Satavuotiaan sylissä

 

Ruskan kauniita värejä alkaa jo olla; vaahteraa, mustikan varpuja ja metsäkurjenpolvea. Sienet ovat vallanneet pihan. Tavallisen näköisiä sieniä on piha ei mustanaan vaan ruskeanaan. Muutaman erikoisemman löysin myös. Tämä on joku maljasieniin kuuluva. Söpöt keltaiset pikkupallot näyttävät aikuisina tältä: ... ja ovat keltahäiväkkä - nimisiä. Ja tässä ei ole nuotio vaan keltasarvikka.

  Alkukesästä suurin toivein rakensin ketokukkapenkin. Toimin jossakin lehdessä nähtyjen ohjeiden mukaan; köyhä maaperä, ei lannoitusta, ei kastelua.  Lopputulos ei ole korkea tiheä kukkaniitty.  Joitakin 10-15 cm korkeita kukkivia kasveja löytyy, kuten ruiskaunokkia ja unikkoa. Lisäksi runsaammin 5-10 cm korkeita taimia, kuten esimerkiksi kehäkukkaa, jotka eivät varmaan ehdi enää kukkimaan. Ensi kesänä toimin toisin. Nytkin olen kyllä jo joihinkin kohtiin lisännyt multaa ja siirtänyt metsästä jänönsalaattia ja tienvierestä ahdekaunokkia tähän penkkiin.

  Kummallisen näköisen pitkulaisen yksisarvisen karvapallon huomasin ruusupensaan oksalla. Ensin se näytti alakuvan näköiseltä, mutta kun olin kamerani kanssa häärännyt muutaman senttimetrin päässä, se avasi nuo valkoiset karvaluukkunsa. Hyvä niin, kauneus lisääntyi, vaikka tuon reaktion tarkoitus ei varmaankaan ollut herättää ihastusta vaan jotain päinvastaista. Luultavasti tuo on villakkaan eli villakehrääjän toukka.

Klo 05.30 näytti tältä ja tältä: Sitten aamuaurinko noin klo 7 valaisi meidän "vuoren" erikoisen väriseksi. Sadekuuro tuli, pakotti ulkohommista sisälle. Tuntui hyvältä ajatukselta sytyttää tuli takkaan.

  Yläpihalla talon vieressä olevan satavuotiaan syreeniaidan takana on jyrkkä pudotus alapihalle ja sen edessä matonpiiskausteline. Talon tapana on näköjään ollut sijoittaa vanhat sähkötolpat reunuksiksi pihalle. Hyvin ne rajaavatkin uudistuvaa ja laajenevaa syreeniaitaa. Poistin tuijien ja syreeniaidan välistä kituliaan tuijan jäännökset ja karsin vähän kuivia syreenin oksia. Haaa, siihen muodostui ikkuna! Puutarhassa olevista porteista ja ovista seuraavaan puutarhahuoneeseen näkee kerrottavan enemmän, mutta ikkunoista vähemmän. Toki jotkut ovat vieneet idean pidemmälle ja laittaneet vanhat ikkunan raamit sopivaan kohtaan puutarhaa. Siirrytäänpäs sitten lähemmäs ikkunaa. Tuo verkkoaita on joskus asennettu tuohon varmaan turvallisuussyistä tuon jyrkän rinteen vuoksi. Ihan aidan vierestä voi sitten jo tirkistellä tontin alimmaiseen nurkkaan saakka. Kuvan etualalla on yksi punakoisoesiintymä. Se näyttää viihtyvän myös kuivalla ja aurinkoisella paikalla, ei pelkästään puronvarren pöheikös

  Edellisessä tekstissäni jäi epäselväksi, mikä kaunis kasvi kuvissa on. Kysyin sitä ja Porkkalan kartanon Anniina Rikala vastasi näin: "Se on jalokello, latinaksi platycodon. Ei siis kuulu ns oikeisiin kelloihin. Tätä löytyy myös valkoisena ja vaaleanpunaisena. Hyvä loppukesän perenna aurinkoon."

Olin eilen mukana Rakennusperinteen Ystävät ry:n retkellä, joka suuntautui Hämeeseen useampaan mielenkiintoiseen kohteeseen. Lammilla sijaitsevan Porkkalan kartanon puutarhaan saimme tutustua melko hyvin. Puutarha tarkoitti laajaa aluetta, jossa oli erilaisia osia; metsässä keijukaisten alue, keltaisten kukkien alue, punavalkoinen alue ja jne. Lukemattomia minulle tuntemattomien kasvien nimiä kuulin. Sen verran ymmärsin, että se on paikka, missä jokaisen puutarhaihmisen kannattaa käydä. Lähistöllä sijaitsi myös heidän taimimyymälä, mutta valitettavasti se ei kuulunut matkaohjelmaamme. Kuvasin puutarhassa minun silmissä kauniita kasveja. Ensiksi valtavan leimukukkapenkin aarteita. Katsohan tarkkaan sarjan viimeistä kuvaa! Kasvimaailma on ihmeellinen. Miten voi samassa kukkatertussa olla erilaisia kukintoja?! Toisissa on valkoinen keskusta vaaleanpunaisella ympäristöllä ja toisissa taas päinvastoin?! Sitten muita kukkakuvia samasta Porkkalan kartanon puutarhasta. Tämän viimeisen kasvin o