Satavuotiaan sylissä

Leikkipuistossa lähellä vuorelle menevää polkua on tällainen juurakko. Aina ohikulkiessa sormeni syyhyävät päästä sen kimppuun, mutta se on niin namunen homma, että olen säästellyt sitä. Mutta kohta kyllä ... Puhdistan sen mullasta ja kivistä. Poistan sen läheltä nuo vadelmat ja muut turhat kasvit. Ja sitten katson mitä siitä voisi tehdä; istutanko jotain kasveja sen koloihin, ripustanko lyhtyjä sen pystyssä oleviin juuriin vai jotain muuta? Tasoitan maata tuon juurakon edestä polkuun saakka, jolloin siihen muodostuu aukio. Sen reunoille olen jo siirtänyt vuorenkilpeä ja yhden ylimääräisen mongolianvaahteran taimen pihalta. Tästä kannon päällä olevasta kelosta alkaa aukion vasen reuna. Kantoja aukiolle jätän tai siirrän istuskelua varten.  Olen jo kantanut lähemmäksi aukiota joitain metsästä löytyviä materiaaleja kuten pölkyn ja kauniin kiven. Saa nähdä millainen siitä kehkeytyy! Mutta, tiedätkös miksi paikan nimeksi tulee Huldan aukio? Pitääkin tästä lähteä säänpitoon.

Talvea varten tarvitaan paljon paksuja  villavaatteita. Näinhän todetaan myös veitikkamaisessa Veikko Huovisen kirjassa Hamsterit. Otteet kirjasta; Hamsteri ja Rurik ovat tilaamassa polttopuita. Lämpö on niin mukavaa varsinkin jos tulee tuikea talvi; kunpa saisi aina olla pienessä hiessä, toteaa puiden myyjä Jallu. Tikkuri tarkoittaa paksua neulottua villapaitaa ja sellaista aloin itselleni tekemään. Siitä tulee paksu, iso ja värikäs. Neulon sitä kaksinkertaisella langalla ja ns. kantapääneulosta. Eli siitä tulee todella tiivis ja lämmin neulos. On myös aika työläs, joten saanen sen valmiiksi .... joskus, en ehkä tämän talven pakkasille. Olen kyllä aiemminkin pitänyt huolen lämpimänä pysymisestäni. Muutama vuosi sitten neuloin tämmöisen erittäin lämpimän torkku-, paino- ja dementiapeiton. Se on neulottu kolminkertaisella langalla kotimaisesta lampaanvillasta. Joten se on myös painava, lähes oikeiden painopeittojen veroinen. Lisäksi kiinnitin siihen hiplattavia pehmeitä tupsuja, pikkupu

Yhdessä aiemmassa tekstissäni kerroin ihan vain huvikseni puuhastelevani kaikkea mukavaa metsäpuutarhassa. Saaripalstan Saila kommentissaan vertasi sitä leikkimiseen. Aivan nappiin osunut juttu. Siitä sain idean alkaa nimittämään aluetta Leikkipuistoksi. Metsäpuutarha-nimitys on minusta koko ajan tuntunut jotenkin kankealta ja vieraalta, ja etenkin kun metsää on vain osassa aluetta. Itse asiassa sen seurauksena mitä tuolla touhuilen, paikasta tuleekin enemmän puistomainen kuin metsäinen. Joten Leikkipuisto on mitä osuvin nimi. Minun Leikkipuisto on hyvin virikkeellinen ja antelias. Se antaa loputtomasti ideoita. Seuraavassa muutamia esimerkkejä. Tuossa kohtaa alunperin oli nuoren kuusen runko katkenneena niin, että sen latva oli taittunut maahan muodostaen ylösalaisin olevan V-kirjaimen. Siitä sain idean koota siihen lisää pitkiä ohuita risuja, joita maassa hakkuiden jäljiltä lojuu paljon. Vähitellen siitä on tullut tuollainen kotamainen muodostelma. Sen keskiosa ei ole tyhjä, eikä ovi

