Satavuotiaan sylissä

Happomarjan vähän jäiset oksat. Ahdekaunokin kukka jäähileisenä. Vähän karvainen lehtiruusuke on saanut lisäksi jäähilekarvat. Metsäpuutarhan mehitähti näytti vähän pakkasen panemalta?! Jänönsalaatin kukkavarsi saunan seinää vasten näytti minusta jotenkin kiehtovalta; keltaisia nupullaan olevia kukintoja ja sitten noita siemenpörröjä. Minulle on annettu väärää tietoa. Satavuotias on rakennettu muka 1920-luvulla. Kävi käry! Saunan pukuhuoneessa olleesta jakkarasta voi helposti kuka tahansa, jopa lapsi tai lehmä, päätellä, että nämä rakennukset ovat paljon vanhempia. Nämä ovat ajalta, jolloin ihmisilläkin oli vain kolme sormea eturaajoissaan.

Ensimmäinen pakkasyö takana. Eilen oli kaunis sininen puolipilvinen taivas. Illalla oli aika tehdä kesäkukka-asetelman tilalle lyhtykokoelma ja viritellä muutenkin lisää valoja.

Ensin kaikenlaista sekalaista viime päiviltä. Noppasukkien kuudella värillä jatkoin sukkien neulomista paksuuntuvilla raidoilla. Jotkut värit alkoivat jo loppumaan. Illan hämärtyessä vaahteranlehtien punaisuus hohti vahvemmin. Maijan blogissa "Oma tupa, tontti ja lupa" kerrotaan, että punainen väri puiden lehdissä kertoo stressistä. Oranssi ja keltainen ovat varautumista ilmentäviä värejä puiden lehdissä. Tuli ihan surku, kun katselin vaahteroitani; ne ovat stressaantuneet. Mutta tietysti se kuuluu asiaan näin syksyllä valon vähentyessä. Niiden pitääkin reagoida juuri noin tähän aikaan vuodesta. Metsäpuutarhaan siirtämäni mongolianvaahtera kasvaa kivasti. Kuutamoa ja tähtitaivasta on ollut ihaltavana useina öinä. Maakellarikummulle on jotkut aiemmin istuttaneet herttavuorenkilpeä ja joitain pensaita.  Ja sitten kerron vielä viimeisimmästä havainnosta Satavuotiaan tontilla. Metsässä vuorelle vievän Köysitien vieressä havaitsin uusia kuorimis- tai kyhnyttämisjälkiä kaatuneen ku...

Viime yönä oli sumuinen kuutamo. VESIPISAROITA ... ... pensaan kuivuneessa oksassa, ... Tamaran hiuksissa (karmean sotkuiset, ei ole varmaan kammannut koko kesänä) ... ... ja jänönsalaatin kuivuneissa kukkavarsissa taustanaan täplikkäästi sammaleinen kallionrinne. Metsäpuutarhan eli leikkipuistoni yhden kannon päällä on koristeena kolme porsasta. Kuvasin ne takaapäin, koska siellä on todistusaineisto. Joka kolmannella on joku tauti. Mutta hitsi, eihän se automaattisesti ole siko- tai sikatauti, jos se on sialla. Paremminkin voisi olla joku vatsatauti. Tiedä häntä?!

Ylin vaakarivi tulee tässä: HIDAS/NOPEA, KOVA/PEHMEÄ ja VALOISA/PIMEÄ. Ajankulu on joskus hidas ja joskus taas nopea . Tai siis se vaan tuntuu siltä. Onneksi. Olisikin aika hankalaa, jos ei tietäisi, että kestääkö tunti viisi minuuttia vai neljä tuntia. Muna on riittävän kova ja herkullinen pehmeä nä. Aurinkokennovalot ovat valois i a pimeällä ja pime it ä valoisalla.

Koska kysymyksessä on dekkari, en voi kertoa sen sisällöstä paljastamatta liikaa. Jungstedtin kirjoissa ei mässäillä väkivallalla eikä päihteillä. Niissä kerrotaan kivasti myös poliisien yksityiselämästä. Niinpä mukavinta on lukea kirjat aikajärjestyksessä. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä kirjoissa kerrataan sopivassa määrin menneitä tapahtumia. Kirjojen tarinat sijoittuvat Gotlantiin. Aikoinaan olin niin innostunut, että minulla oli isokokoinen Gotlannin kartta, josta etsin kirjan tapahtumien paikat. Ja tietenkin myös Visbyn risteilyltä tallentamani ko.kaupungin kartta. Kirjan poliisiasema sijaitsee tietty Visbyyssä. Minulla on nuo kaikki teokset, ne vievät hyllyssä tilaa 60 cm, eli niitä on 0,6 hyllymetrin verran.  Olen nyt lukemassa noita toista kierrosta. Ensimmäisestä on sen verran aikaa, että en enää muista loppuratkaisuja, vaikka jonkin matkaa kirjaa luettuani muistankin, että "ai jaa, tämä oli tämä juttu". Tänä vuonna 2025 on ilmestynyt uusin kirja "När...

Tämänhetkiset kauniit. Syksyn viimeisiä kukkia ja kasveja ihastelen yhtä suurella innolla kuin kevään ensimmäisiäkin. Pikkuketosen kukintaa vielä tässä. Ja sitten Tamara, voi sentään! Tamara on tässä pitkin kesää valitellut, etten huomioi häntä tarpeeksi, ja että valokuvailen vain kaikkea muuta mutten häntä. No, päätin korjata asian ja ajattelin viettää luku- ja keskusteluhetken hänen vierellään. Totta puhuen en aina muista hänen olevankaan tuolla köynnösten keskellä. Hain itselleni penkin ja lapsuudenaikaisen "Muistoja" -kirjasen. Heti kirjan nähtyään Tamara tuhahti: "Lapsellista! Minulla ei ole koskaan ollut tuollaista". No, en lannistunut, vaan päätin lukea Tamaralle ensin tämän värssyn: "Jos poika sua suutelee, niin älä anna nuolla. Näin tautisena aikana voi suudelmaankin kuolla." Kylläpä ääni muuttui kellossa; Tamara oikein purskahti iloisena nauramaan, ja hekotteli ja hekotteli, ja tuskin sai sanottua "tämä oli hyvä, tämä oli hitsin hyvä". ...