Satavuotiaan sylissä

Odottelen kirjastosta vielä kahta kirjaa, jotka haluan Aikuisten lukudiplomin puitteissa lukea. Olen varausjonossa molemmissa noin sadannella sijalla. Noiden kahden kirjan jälkeen olen sitten lukenut diplomiin vaadittavat kymmenen kirjaa. Joo joo, ei tarvitse muistuttaa, että Humiseva harju jäi kesken. Lukemani Harjun 264 sivua vastaavat kyllä neljää normaalia kirjaa, joten oikeastaan tulen lukeneeksi kolmetoista kirjaa. Päätin kuitenkin lukea yhden ylimääräisen. Etten pääse myöhemmin naputtamaan itselleni. Itseasiassa taidankin pitää tässä kohtaa kesälomaa lukudiplomista. Näinpä teen. Jätän nuo kaksi kirjaa kesäloman jälkeiseen aikaan. Loma alkaa nyt ja päättyy joskus syksyllä. Mutta siis se bonuskirja. Aikuisten lukudiplomin listoilla on Aapelin Pikku Pietarin piha (1958). Tutkiessani kyseisen kirjan saatavuustilannetta kirjaston verkkosivuilta, löysin toisen Aapelin kirjan. Nimittäin ensimmäisen kirjoittamansa teoksen "Onnen pipanoita. 50 juttua elämän aurinkoiselta puolelta...

Ihmisiä on erilaisia. Ja ihmisryhmät eroavat monesti toisistaan joidenkin ominaisuuksien suhteen. Voidaan ottaa esimerkiksi ihmisryhmät kaupunkilaiset ja maalaiset. Ominaisuuksiksi voidaan valita vaikka viisaus ja käytännöllisyys. En tarkoita nyt mitenkään vertailla; päättele itse kahden tapauksen perusteella. Tapaus   1 : Maalainen  Lapsuudenperheeni eli maanviljelijäperhe 1960-luvulla tarvitsi kesäisin jäätä. Pihapiirissä seisoi pieni rakennus, jäätelökioskia pienempi punainen talo nimeltään maitohuone. Sen lattiaan oli valettu betonista altaita. Kun olimme aamuin ja illoin lypsäneet lehmät, maito kaadettiin tonkkiin. Tonkat kannettiin maitohuoneen altaisiin, joihin laitettiin jäätä. Näin maito säilyi kylmänä kunnes oli aika maitokärryillä viedä tonkat tien varressa olevalle maitolavalle. Pian siihen ajoi maitoauto, jonka kuljettaja nosti tonkat kyytiin ja vei ne meijerille kymmenen kilometrin päähän.  Juhla, Harmi ja Jaana. Harmin tytär oli nimeltään Riesa. Minun lempi...

Joskus aiemmin taisin täällä blogissani leikitellä ajatuksella aakkosruokavaliosta. Saisi syödä vain sellaista, joka alkaa meneillään olevan kuukauden alkukirjaimella. Taidanpa tässä haastevastauksessa esitellä M:llä alkavia minun mielestä hyviä makuja. Terhi blogissaan Terhin tarinoita oli keksinyt tämän idean ennen minua. Mätitahna munan päällä on pikkuherkkupala. Marinoitu silakkapihvi suoraan kaupan kalatiskiltä. Maistuu sellaisenaan, herkullista myös ruisleivän päällä. Muro- ja muruleivokset. Jälkimmäiset leivoin miehen nimipäivän kunniaksi. Mustaherukkarahkapiiras Mantelitäytteinen laskiaiscroissant paikallisesta leipomosta. Maitorahka tai maustamaton jogurtti puolukoiden ja hunajan kanssa on hyvää. Bonuksena vielä minulle uusi maku, jota maistoin 1.3.2026.  Minun mielestä ruokaöljyt maistuvat pahalle, ja siksi minun on ollut vaikea oppia käyttämään niitä. Tämä camelinaöljy on toistaiseksi parhaimman makuinen; siinä on mantelinen aromi. Paistoin siinä kananmunia, eikä siitä j...

