jouluvalot, ei ei, niiden ei pitäisi olla olemassa, siis tuossa! Siinä kuuluisi olla vanhanajan pensasruusuja, esimerkiksi juhannusruusut tai lähellä talon nurkkaa edes lipstikka pensas tai joku tuoksuva yrtti.  Kanadantuijasta kyllä puhutaan puutarhahistoriakirjoissa yllättävän varhain, mutta silti ... tuijia ... tuijia ... oi ei! Noo, jotkut entiset tuijan istuttajat saakoon anteeksi. Kylläpä aloitin kiukkuisesti. Nyt sitten leppeämpiä kuvia tältä päivältä. Kauniin punertava sammalmätäs metsässä. Syreenin silmu, jee! Pihallamme on isoja kauniita kuusia. Kasvikunnasta mielitiettyjäni ovat kuuset ja ak

 Olohuoneen seinässä näkyvät satavuotiaat hirret. Muuten talossa ovat useammat entiset omistajat tehneet kaikenlaista remonttia niin, että on vaikea tietää mitä milloinkin on tehty. Se on ainakin hyvä, että ikkunat ovat kaksinkertaiset ja hyvin lämpöä pitävät. Lisään sitten kuvaan huonekalut, jotka eivät ole satavuotiaita. Jos kuvan vasen laita näyttää omituiselta, niin ei pidä paikkaansa :-D

 Vielä pari juttua mitä pihalla oli näkyvissä ennen lumen tuloa. En valitettavasti tunne eri saniaislaleja niin hyvin, että osaisin sanoa minkä nimistä tämä rinteessä kasvava, alaspäin sievät pienehköt lehtivartensa ojenteleva kasvi on. Sitä on melko runsaasti rinteessä ja polkujen reunoilla. Pahoittelen noiden sammalkuvien epätarkkuutta. Nuo söpöt sammallajit nököttävät vanhan katajan oksilla. Tässäpä taas lisää opiskeltavaa; haluan oppia tunnistamaan kaikki pienimmätkin pihalla kasvavat suloisuudet. Puutarhassa hurmaavaa taitaa olla juurikin sen kasvien moninaisuus; on senttimetrin kokoisia kasveja, pilviin kurkottelevia jättikokoisia puita ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Eikö? Kiikari minulla jo on, mutta nyt tajusin,  että on hankittava vielä suurennuslasi :-)

Tässäpä pihani. Sen koko on melkein 3 000 neliömetriä ja se sijaitsee kasvuvyöhykkeellä 1b. Pihan eri osista kerron myöhemmin lisää. Ennenkuin lumi peitti maan löysin tuolta keskipihan ison kuusen liepeiltä lämpäreen sinivuokon lehtiä! Viime yönä näin unta, että seisoin pihalla. Jättikokoinen sinisiipi lennähti siihen, sitten myös neitoperhonen, ritariperhonen, kaaliperhonen ja muita perhosia isokokoisina versioina lenteli ympärilläni. Minulle tuli hätä, että nyt äkkiä perhosbaari paikalleen, etten myöhästy. Olin tuoreesti hankkinut upouuden baarin.

Minulla on nyt uusi aarre. Tämä aarre on Varsinais-Suomessa sijaitseva satavuotias pieni hirsitalo, iso piha ja yli hehtaarin kokoinen metsä. Kirjailija P. Mustapää on aikoinaan eräässä pakinassaan kirjoittanut tornikokemuksesta . Se on joku niin äärimmäisen voimakas ja valtavan upea kokemus, että tekisi mieli juosten kiivetä torniin ja huutaa se koko maailmalle. Minulle tämän aarteen omistaminen on tuollainen tornikokemus. Siksi aloitan tämän blogin. Tuommoinen jatkuva torneissa kirmailu kun ei sovi meidän melkein satavuotiaiden tyyliin. Nyt edessä on siis se pakahduttavan kiihkeä odotus, joka aina uudessa paikassa ensimmäisenä keväänä on; mitä kaikkea maasta nouseekaan? Pitkäaikaisia "erityismielenkiinnon kohteitani" akileijoja ei taida pihalla olla, vielä. Ylimmäisessä kuvassa on näkymä saunabaarin ikkunasta tuvalle päin. Kahdessa alimmaisessa kuvassa näkyy tilusten korkeuserot; metsässä on "vuori" ja pihaa on kolmessa kerroksessa alaspäin.