Kolme kuvaa: Toukokuu

 Turvapallot

Yhteen kukkapenkkiin ilmaantui pikkuruisia krookuksia, niin pieniä. Hyvä, että niillä oli sattumalta tuollaiset turvapallot; nauhuksen siemenpallurat.


Tulet

Aurinkokennovalot palavat todella pitkään näin toukokuussa, eli koko yön, koko hämärän ja pimeän ajan. Löysimme sellaisia, joissa on lämmin keltainen, melkein oranssinen valo ja lepattava liekki. Aiomme joitakin niistä laittaa ruukkupuutarha-asetelman keskelle loistamaan.


Tatit

Tämä on yksityiskohta Huldan aukiosta, jonka parissa olen viimeksi puuhaillut. Putsannut juurakkoa, poistanut risukkoa sen ympäriltä, poistanut mustikanvarpuja ja muuta ylimääräistä maapohjasta. Aukio sijaitsee metsän puolella metsäpuutarhan tapaisella alueella eli leikkipuistossani. Takana näkyy siis se juurakko, josta juontaa tuon aukion nimi. Muistatko? Vanha kotimainen elokuva, juurakko? Tatit löysin kirpputorilta.

Tämä on siis Kristiina K:n ideoima haaste.

Kommentit

  1. Hienosti keksityt T-aiheet ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Taatusti omaperäinen toteutus 💕 Viimeinen kuva pistää mielikuvituksen liikkeelle.

    VastaaPoista
  3. Aurinkokennovalaisimia meilläkin, tykkään. Viimeisestä kuvasta oikein etsin niitä tatteja ja löytyiväthän ne lopulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tatit siellä ovat, kiitos Kristiina K!

      Poista
  4. Heh, heh, hienot turvapallot! Pikku tulet puutarhassa antavat romanttisen vaikutelman, ja kannon ympäristöön tattien suku voi innostua leviämään enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii! Niinpä, luonnonmukaiset ja hienot turvapallot!

      Poista
  5. Lovely sceneries....
    Have a lovely Sunday !
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Anna! You too, have a nice Sunday!

      Poista
  6. Turvaa ja tunnelmaa ja aivan ihanat tatit leikkipuistossasi!!

    VastaaPoista
  7. Kivat t- kuvat turvapallot on hyvin keksitty. Minulla on vielä mietinnässä omat kuvat .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Vielä on puolet toukokuusta jäljellä, ehdit miettiä.

      Poista

Lähetä kommentti