Haasteen aiheena on KUUKAUDEN SITAATTI/MIETELAUSE. Alpo Rusi : " Itse minä istutin kukkamaani ."  Kun olet saavuttanut jotain hyvää tai tehnyt jotain, josta on seurannnut jotain myönteistä, voit ylpeydellä todeta noin. Eli olet ansainnutkin sen hyvän, eikä siinä muilla ole nokan koputtamista. Ja myös päinvastoin; jos olet tehnyt jotain ikävää, siitä sinun pitää itse ottaa vastuu, eikä syyttää muita. Friedrich Nietzsche : Amor fati - Rakasta kohtaloasi stoalaisuus.fi -sivustolta lainaan tekstiä: "Amor Fati tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että hyväksyt ja jopa rakastat kaiken mitä elämä tuo eteen - sekä hyvät että huonot asiat. Sen sijaan, että vain sietäisit vastoinkäymisiä, opit näkemään ne osana polkua, joka vie sinua eteenpäin." " - ei tarkoita, että luovutat tai alistut kohtalolle. Se tarkoittaa, että hyväksyt sen mitä et voi muuttaa." "Tapahtunut on jo totta, ja vastustaminen vain lisää kärsimystä." Amor Fati -kolikoiden kuvat olen ...

"Suklaa halpenee pian - kaakaon hinta lähti laskuun". Tämä otsikko löytyi Ylen nettiuutisista 14.2.2026. Jutun oli kirjoittanut Anu Pekonen. Tekstistä käy ilmi, että suklaa halpenee jo tämän vuoden aikana. Apua, tätä vuotta on jäljellä enää vähän yli kymmenen kuukautta. Nyt tuli kiire! On keksittävä lisää käyttöä suklaalle. Ne ajat ovat kohta takanapäin, kun suklaalla herkuteltiin nauttimalla sitä suun kautta vain erityistilanteissa. Jatkossa voit säästää kasapäin rahaa käyttämällä suklaata monenlaisiin tarkoituksiin, jolloin voit jättää monia muita tarvikkeita ostamatta. Tässä joitakin minun ehdotuksia. Ne ovat aakkosjärjestyksessä, joten tarvittaessa löydät ne helposti. DOSETTI . Ota konvehtirasia, jossa on konvehteja kolmessa rivissä seitsemän kappaletta. Näin jokaiselle viikonpäivälle on paikka aamu-, keskipäivä- ja iltalääkkeitä varten. Täytä tämä suklaadosetti muuten tavalliseen tapaan, mutta nyt painele pillerit konvehteihin. Kaunis konvehtirasia yöpöydällä luo aivan e...

Satavuotiaan yläpihalla kiven päällä istuva lammas saa jo pilvisenäkin päivänä niin paljon valoa, että illan tullen sen silmät loistavat hyvän aikaa. Nekkumetsässä joidenkin nekkujen varret ovat hukassa. Tuo alla oleva penkki odottelee saunojia. Siihen on mukava istua vilvoittelemaan löylyjen välissä. Alapihalle on ilmaantunut taas suden jäljet. Naapurissa asuva metsästäjä tunnisti ne. Eikä siinä vielä kaikki. Se oli virtsallaan merkinnyt reviiriä kahteen eri kohtaan. Me ei oltu tajuttu tehdä samaa, siis ennen sutta. Nyt se ja mahdollinen laumansa olettavat omistavansa meidän alapihan. Voi sentään. Täytyy valmistautua henkisesti kohtaamaan susi. Vaikeinta on rauhallisena pysyminen. Se, ettei lähde juoksemaan. Sudet eivät tykkää savun eikä parfyymin tuoksusta. Tänään poikkeamme tuohon metsän puolelle kaatamaan yhden puun. Sitä ennen suihkutamme takeillemme Bossin Alive -parfyymiä, jotta pysyisimme elossa.

