Satavuotiaan sylissä

Torstai 20.11.2025 Tulin Satavuotiaalle pienen poissaolon jälkeen. Talossa sisällä ei ollut vielä ylläpitolämpöä. Kun saavuin klo 13.20  ulkolämpötila oli kaksi astetta plussan puolella. Ulkona oli ohut vähän loskainen valkoinen kerros. Kukkiva ruusunoksa symboloi nöyrtymistä talven edessä. Sisällä lämpöä oli kaksi astetta, tai jos tarkkoja ollaan niin 1.9 astetta. Laitoin pari patteria päälle. Takkaan laitoin isoja lämpökynttilöitä palamaan, sillä hormi pitää saada ensin kuivaksi ja lämpimäksi, jottei tule ilmalukkoa. Viimeisimmän nuohouksen jälkeen tuohon takkaan tuli tuommoinen ominaisuus tai taipumus. Muistan oikein hyvin sen yön. Illalla takka oli syttynyt ihan normaalisti, mutta sitten aika pian yhtäkkiä savun suunta hormissa kääntyi ja kaikki savu tuli sisälle. Tuprusi luukun reunoistakin. Sille ei mahtanut mitään. Tupa oli sankkana savusta. Hetkinen, lisään takkaan puita. No niin. Savun takia palohälyttimetkin aloittivat kovan huutonsa. Ennen nukkumaanmenoa oli tuuletettav...

Nämä olivat kaupunkitaivaita. Huomasitkin ehkä joidenkin kuvien alareunoissa kaupungin pikkuruisia tuntosarvia. Taivas voikin toimia aasinsiltana juttuun, jota satuin lueskelemaan DIABETES 5/2025 -lehdestä juuri ennen kuin aioin julkaista tämän taivaskuvasarjan. Virve Järvisen kirjoittaman jutun otsikko on "Omannäköistä elämää eläkkeellä." Hän on haastatellut psykologi Anu Määttää. Tekstin pääsanoma on, että kun puhutaan aktiivisesta vanhuudesta, se ymmärretään herkästi väärin niin, että eläkeläisen pitäisi joka päivä touhottaa harrastuksista, tapaamisista ja tekemisistä toiseen. Hyvin usein kuuleekin sanottavan, että eläkeläisillä on aina kiire. Liiallisella kiireellä ja höseltämisellä saatetaan täyttää elämä niin, ettei jää aikaa oman elämän pohdiskeluille, ettei tarvitse pysähtyä oikeasti tärkeiden asioiden äärelle. Nimittäin Erik H. Eriksonin kehitysteorian mukaan jokaisella ikävaiheella on oma ns. kehitystehtävänsä.  Ja vanhuuden kehitystehtävä on "pyrkiä hyväksymää...

Tämän tekstin kuvat ovat vanhoja kaupunkikuvia. Muistin, että olenhan minä kuvannut aiemmin muutakin kuin Satavuotiaan tantereen pikkutoukkia. Taas kerran kirjoitan jostain asiasta, jonka joku joskus todennut tai tehnyt, mutta en enää muista kuka, missä ja miksi. Pahoittelen! Saatan kirjoittaa itselleni talteen jonkun mielestäni hyvän mietteen, mutta en samalla taltioi sitä, että kenen miete se oli. Voi minua! Pahoittelen uudestaan! Joku siis joskus ehkä jossakin lehdessä tai jossain muualla kertoi, että tietoisesti opetteli puhumaan ja kirjoittamaan niin, että ei aloittanut sivulauseita mutta -sanalla. Hän huomasi, että ainakin itse alkoi suhtautumaan asioihin myönteisemmin. Otetaanpa muutama esimerkki. "On kaunis päivä, mutta taivaanrannassa on pilviä" muutetaan muotoon "On kaunis päivä, ja taivaanrannassa on pilviä". Eikö olekin ihan erilainen sävy noissa lauseissa? Ensimmäisessä versiossa aivankuin sivulause ruksaisi päivän kauneuden pois.   "Olet kaunis...

Valitsin bingorivikseni keskimmäisen vaakarivin eli SURISISIN - ÖISIN - LÖYSIN Mitä? Miten muka ei ole oikeat sanat? Kyllä noin saa tehdä. Minulla on Repolaiselta kestolupa löysäillä noiden bingoruudukossa annettujen sanojen kanssa.  SURISISIN Muistui mieleen joskus jostain lukemani tai kuulemani "vitsi". Olisikohan se ollut joku kärpäsjuttu. Se meni jotenkin näin. Kärpänen kysyi kaveriltaan: "Surisisitko, jos minä kuolisin?" Ja toinen vastasi: "Tietenkin surisisin." Tuossa kuvassahan ei ole kärpänen vaan - IIIIK - SKORPIONI, kirjavaleskorpioni. Se oli tässä taannoin Satavuotiaan keittiössä. Kirjavaleskorpioni on pieni muutaman millimetrin pituinen hämähäkkieläin. Suomen Luonto 10/2019 -lehdessä kirjoitetaan siitä otsikolla "Saksekas ötökkä olohuoneessa". "Valeskorpionit ovat armottomia petoja. Ne pyydystävät saaliinsa saksillaan, joissa olevat myrkkyrauhaset tainnuttavat uhrin hetkessä." "Sisätiloissa niille kelpaavat kirjatäit, k...

Tässäpä Satavuotiaan portti eri aikoina. Tässä ensimmäisessä kuvassa pyydän sinua kiinnittämään huomiota vanhaan tammeen, joka luo vehreyttä portin tienoille. Tässä portti kevätkukkien aikaan. Tässä kuvassa on vieras, joka tuli portista ryömimällä sen ali. Outo tyyppi, ei edes sanonut päivää ennenkuin livahti pois. Portin kaaren päällä on muuten pikkulinnuille mieluinen paikka. Ne näyttävät siinä suloisilta, mutta kuvaa en ole sellaisesta tilanteesta onnistunut saamaan. Ai joo, tämä oli se tuulinen päivä. Käyskentelin pihalla, kun yhtäkkiä tuuli tarttui huiviini ja lennätti sen portin päälle. Seuraavana päivänä. Yön aikana tuuli oli yltynyt myrskylukemiin. Puin paksusti päälle ja menin kuitenkin ulos. Ei olisi kannattanut. Melkein Melissan vahvuinen myrskytuuli vinkui ja repäisi päältäni tikkurin. Se lensi porttia päin. Onneksi niin, ettei pudonnut märkään maahan. Ja tämä, ai jai, kuva on portista siltä yhdeltä kauhealta hellekesältä, jolloin Suomessakin kasvoi palmuja ihan luonnonvara...