Satavuotiaan sylissä

Oletko nähnyt sitä renkiä, joka on unohtanut renginkaappinsa Satavuotiaan syliin? Tuntomerkit :                                                    Joko fyysisesti hyvin pienikokoinen ja ketterä tai isokokoinen, sisukas ja vahva. Jokatapauksessa mustelmia selässään. Varakas, jolla on paljon tavaraa tai olettaa saavansa sitä paljon. Hajamielinen tai huonomuistinen. Ei kovin hyvä puusepäntaidoiltaan. Ei mikään romantikko; ei ole välittänyt koristeluista. Vaatimaton; ei puumerkkejään kaapissa. Kuulostaako tutulta? Tässä vielä avuksi kuva hänen kaapistaan: Tämä renginkaappi on tuvan seinällä ja todellakin isokokoinen, jonka sisään hintelä renki itse mahtuisi vaikka nukkumaan tai piileskelemään salaisuuksiensa kanssa. Kuka on se salaperäinen kaapitta/kaapista karannut renki, joka jaksanut kantaa tuota? Olen tutkinut kaapista jokaisen millimetrin, mutta päivämäärää, vuosilukua tai kaapin rakentajan puumerkkiä ei löydy. Harmi! Aikoinaan renginkaapin idea on ollut se, että siihen mahtuu koko re

Näin lumipyräkkäpäivän ratoksi ryhdyin miettimään Satavuotiaan eri piha-alueiden nimiä. Olen oppinut viisaampien blogeista, että on näppärää kertoa jostakin alueesta, kun sillä on nimi. Niinpä otin esille Suomen kartan,  lukulasit ja lyijykynän. Päivitetty Satavuotiaan kartta löytyy sitten tuolta lopusta. Lähdetään alhaalta ylöspäin. Alahärmässä sijaitsevat marjapensaat ja kaksi istutuslaatikkoa. Kaikki pihan istutukset ovat siis entisten omistajien laittamia, enkä vielä tarkalleen tiedä mitä ne ovat.  Alapihan keskiosassa rinnettä vasten sijaitsee maakellari, siksi sen alueen nimi on Kestilä . Maakellari ei liene ollut varsinaisessa käytössään, ei ehkä missään käytössä. Siinäpä yksi mielenkiintoinen projekti jatkossa. Tuleeko siitä kellari vai kenties hellekauden piilokamari?! Alapihan kolmas osa alkaa jo hieman kohota ennen varsinaista rinnettä. Siitä en vielä edes tiedä minkä verran maata kallion päällä on. Voiko siihen esimerkiksi istuttaa puita? Sen alueen nimi on tietenkin Outoku

  En katso ikkunasta ulos. Keskityn johonkin muuhun. On kevät ja pian on pääsiäinen 🐥🐤!  En katso ikkunasta ulos. Vahingossa vähän vilkaisin; siellä sataa lunta. On pikkupakkanen, joten lumi jää maahan, puihin, katoille, puupinoille, kaikkialle. Joku päivä taas katson ikkunasta ulos 😎.

  Tänä viikonloppuna on Piha & Puutarha -messut Turussa. Melko pienimuotoiset; mainitsemisen arvoisia näytteilleasettajia lähinnä vain Ammattiopisto Livia sekä Flör Kukka ja Puutarha Oy (entinen Kauppila). Oli siellä tietysti myös mm. Hollannista tuotuja sipuleita ja juurakoita, jotka minun silmiin näyttivät yhtä houkuttelevilta kuin ne markkinoilla myytävät kukkuraiset kasat voipaketin kokoisia makeisneliöitä, jotka tuotu vierailta mailta.  Tämä on tietysti vain minun mielipide. Mutta jos lähtöpiste on lähempänä Helsinkiä kuin Turkua, niin Helsingin messuille kannattaa suunnata, ja ehkä muutenkin .... Olin varautunut viettämään vaikka koko päivän messukeskuksessa puutarhahuumassa, mutta nopeastipa näyttely oli nähty. Tuo ensimmäinen kuva on Livian osastolta, ja tässä muutama muu kiinnostava samalta osastolta: Flörin osaston houkutuksia seuraavissa kuvissa: Kotimatkalle läksin kevein kantamuksin; ostin vain kukkien siemeniä, joilla yritän saada tulevaksi kesäksi kukkaloistoa pihaan