Eilinen päivä herätti minussa ajatuksia ystävä -sanan käytöstä. Ymmärrän mitä tarkoittaa, kun ihmiset ovat ystäviä keskenään. Tajuan myös "eläinystävä" -nimityksen. Tiedän myös esineisiin liittyvän romanttisen rakkauden eli objektofilian. Mutta sitä en ymmärrä, miten ihminen voisi olla jonkun villasukan, kasvin, ruoka-aineen tai kirjan ystävä. Olet varmasti joskus kuullut jonkun sanovan, että: "En ole sarjakuvien ystävä", "En ole maksalaatikon ystävä" tai "Olen keltaisten kukkien ystävä". Suo nyt minulle se ilo, että irvailen vähän tällä asialla. Korostan, että tämä ei kohdistu kehenkään henkilökohtaisesti, jos vaikka tuntuisikin siltä, että nyt kalikka kolahti. Minulle ei edes jää mieleen tällaiset asiat, että onko joku jossakin yhteydessä käyttänyt ystävä -sanaa tällä tarkoittamallani tavalla. Kirjoitan nyt siis yleisellä tasolla tästä aiheesta. Ja tämä on siis pelkästään minun ongelmani. En voi sille mitään, että nipottajalohko aivoissani höri...

Aikuisten lukudiplomista puuttuu enää kolme kirjaa. Päätin lukea ne siinä järjestyksessä kuin ne kirjastosta varauksien kautta saisin käsiini. Paitsi aihealueen " Klassikkoja " Emily Bronten Humiseva harju osui silmiini kirjakaupan alepokkaripinoissa. Siitä se lähti mukaani kotiin, siis kassan kautta. Kassasta tuli mieleeni äskettäinen apteekkireissuni. Jo apteekin ulko-ovella oli lappu, jossa kerrottiin valtakunnallisen häiriön vuoksi vain käteisen kelpaavan maksuvälineenä. Kuulin kassarouvan kertovan otto-automaatille menijöille, että missä automaatissa vielä on rahaa. Hmm, mitenkähän minä jatkaisin tätä tarinaa. Kun tuo sädekehä pääni päällä lämmittää niin mukavasti. Minulla ei näes ollut hätää; minulla on aina mukana käteistä sen verran, että saan tarvittaessa normaalikokoiset ruokaostokset ja nyt noi lääkkeet maksettua. Ymmärtäkää hyvät ihmiset varautuminen! Käteistä aina mukaan, ja kotona vielä jemmassa lisää. Ja se muukin kotivara! Huh, pääsinpäs taas saarnaamaan. ...

Oho, minähän aloin oikein ahnehtimaan Aikuisten Lukudiplomin suosittelemia kirjoja. Yritänpä nyt vähän jarrutella. Kirjoista pitää nauttia, lukea kiireettä ja ajatuksella. Ei tämä mitään suorittamista tai kilpailua ole. Bazterrican Rotukarja on luettu. En ole ennenkään ollut kovin innostunut syömään lihaa; tämän kirjan jälkeen vielä vähemmän. Tässä dystopia-kirjassa siis eletään maailmassa, josta kaikki eläimet on pitänyt hävittää tappavan viruksen vuoksi, ja jossa syödään ihmislihaa. On lihan kasvatuslaitoksia, teurastamoja ja lihanpakkaamoja, joista en nyt tässä kerro enempää yksityiskohtia. Ymmärrät varmasti. Kirjan päähenkilö on töissä lihanpakkaamolla. Lihatuotteista on kiellettyä käyttää ihminen-nimitystä, vaan ne ovat päitä. Jotkut perheet hankkivat kodin kylmähuoneeseen ns. "kotitalouspään". Päähenkilön siskon järjestämissä juhlissa on hopeatarjottimella uunissa kypsennetty käsivarsi, jonka ympärillä on salaatinlehtiä ja retiisisiivuja. Maisteltuaan lihaa vieraat sa...