Satavuotiaan sylissä

  Taas, siis taas olen sen kysymyksen äärellä, että mikä ihme kasvi tämä on? Lehdissä on jotain tuttua, mutta kukinto on tuollainen kellokukka. Jotenkin ne minusta eivät sovi yhteen?! Se löytyi melkein tuija-aidan alta varjosta tai puolivarjosta. Koko kasvi on vain noin 6-7 cm korkea. Ja niitä on vain yksi kappale.

  Siistin maakellarin ympäristöä. Kellarin sisäänkäynti on karmean ruma; harmaita lautoja sikin sokin, jotain levyä jossa tekstejä, repsottavia muoveja ja pursuilevaa eristevillaa. En pysty katsomaan sitä itsekään. Mutta siinä hyöriessä tuli mieleen, että kurkistanpa sisälle kellariin. Joskus pimeämpään aikaan olimme sitä tutkineet ja muistelin, että jotain hyllyjä siellä taisi olla. Oho, eipä ollutkaan hyllyjä. Siellä olikin kaksi ikivanhaa pulpettia ja lisää työkaluja. Pulpeteista toinen on paremmassa kunnossa, eli ei siis hajonnut käsiin. Sen saisi kunnostettua käyttökelpoiseksi. Ja työkalulöytö oli hyödyllinen. Pieni kuokka pääsi heti käyttöön. Sinänsä maakellari näyttää olevan hyvin rakennettu ja tiivis. Sen ympärillä möyrii paljon mm. myyriä, mutta sisällä ei ollut merkkiäkään siitä, että siellä olisi eläimiä oleskellut. Pitäisi vaan jotain keksiä sisäänkäynnin ulkonäölle?!

  Ahdekaunokki ja pukinjuuri ovat viimeisimmät löytöni tienvarren puskista. Olen kyllä niin ihmeissäni tämän ympärilläni olevan luonnon kasvilajien runsaudesta. Olen kotoisin Itä-Suomesta, jossa on tai ainakin oli kaikkea niukemmin, myös kasvilajeja, joten ehkä senkin takia nyt päätä oikein huimaa kaikki tämä luonnon runsaus.

  Huhtikuussa kirjoitin otsikolla Mörrimöykkyjen valtakunta tästä möröstä. Silloin se näytti tältä: Eli ei ole kovin paljon muuttunut; saanut vähän kesänvihreää väriä ja laittanut hiuksiinsa muutaman keltamataran. Mutta edelleen pitää salaisuutensa, että mikä oikein on? Kaverinsa on nyt selvästi julkimuurahaispesä, joten edelleen arvailen, että tämä mörkökin on muurahaispesä, mutta hyvin ujo sellainen.

Kun ensimmäinen kevät ja kesä alkoivat koittaa Satavuotiaan pihalla etsiskelin kukkapenkkejä. Ja ei, ei todellakaan ole kukkapenkkejä, eikä siis kukkia, näin päättelin.  Mutta olin väärässä. Pikkuhiljaa kevätkukkia ja perennoja alkoi ilmestyä milloin mistäkin nurmikon seasta. Ja metsässä, siellähän ne kukat tietysti ovat 😁. Jalopähkämö viihtyy hyvin muun puronvarsikasvuston seassa. Tarha-alpi kukkii metsän keskellä. Samoin rohtoraunioyrtti ja sormustinkukka. Aiemmin siellä kukki päivänlilja. Nauhuksen lehtikasvustoa  löytyy myös metsästä. Metsässä on myös hauskasti koverrettuja kantoja. Mikä lie ollut asialla? Ja sitten tapahtui vielä sekin kiva yllätys, että löysin akileijaa. Sen lehdistöä on ruusu-ja metallisen ristikkoaidan keskellä. Piilotteli siellä. Lehtiruusuke on semmoisessa kohtaa noiden aitojen keskellä, ettei sitä voi siirtää muualle, siis oikeaan kukkapenkkiin. Olkoon siinä missä tykkääkin olla ja kukkikoon ensi kesänä, niin näkisin millainen kukinto sillä on.

  Tätä kasvia aiemmin ihmettelin, että mikäs tämä onkaan? Risto Ihamuotilan kirjasta 300 kasvia Suomen luonnossa (Otava 2011) löysin tämän. Se on jänönsalaatti, Mycelis muralis. Ihamuotila kirjoittaa, että jänönsalaatti on lehtomaisten metsien laji. Laji on tyypillinen Etelä-Suomen kasvi, joka on viime aikoina selvästi yleistynyt. Toisaalla kerrottiin kasvia löytyvän mm. hakkuuaukioilta. Jänöt, peurat ja hirvet syövät sitä, mutta meidän metsän useampi kasvi on ihan koskematon, vaikka peura on vierestä tallustellut. Sitten seuraava kasvi, josta en ole varma, onko se rohtovirmajuuri vai lehtovirmajuuri. Sammaleisen kiviaidan vieressä kasvavat yksilöt vastaavat Ihamuotilan kirjassa olevaa kuvaa rohtovirmajuuresta. Ja sitten on taas yksi arvoitus. Seuraava kasvi on noin 1,5 metriä korkea ja kasvaa tienvarsipöheikössä aurinkoisella paikalla. En ole mistään löytänyt tietoa, että mikä ihme kasvi tämä on. En ole ennen nähnyt moista. Joku horsmalaji on olemassa vähän tuon oloinen, mutta en ...