Nämä kirkkaan keltaiset/oranssit hyytelöpallurat löytyivät maassa makaavan puun rungolta. Lienevät hyytelösieniä, ehkäpä keltahytykkä on kyseessä. Lisää hyytelöä havaitsin pihanurmelta. Omituisen värisiä, luonnottaman värisiä sanon minä, aivankuin keinovärillä värjättyjä. Näissä hyytelöpalluroissa on vähän sienen muotoa havaittavissa. Melko lahossa raidan rungossa oli tällaisia kuorrutettuja kääpiä??? Huom! Käänsin kuvat 22.10. tajuttuani, että alkuperäiset kuvat olivat väärinpäin. Nyt ei myöskään enää voi puhua kuorrutuksesta vaan pohjasta. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että käävät huomasin, kun runko oli maassa pitkällään, joten en heti tajunnut, mikä pää on ollut ylöspäin mikä alaspäin. Sitä paitsi ylösalaisin olleet käävät olivat jotenkin kivemman näköisiä. Metsässä oli muutama kelo, joissa yhdestä reiästä nousee joku yksi keltainen varsi. Viimeisessä kuvassa on myös jotain söpöä, mutta tällä on kaksi jalkaa. Valtavan leikkisä punarinta seuraili ulkopuuhiani, hypähteli pu

Satavuotiaan metsästä iso osa on kaadettu entisten omistajien toimesta. Iso osa tarkoittaa kahta rinnettä ylöspäin talon tasosta ja niiden välissä olevaa tasamaata. Ylin rinne ja kallion huippu ovat edelleen oikeaa metsää, jossa on kaikenikäisiä puita, jopa pystyssä olevia ja maassa lojuvia kelopuitakin. Metsäpuutarhasta siis oikeastaan puuttuu se metsä. Paitsi, että jokunen nuorehko puu siellä on ja runsaasti kuusen, lepän, haavan, tammen ja vaahteran taimia, joista osan jätän kasvamaan. Alueella on myös useita oksa- ja jopa runkokasoja, joiden maatuminen tai muuten piilottaminen vie vuosia. Tämä metsäpuutarha on kuitenkin jotenkin ihmeellinen paikka; kun siellä liikun ja puuhastelen, niin tulee kaikenlaisia, ihan pähkähullujakin ideoita mieleen, joiden toteuttaminen on niin innostavaa. Ehkäpä sen vuoksi, että sillä touhulla ei ole mitään järkevää tavoitetta, teen niitä puuhasteluja ihan vain huvin vuoksi. Jotakin olen jo tehnyt metsäpuutarhassa, mutta niistä myöhemmin. Nyt kerron vai

  Jo useampana syksynä olen ottanut kirjahyllystäni esiin Veikko Huovisen Hamsterit. Se on mitä rattoisinta psyykkistä valmennusta syksyn ja talven tulosta selviytymiseksi. Siinä maalla yksin pienessä mökissään elävä mies, Hamsteri nimeltään, neuvoo ja auttaa kaupungista naapuriin muuttanutta perhettä kokoamaan talvivarastoja; polttopuita, villavaatteita ja monenlaista säilyvää ruokaa. Porukalla on hauskaa, kun he keräävät marjoja, käyvät tilaamassa villasukkia ja tikkureita, savustettuja lampaita ja joulukinkun sekä suomailta korjattua kelohonkaa takassa poltettavaksi. Kaiken aikaa Hamsteri hauskasti puheillaan taikoo tarvetta tällaiseen varautumiseen; tulee kovat myrskyt ja sateet, lumikinokset kasvavat niin, ettei kotoa pääse ulos ja kauppaan, pakkanen kiristyy niin, että elohopea pakkasmittarissa jäätyy. Edellä suora lainaus eli valokuva kirjan tekstistä. Tärkeintä on siis TOIVEIKAS TALVIMIELI, joka syntyy siitä, että on vankat talvivarastot, joita voi käydä kellarissa ja aitassa i

  Pienen poissaolon jälkeen palasin Satavuotiaalle. Yläpiha oli jälleen tammen koristelema. Maassa oksien ja lehtien seassa oli paljon terhoja. On hauska katsoa, kun orava tulee ja piilottaa terhoja muutaman metrin päähän pihanurmen sekaan. Mutta ensin sisälle ... Mittarit näyttivät, että ulkolämpötila oli noin +13 astetta ja sisällä oli 14.6 astetta. Siis lämmitystä tarvitaan. Edellisistä yhteistyökerroista takan kanssa olin oppinut, että ensin pitää kuivattaa ja lämmittää hormia. Nimittäin nuohoojan käynnin jälkeen kostea ilmanala altistaa ilmalukolle. Se tarkoittaa sitä, että savupa ei nousekaan piipusta ylös ja ulos vaan kääntyy tulemaan alas ja sisälle, siis kaikki savu. Hormiin tulee kostean kylmän ja lämpimämmän ilman rajakohtaan ilmalukko, josta savu kääntyy takaisin alas aivankuin piippu olisi kokonaan tukossa. Mutta onneksi se ei ole. Nettikeskusteluista selvisi, että näin on käynyt muillekin nuohoojan käynnin jälkeen. Jotenkin se nuohoojan imurointi altistaa tälle ilmiölle.