 Niin, minulla on menneisyys. Ei kylläkään sen dramaattisempaa kuin että olen sairastanut akileijahurmiota. Tartunnan sain vuonna 2002 ja pahimmillaan (lue: parhaimmillaan) se on ollut vuosina 2011 - 2015. Silloin mm. tallensin ottamani akileijakuvat neljäksi kuvakirjaksi. Jotta akileijahurmion valtaan joutuminen olisi ymmärrettävämpää, laitan akileijajoukkoni passikuvat tähän. Nämä ovat oikeasti kaikki aiemmilla pihoillani kasvaneita eri lajikkeita tai eri risteymiä. Kuvat olen ottanut noiden kirjojen sivuista, joten pahoittelen niiden mahdollista huonolaatuisuutta. Tauti on nyt oireettomassa vaiheessa, koska työpaikan ja kodin vaihtumisten takia jouduin tuolloin vuonna 2015 luopumaan puutarhastani. Eikä tällä hetkellä ole vielä ainoatakaan akileijaa uudessa paikassa. Mutta minusta tuntuu siltä, että kuume on nousemassa ... Valehtelin muuten, kun kirjoitin oireettomasta vaiheesta. Oireita kyllä on, mutta toisenlaisia.  Huomasin kaupassa servettejä, joissa oli akileijan kuvia. Arvaa os

 Keskipihalla on niin jyrkkä rinne, että olen olettanut, ettei siitä pääse kiipeämään ylös. No tänään päätin yrittää ja onnistuihan se. Ja sen myötä sain uuden näkökulman ylä-ja keskipihan väliseen kivi- ja syreeniaitaan. Itse asiassa en ollut huomannut, että oli kiviaitakin. Yläpihan puolelta näkyy vain syreeniaita. Se voi muuten olla satavuotias.  Oikeasti rinne on jyrkempi kuin miltä kuvassa näyttää. Kiviaita näkyy kuvan oikeassa laidassa. Kuva on otettu kun oli vielä enemmän lunta. Mutta se kiviaita, ihanasti sammaloitunut ja houkuttelevia koloja vaikkapa lumikoille tai kärpille. Tuo takana näkyvä ryteikkö on siis se ikivanha syreeniaita. Muuta lumen alta paljastunutta yläpihalla: ilmeisesti talviota (?), mehitähtiä ja mansikoita.

Kuvittele mielessäsi satavuotias hirsitalo. Avaa sitten silmäsi ja katso tätä kuvaa: Mitä hemmettiä nuo tuijat tuossa tekevät? Korjaus 19.3.2023: Nuo eivät olekaan tuijia, kuten Kruunuvuokko (kts. kommentit) minulle opetti. Ne ovat ihania kartiovalkokuusia! Mutta lue tämä teksti eteenpäin niin, että JOS ne olisivat olleet tuijia. Ei, oikea vastaus ei ole, että niihin on näpsäkkä ripustaa jouluvalot, ei ei, niiden ei pitäisi olla olemassa, siis tuossa! Siinä kuuluisi olla vanhanajan pensasruusuja, esimerkiksi juhannusruusut tai lähellä talon nurkkaa edes lipstikka pensas tai joku tuoksuva yrtti.  Kanadantuijasta kyllä puhutaan puutarhahistoriakirjoissa yllättävän varhain, mutta silti ... tuijia ... tuijia ... oi ei! Noo, jotkut entiset tuijan istuttajat saakoon anteeksi. Kylläpä aloitin kiukkuisesti. Nyt sitten leppeämpiä kuvia tältä päivältä. Kauniin punertava sammalmätäs metsässä. Syreenin silmu, jee! Pihallamme on isoja kauniita kuusia. Kasvikunnasta mielitiettyjäni ovat kuuset ja ak