  Raivasin metsässä vesakoita, kun huomasin haavan pienehkössä taimessa oudon pullean pötkelön. Seuraavaksi näin muurahaiset. Ensin ajattelin, että ovatpa keksineet näppärän pikkupesän. Tajusin, etteivät varmaankaan muurahaiset ole saaneet tuota aikaan, että yksi lehti on muita paljon suurempi, ja että se on sulkeutunut tuommoiseksi kääryleeksi. Ehkä muurahaisetkin ovat tuota ihmettelemässä tai muuten vain hengailemassa kivassa sateensuojassa. En tiedä, enkä edes tosissani arvaile mistä tuossa on kysymys. Tapasin myös toisenlaisia muurahaisia; pieniä ja mustia. Niiden touhut kyllä näyttää niin ihmeelliseltä, että olisin luullut näkeväni näkyjä, jos ei toisetkin silmäparit olisivat ilmiötä vahvistaneet. Hiekkatien reunassa oli rakennettu pieniä "hiekkalinnoja", joissa pyöri pieniä mustia muurahaisia. Kuviin on vaikea saada kolmiuloitteisuutta, mutta oikeasti hiekassa oli reilun senttimetrin korkuisia ja läpimitaltaan noin 1,5 cm olevia "torneja". Näitä "linnakke...

  Mehitähdet menestyvät kalliolla. Eikö ne tarvitse mitään muuta kuin valoa? Vettä ne ovat saaneet melko niukasti, eikä lisäravinteita ollenkaan. Sateiden jälkeen jäkälät ovat pulleita kalliorinteessä.

  Tässä yhtenä aamuna heti herättyäni katselin ikkunasta ulos. Ahaa, taas se eilinen kissa, istuu nyt tammen alla. Heti kun kissa huomasi liikettä ikkunassa eli minut, hän määrätietoisesti asteli ikkunan alle ja alkoi katsomaan hyvin intensiivisesti minua. Katsoi ja katsoi. Lopetti vasta, kun siirryin pois ikkunasta ja käveli portista tielle. Jokin jäi vaivaamaan minua. Olin eilenkin ottanut kissasta kuvan. Tarkastelin nyt sitä ja huomasin, että tämä tämänpäiväinen kissa olikin eri kissa kuin eilinen. Sinänsä asiassa ei ole mitään outoa, mutta olemme olleet tässä paikassa yli puoli vuotta, eikä koskaan aiemmin ole kissoja näkynyt. Ja nyt niitä tuli peräkkäisinä päivinä kaksi eri tyyppiä. Hauskaa! Osaan heikosti kissojen kieltä. Ensimmäisestä kissasta ymmärsin, että halusi tehdä tuttavuutta, vaikka olikin vähän säikky. Saalistamisesta meidän puskissa tykkäsi myös. Mutta tämä Katti Kakkonen, en ymmärtänyt, että oliko hänellä jotain asiaa, kun katsoi niin hypnoottisen intensiivisesti?...

  Vanhoissa syreeninrungoissa on ikääntymisen merkkejä.

 Sukelsin metsän pusikoihin ja yhtäkkiä törmäsin mukavan kokoiseen punakoiso-esiintymään. Se sijaitsi puron reunamilla. Minä olin luullut, että tätä muinaista myrkyllistä lääkeköynnöstä on meillä vain parissa kohtaa yksi kasvi, joten oli iso iloinen yllätys löytää sitä noin runsaasti. Saaripalstan Sailan ja Sirpan luontoblogin Sirpan ansiosta tiesin mikä kasvi on kyseessä. Tämäkin nimittäin kuuluu sarjaan "En ennen Satavuotiaan pihaa ja metsää ole ikinä ennen tämmöistä nähnyt". Niin sievät pienet kukat. Osassa köynnöksiä oli jo marjojen raakileita.

Pieni kylätie kulkee pihamme ja metsämme välissä. Vielä en ole ehtinyt tehdä paljoakaan metsän puolella, mutta  tuon kuvassa näkyvän autopaikan olen pitänyt siistinä. Sen ympärillä ja takana on tonttiemme rehevimmät kohdat. Parkkipaikan takana on se pieni puro ja silta metsään. Taustalla häämöttää meidän "vuori". Siltakin meinaa peittyä kasvillisuuteen. Sen jälkeen alkaakin kunnon saniais- ym. viidakko, jonka läpi raivattava tiensä metsään, ennenkuin saan taas polun siistittyä auki. Tämän kuvan laatua pahoittelen, se on otettu puhelimen kameralla ja zoomattu liian voimakkaasti. Mutta en olisi tuota peuraa saanut muuten näkymään, se on vieraillut metsän rinteessä useana iltana. Kuvassa peurasta vasemmalle on puu, jota olen siistinyt eli karsinut rungosta lähtevät oksat ja vesat pois niin, että jäljellä on noiden yläoksien muodostama pallo. Halvat on huvit meikäläisellä 😁. Puu on muuten paju ja olen ihmetellyt sitä, että pajukin voi kasvaa noin paksurunkoiseksi. No miksei?! Me...

Tuli lapsuus mieleen näistä partasutikukista, niitä löytyi metsästä. Sormustinkukkia on myös muutama metsän puolella. Vain siellä niitä jostakin syystä on, ei ollenkaan pihassa. Yksi varsi on päättänyt  panostaa vain yhteen kelloon. Tällaista kasvia en ole ennen nähnyt. Sitäkin on metsän puolella. Luulin sen lehtiruusukkeita ensin kieroutuneiksi voikukiksi, mutta eipä se sitä lajia ollutkaan. Lehtiruusukkeesta kasvaa pitkiä ohuita varsia, joiden päässä on pikkuruiset keltaiset kukat. Niin ja ne teinit. Keskenkasvuiset kuusen kävyt ovat pihkassa?! En ole ennen moista ilmiötä havainnut.