Satavuotiaan sylissä

 Tykkään kauniista kodintekstiileistä; ne tuovat arkipäiväänkin kivaa piristystä ja iloa, myös liinat Satavuotiaan tuvan pöydällä. Ensimmäisenä esittelen äitini ompeleman liinan. Hän syntyi vuonna 1925, joten ihan satavuotias liina ei ole.   Tämä on minun kirjailema joskus nuorena neitona. Pidän sitä pöydällä pääsiäisenä keltaisen pitsin vuoksi. Tampereen Luontokaupan verkkomyynnistä hankin tämän kurreliinan. Se sopii hyvin tänne tammen varjossa olevaan tupaan. Viimeisin hankinta on tämä vihertävä kaitaliina. Ostin sen Turun kaupungin työkeskuksen myymälästä, joka on auki keskustassakin Turun keskiaikaisten markkinoiden aikaan. Eräs hupaisa tapahtuma vielä. Tiedäthän, että kesällä erityisesti maalla myös sisätiloissa voi olla kaikenlaisia ötököitä. No, meillä oli vieras. Kolme sekunttia ennen kuin hän siirtyi kahvipöytään huomasin kermakon reunan takaa nousevan pitkät sarvet. Ehdin kuitenkin poistaa sen niin, ettei vieras sitä nähnyt.

  Tässäpä kauneimmat ja suhteellisen hyvin voivat. Sitten koristevadelman rypistyneet kukinnot 😁. Keskeltä metsän pusikkoa oli noussut päivänliljoja. Näitä yllätyksiä riittää. Kiviaidan takaa löysin jotain köynnöstä, jossa on pikkuruiset kukat, ehkäpä kuivuuden vuoksi? Kunnollista sadetta ei ole tullut, joten monista pihan paikoista löytyy näitä Nuokkukasvien -heimoon kuuluvia.

  Satavuotiaan pihalta ja ulkovarastoista löysin kaikenlaisia aarteita. Mm. monenlaisia vanhoja ja ikivanhoja työkaluja. Huomasin yhden hauskan piirteen; lähes kaikkien puiset varret oli maalattu kirkkaan värisillä maaleilla, jotka tosin jo kuluneet aika paljon pois. Yhden neonvärisvartisen kuokan sain rikki, kun tarvitsin käyttää sitä. Vanhat välineet eivät voi tietenkään olla enää voimissaan, joten olen jatkossa varovaisempi, etten tuhoa Satavuotiaan historiaa. Erikoisin väline tästä joukosta on puinen lapio. Sitä en pystyisikään käytöllä rikkomaan, sillä se on umpipuuta ja niin painava, etten jaksaisi sitä tyhjänäkään liikutella. Ainoastaan lapion teräosaan on tuommoisilla jonkin sortin nauloilla kiinnitetty metallinen kärki. Rauta on aika pahoin ruostunut. Tässä vielä kärki takapuolelta kuvattuna. Mutta hei, nyt kun katselin tarkemmin lapiota, niin sen kahva taitaa olla eri aikakaudelta kuin muu lapio. Siinäkin tosin osa on puuta. Jos siinä on ollut joku vanhempi erilainen kahva, n

  Kuvassa oikealla vuorenkilpien alla on maakellari; sen piippu näkyy hyvin. Vuorenkilpien keskellä oli kolme isohkoa kuollutta ruusupensasta. Puin pitkähihaisen puseron ja vielä vahvakankaisen takin päälle. Käsiin kahdet hanskat päällekkäin. Sitten kuivien ruusupuskien kimppuun. Kyllähän ne sieltä lähti. Varusteista huolimatta sain lukemattoman määrän haavoja käsivarsiini ja kämmenissä on edelleen 5 - 6 piikkiä niin syvälle uponneena, että niitä ei saa vielä pois. Risukasassakin ruusunoksat ovat jotenkin känkkäränkkämaisia; eivät suostu asettumaan nätisti vaan juuttuvat kasan reunaan. Mutta pääasia on, että nyt tuo kohta pihaa on siistimpi ja pystyn kuvaamaan sitä. Tässä toinen kuva samasta kohtaa mutta päinvastaisesta suunnasta. Maakellarin vieressä kuvassa männynrungon takana on hyvin vanhat unkarinsyreenipensaat.

  Minulla ei ole ollut näin läheistä suhdetta saniaisiin ennen tätä Satavuotiaan pihaa ja metsää.  Ensimmäinen täällä kuvaamani kasvi oli pienen jyrkänteen reunassa alaspäin roikkuva pienikokoinen saniainen. Elettiin joulunseutua ja lunta oli vain paikoitellen. Kesän tullen huomasin, että pihalla kasvaa hyvin monessa kohtaa saniaisia. Esimerkiksi tässä rinteessä ne ovat mielestäni kivoja, vaikka ennen niiden nousua olin haaveillut sammalleimu-tyyppisestä koko rinteen peittävästä kukkamerestä. Hhmmm - ehkä tuossa on joskus ne molemmat; sekä saniaiset että maanpeitekukkaset. Tai annan tuon rinteen olla noin luonnonmukaisena. Jaaha - ei voi tietää, mitä mielenailahduksia tulen saamaan. Tässä kuvassa ollaan jo pienesti metsän puolella. Puron ylittävän talonpoikaissillan jälkeen polku nousee saniaisten ympäröimänä metsään. Puro toki on nyt enemmänkin noro, koska on ollut niin kuivaa. Ja polku on kasvanut melkein umpeen; noin rehevä kasvu yllätti.

 

 

  Tässä nuoren kuusen rungossa taitaa kypsyä noin miljoona uutta pyjamaludetta. Oletko muuten nähnyt elokuvan "Poika raidallisessa pyjamassa"? Erikoisen hieno elokuva. Pistää miettimään. Sitten ihan muu juttu. Mikähän tästä oikein tulee? Tuo kukkavarsi on jo 70 cm korkea, pikkuruinen nuppu ja lehdet olivat esillä suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin krookukset kukkivat.

  Satavuotiaan pihalla oli yksi istutuslaatikko, jossa ei ole ollut mitään monivuotista. Tai ainakaan siitä ei ole mitään kasvia noussut. Jääkaapissa oli pitkään kaksi Nicola-perunaa, jotka olivat kasvattaneet pitkät idut. Siispä ne päätyivät tuohon laatikon päätyyn. Muutamia yrttejä teki mieli ja tässä vaiheessa tuo samainen laatikko oli niille helpoin ratkaisu. Joten, nyt laatikossa kasvaa marokonminttu, After Eight-minttu, oregano, lipstikka, ruohosipuli, sitruunamelissa ja ne perunat. Tämä kesä näyttää mitä tuossa kasvaa ensi kesänä. Jos lipstikka näyttää tuossa paikassa kasvavan suureksi pensaaksi, niin se saa päätähden roolin siinä. Marokonmintun sanotaan leviävän helposti, joten joko se saa päätähden paikan tai sitten se on siirrettävä toisaalle. Kuvasta näkee, että jo parissa viikossa marokonminttu haastaa lipstikkaa kasvattamalla versoa sitä kohti. En ole mikään yrttikokki, mutta on kiva, että pihalla on jotain, jonka tuoksuvia lehtiä on kiva käydä hipelöimässä.

  Pihanäkymissä on nyt niin paljon eri vihreän sävyjä. Portinpielestä on joskus kauan sitten kaadettu joku puu, jonka kanto on jätetty korkeaksi. Sen pinnan kuviointi on mielestäni kaunis. Tähän rinteeseen on tulossa taas yksi yllätys, jonka huomasin vasta tässä vaiheessa.