 Olohuoneen seinässä näkyvät satavuotiaat hirret. Muuten talossa ovat useammat entiset omistajat tehneet kaikenlaista remonttia niin, että on vaikea tietää mitä milloinkin on tehty. Se on ainakin hyvä, että ikkunat ovat kaksinkertaiset ja hyvin lämpöä pitävät. Lisään sitten kuvaan huonekalut, jotka eivät ole satavuotiaita. Jos kuvan vasen laita näyttää omituiselta, niin ei pidä paikkaansa :-D

 Vielä pari juttua mitä pihalla oli näkyvissä ennen lumen tuloa. En valitettavasti tunne eri saniaislaleja niin hyvin, että osaisin sanoa minkä nimistä tämä rinteessä kasvava, alaspäin sievät pienehköt lehtivartensa ojenteleva kasvi on. Sitä on melko runsaasti rinteessä ja polkujen reunoilla. Pahoittelen noiden sammalkuvien epätarkkuutta. Nuo söpöt sammallajit nököttävät vanhan katajan oksilla. Tässäpä taas lisää opiskeltavaa; haluan oppia tunnistamaan kaikki pienimmätkin pihalla kasvavat suloisuudet. Puutarhassa hurmaavaa taitaa olla juurikin sen kasvien moninaisuus; on senttimetrin kokoisia kasveja, pilviin kurkottelevia jättikokoisia puita ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Eikö? Kiikari minulla jo on, mutta nyt tajusin,  että on hankittava vielä suurennuslasi :-)

Tässäpä pihani. Sen koko on melkein 3 000 neliömetriä ja se sijaitsee kasvuvyöhykkeellä 1b. Pihan eri osista kerron myöhemmin lisää. Ennenkuin lumi peitti maan löysin tuolta keskipihan ison kuusen liepeiltä lämpäreen sinivuokon lehtiä! Viime yönä näin unta, että seisoin pihalla. Jättikokoinen sinisiipi lennähti siihen, sitten myös neitoperhonen, ritariperhonen, kaaliperhonen ja muita perhosia isokokoisina versioina lenteli ympärilläni. Minulle tuli hätä, että nyt äkkiä perhosbaari paikalleen, etten myöhästy. Olin tuoreesti hankkinut upouuden baarin.

Minulla on nyt uusi aarre. Tämä aarre on Varsinais-Suomessa sijaitseva satavuotias pieni hirsitalo, iso piha ja yli hehtaarin kokoinen metsä. Kirjailija P. Mustapää on aikoinaan eräässä pakinassaan kirjoittanut tornikokemuksesta . Se on joku niin äärimmäisen voimakas ja valtavan upea kokemus, että tekisi mieli juosten kiivetä torniin ja huutaa se koko maailmalle. Minulle tämän aarteen omistaminen on tuollainen tornikokemus. Siksi aloitan tämän blogin. Tuommoinen jatkuva torneissa kirmailu kun ei sovi meidän melkein satavuotiaiden tyyliin. Nyt edessä on siis se pakahduttavan kiihkeä odotus, joka aina uudessa paikassa ensimmäisenä keväänä on; mitä kaikkea maasta nouseekaan? Pitkäaikaisia "erityismielenkiinnon kohteitani" akileijoja ei taida pihalla olla, vielä. Ylimmäisessä kuvassa on näkymä saunabaarin ikkunasta tuvalle päin. Kahdessa alimmaisessa kuvassa näkyy tilusten korkeuserot; metsässä on "vuori" ja pihaa on kolmessa kerroksessa alaspäin.