Satavuotiaan sylissä

Näin ensimmäistä kertaa ohdakeperhosen. Aikuiset yksilöt eivät pysty talvehtimaan Suomessa, joten jos näet tämännäköisen perhosen toukokuussa, niin se on lentänyt tänne Afrikasta asti. Uskomatonta! Kuvan yksilö lienee Suomessa kehittynyt, ja se lentelee elokuun alusta syyskuun ensimmäisiin pakkasiin. Ohdakeperhonen lenteli ruderaatillani, kuten myös neito-, sitruuna-, herukka- ja  karttaperhoset sekä ketohopeatäplät ja amiraalit. Neitoperhosen siipien "nurja puoli" näyttää siltä, kuin se olisi vähän kärähtänyt, niinkuin se olisi lentänyt metsäpaloalueen läpi. Tällainen pelto-ohdakkeinen paikka näyttää houkuttelevan kaikkein eniten erilaisia perhosia ja kaikkia muita pikkuötököitä meidän pihalla. Ruderaatin reunassa on matala kanto. Seisoin sillä mahdollisimman liikkumattomana. Kännykkä kamera-asennossa valmiina käsissä, jotta voin käännellä sitä vaivihkaa hitaasti oikeaan suuntaan. Aluksi perhoset lennähtivät kauemmas, mutta mitä kauemmin seisoin, sitä lähemmäs ne tulivat. Mi...

Satavuotiaalla on ulkovessa. Öisin siellä käydessäni pääsen kokemaan vähän yöelämää. Usein viipyilen ulkona nauttien taivaan ja taivaanrannan väreistä, yön ihanista tuoksuista ja salaperäisistä eläinten äänistä. Ja myös katselen pihamme aurinkokennovalojen tuomaa tunnelmaa.  Joskus ulkona on niin kaunista ja ihmeellistä, etten haluaisi palata sisälle ollenkaan. Taivaanrantakuvia tykkään napsia. Auringonnousun eri vaiheissa kirkkaus ja värit ovat aina erilaisia. Sumuinen maisema aamuyöllä on aivan omaa luokkaansa. Seuraavat kuvat olen ottanut eri öinä ja eri kellonaikoina touko-, kesä- ja heinäkuussa. Tämän kuvan otin viime yönä klo 3.01. Ihana tähtitaivas. Näetkö kuvan kaksi kirkasta tähteä? Useampana yönä olen seisonut pihan laidalla katsellen lepakoiden syöksähtelyä. Lähes pimeässä en tietenkään tunnista niitä lepakoiksi muuta kuin lentotavastaan. Niistä ei ehtisi millään konstilla saamaan valokuvaa, en minä ainakaan.  Joskus yöreissullani tapaan jonkun tutun. Niinkuin tämän...

Valitsin bingokupongin vasemman pystyrivin eli KIVELLÄ - TAIVAALLA - PIILOSSA. KIVELLÄ ja kivellä Pikkupatsas on noin 5 cm korkea. Neito istuu kivellä, joka on isommalla kivellä, tosi paljon isommalla kivellä, koomisen isolla kivellä suhteessa pikkuneitoon. TAIVAALLA Tässä Turussa otetussa kuvassa tuo vaalea pystyssä oleva "tikku" on Martinkirkon torni. Sadevesipisarat haittaavat jonkin verran sen tunnistamista. En ollut ennen tiennyt, että sateenkaaret valmistetaan kirkoissa. Sieltä ne tornin kautta ruiskutetaan taivaalle. 🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫 Tämä tieto on pidetty salassa, koska kirkon piiristä löytyy myös niitä, jotka eivät näitä sateenkaariasioita oikein sulata. PIILOSSA

Mistä noita liljoja putkahtelee? Mies onkin ollut ahkerampi kuin mitä olen havainnut. Pihan yhdessä nurkkauksessa lenteli kaksi amiraalia. Päästivät hyvin lähelle. Tämä toinen laskeutui puolen metrin päähän minusta lehdelle. Sain kaikessa rauhassa tähtäillä. Ja tämäpä siivekäs aloitti oikein keimailemaan kameran edessä. Hitaasti pyöri ympyrää, ja välillä räpsytteli siipiään rauhalliseen tahtiin. Mikäpäs siinä, minä kuvasin ja kehuin. Älähän ihmettele tätä epämääräistä kasaa jonkun ötökän osia. Minä kerron. Näin jotain kummallista liikkuvaa grillikatoksen pöydällä. Menin lähemmäs. Tämä joku ötökkä kömpelösti köllähteli siinä pöydällä ja sitten putosi pää edellä pöydän rakoon. Jumittui siihen. Ihan itsestään putosi. Vannon, etten minä tehnyt sille mitään, olisi uskaltanutkaan. Kasa on noin kolmesenttinen. Ötökällä näyttää olevan sekä pitkä peräpää että pitkä kuono. Ja nuo jalat, niiden täytyy olla pitkät. Tuossa ne ovat ainakin kaksinkerroin. Juuri ennen pyllähtämistään pöydän rakoon näi...

Kukas se siellä? Nuupahtanut kukan syövereihin? Muuten vain työntänyt päänsä piiloon? Kartanokimalainen siinä piikkiohdakkeella - hmm - tekee jotain. Ruderaatti tarkoittaa joutomaata, jossa kasvaa rikkaruohoiksi luokiteltuja kasveja. Kyseinen alue ei ole siis missään hyötykäytössä, vaan se on luonnontilassa. Minun kukkapenkkejä ei voi siis sanoa ruderaateiksi, vaikka muuten kriteerit täyttyvät. Niissä kun on ollut kuitenkin tarkoitus kasvattaa kukkia. Satavuotiaan metsäaukiolla on alue, jota nimitän ruderaatikseni. Nimittäin huomasin viime kesänä sen vetävän puoleensa hurjasti perhosia ja muita pörriäisiä. Kasveista eniten sillä alueella esiintyy pelto-ohdaketta. Niiden jo kuivahtaneet kukat näyttävät olevan se sisäänheittotuote, erityisiä tarjousplakaatteja tai värikkäitä kuvallisia ruokalistoja ei tarvita. Kävin nyt seisoskelemassa ruderaatin reunalla. Vielä ei ole ruuhkaisin aika. Paikka ei kuitenkaan ollut tyhjä; useissa pöydissä pörisi ja perhosista näin toisen sukupolven karttape...