Satavuotiaan sylissä

   Kaupungissakin on kaunista luontoa. Kyltissä lukee: Lahopuu, monimuotoisuuden turvaamiseksi Kaupunkireissulla usein käyn tapaamassa tätä tuohituomea. Siinä on niin kaunis runko.

... harmaaleppää ja ... ... tammea ja ... ... pientä höyhentä maassa lehden päällä ja ... pikkuruisia lahottajasieniä vanhan koivunkannon kyljessä ja ... ... makuusopessaan kannon kyljessä lepäävää ötökkää ja ...   ... taideteosta purossa. Saniaisen pieni lehti oli kiinnittynyt kiven päälle. Palasin myöhemmin ottaakseni paremman kuvan niin, että olisin ensin poistanut nuo kuivuneet korret, mutta saniainen oli jo lähtenyt purjehtimaan veden mukana.

Nyt on syyskuu puolessa välissä. Paljon on vielä kukkia ihailtavana. On "sienikukkia", kesäkukat jatkavat kukkimista, jotkut perennat kukkivat toista kierrosta ja kevään kasvikin puhkesi kukkaan. Lisäksi löytyy muhkeita sieniä ja jännittävän näköistä jäkälää.

Maassa on jo vähän ruskaa, ja iso hämähäkki vartioi talon etuseinää. Siltä osin asiat ovat selkeitä. Mutta, mutta! Metsässä kiinnitin huomiota kahteen luteeseen. Ne olivat peräpäästä kiinni toisissaan, ja ne kulkivat koko ajan pienen oksan lehdissä; kiertelivät lehtien ympärillä, koko ajan liikkeessä. Jälkimmäinen lude, joka eteni siis takaperin aivankuin ensimmäisen vetämänä, oli myös elossa. Se liikutteli jalkojaan ja tuntosarviaan samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. En voinut käsittää, miksi ne hyörivät siinä?  Yrittivätkö ne päästä irti toisistaan olemalla liikkeessä? Oliko niillä joku "seuraa johtajaa" -leikki menossa? Eukonvetämisen ennätystä yrittämässä?  Neidonryöstö?  Erikoinen parittelurituaali? Mikä? Miksi? Jos niitä olisi ollut vain yksi lude, en olisi edes huomannut. Nyt kahden luteen temmellys pisti silmääni. Ottamistani kuvista huomasin, että ne eivät olleet tavallisia luteita vaan piikkiluteita, hauska tutustua.

Sormet Äitini aikoinaan opetti leipomaan sormet -pikkupullia. Ne tehdään samoin kuin korvapuustit, mutta kolmionmallinen taikinarullan pala leikataankin saksilla sormiksi, eikä paineta korvapuustiksi. En ollut pitkään aikaan leiponut pullia, ja nyt kävi niin, että jätin taikinan liian löysäksi. Sitä oli vähän hankalampi käsitellä, mikä näkyy kuvassakin; oli vähän sottaista puuhaa. Ja uunissa suurimmasta osasta pullia tulikin litteitä räpylöitä, ei sormia vaan räpylöitä! Muutenkaan sormet-pullat eivät ole mitään norminäppejä vaan yksilöllisiä sinne sun tänne vinksallaan olevia sormia. Siinä niiden hauskuus ja herkullisuus onkin. Kyllä nauratti, kun näin nämä räpylät. Sopisiko, että tässä kohtaa tämän kuukauden nimi olisikin ryyskuu?! Muuten, yksi tarkoitus minulla oli mainostaa, että hei kokeilepas tehdä sormet-pullia, että ne ovat söpöjä ja helppoja tehdä.  Siltäkin osin taisin epäonnistua. Paitsi hei, jos pesäpalloa pelaava lapsesi tai lapsenlapsesi tarvitsee kahviomyyntiin pullaa, ni