Kolme kuvaa: Heinäkuu

Hevonhierakka

Tienvarsilta löytyy hevonhierakoita. Sen nimi kuulostaa vähän kirosanalta; "voihan hevonhierakka!!!", "no jo on hevonhierakka!!!" ja "voi hevonhierakan hevonhierakka!!!". 

Anteeksi! Ei ollut tarkoitus alkaa kiroilemaan, se vain tulla tupsahti jostain.

Lapsuuden leikeissä ei kiroiltu vaan noita riivittiin puurohiutaleiksi, ehkä kaurahiutaleiksi. Oikeanpuoleisen kuvan ruskeammat hiutaleet ovat jo kypsempiä.

Heinänteko

Kuva on otettu vanhan valokuva-albumin sivulta. Siinä seivästämme heinää siskoni kanssa. Kuvan ulkopuolella on muu perhe samassa työssä. Kuvan alle olin tekstannut "Heinäpellolla -78".

Vanhempani olivat maanviljelijöitä. Työ tehtiin ihmis- ja hevosvoimin. Heinänteon aikaan me lapsetkin heräsimme varhain ja menimme pellolle töihin, töitä tehtiin iltaan saakka silloin kun sää oli suotuisa. Pienin lapsista oli ns. tikkupoika tai -tyttö, joka muiden nostellessa heinää seipäille laittoi alimman tikun sekä välitikut paikoilleen. Se oli myös haastavaa, koska piti osata valita oikeankokoinen tikku. Seipään reiät olivat erikokoisia; alimpana oli isompia ja ylin oli pienin reikä. Tikkujen tarkoitushan oli pitää heinät seipäällä ilmavasti, jotta ne kuivuivat paremmin. Seuraavaksi isommat lapset haravoivat. Heinähangoilla ei saanut kaikkia heinänkorsia maasta nosteltua, joten haravoimalla saatiin kaikki heinät talteen. Aikuiset ja vanhimmat lapset sitten seivästivät heinää eli nostelivat heinät seipäille. Isä oli se, joka ensin pystytti seipäät maahan, siinä tarvittiin rautakankea ja voimaa. Hän myös oli päivä tai pari päivää aiemmin niittänyt heinän Poju-nimisen hevosemme vetämällä niittokoneella.

Vaikka työ oli fyysisesti raskasta, emme koskaan valittaneet. Tiesimme, että homma kuuluu jokaiseen kesään, jokaiseen heinäkuuhun ja urakoimme hyvillä mielin.

Meillä oli heinäpeltoja myös neljän kilometrin päässä kotoa. Muistan varhaiset heräämiset ja eväiden teon. Leipää, voita lasipurkkiin ja mehua. Pyöräilimme pellolle aamun viileydessä luonnon vielä tuoksuessa voimakkaasti. Palasimme illalla väsyneinä, ja seuraavana päivänä sama juttu. Mukavia muistoja!

Aimariilla KuvaKirjeitä Karsikonperältä - blogista on melkein samanlainen teksti heinätöistä, mutta meistä kumpikaan ei ole varastanut toiselta, toistemme jutuista tietämättä olimme kirjoitelleet samoja asioita!

Hieman sivuraiteelle hyppään nyt. Lapsuudessani ja nuoruudessani oli kuvausvälineinä vain oikeita kameroita ja niitäkin vain harvoilla. Usein jotain senaikaista kuvaa katsellessa pohdin myös sitä, että kuka kuvan on ottanut? Kenellä oli kamera siihen aikaan? Milloin se on otettu? Miksi se on otettu? Yksikin kuva albumissani on minun selästä, kun olen jossakin päin Suomea maatalousnäyttelyn parkkipaikalla menossa siskon miehen auton takapenkille. Miten mahdollisesti jonkun vierailijan ottama kuva on päätynyt myös minun albumiin? Monesti en pysty muistamaan noita asioita.

Huopaohdake


Huopaohdakeryhmä loistaa kauas metsäaukiolla. Lapsena näitä sanottiin partasutikukiksi.

Humpsahdin näköjään näissä kaikissa kolmessa Hoossa lapsuusaikoihin. Niin se käy. Kun on höpsö melkein vanhus ja heinäkuu 🤣.

Tämä on siis Kristiina K:n ideoima haaste.

Kommentit

  1. Oi että miten ihana ja nostalginen haastevastaus. Minä olen ollut lapsuudessa sukulaisperheen pellolla heinänteossa, ainakin tikkutyttönä. Parasta oli kahvi/mehutauko. 😊 Jos käveli pellolla paljain jaloin, piti muistaa kävellä sänkiä "myötäkarvaan".
    Kiitos kauniista kuvista... sekä kesäisestä muisteluhetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Mukava, kun muistutit tuosta paljain jaloin kävelystä. Jostain syystä minäkin jonkun aikaa olin heinäpellolla paljain jaloin, vaikka sänki pisteli nilkan ohutta ihoa, en varmaan kävellyt myötäkarvaan.

      Poista
  2. Ihan tuli lapsuus mieleen. Pellolta kuului sana "tappi" ja sinne kipin kapin työntämään tappia alimpaan seipäässä olevaan reikään. Isompana olin kotikaljasaavin retuuttaja. Maitotonkassa ollut kotikalja oli niin kylmää, että saavin pinta ihan helmeili. Saavi oli myös niin raskas, että kannoin sitä toisesta saavin korvasta ja pikkusiskoni toisesta. Että osakinkin olla hyvää se äitini tekemä kotikalja kuumana ja hikisenä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muistelu! Ja noinhan se tosiaan meni, että huudettiin tappi tai tikku. Kiitos enkulin käsityöt!

      Poista
  3. Älä suotta pyydä anteeksi. Hevonhierakka kuulostaa minustakin ihan kirosanalta. Partasutiksi minäkin huopaohdaketta lapsena sanoin. Nyt voisin laittaa vaikka maljakkoon kaunistukseksi.

    VastaaPoista
  4. Hevonhierakka! Tuttu kasvi, mutta sen nimeä en ole koskaan kuullut. Ihania muistoja heinäpellolta. Heinäpellolla olen minäkin käväissyt pari kertaa, mutta kaupunkilaislikka kun olen ollut, niin mitenkään jokakesäistä se ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran sinulla on siis kokemusta heinätöistä. Kiitos Kristiina K!

      Poista
  5. Todella mukava muistelu heinäpellolta. Kiitos paljon. Et ehkä sinäkään olisi uskonut, jos minulla olisi ollut heinänteko h:n lisäksi hevonhierakka tai huopaohdake. Molemmista minulla on kuvia tiedotoissani.
    Kaikki kuvasi ovat jämt heinäkuisia, hyvin kesäisiä.
    Meillä on hyvin yhteen käyvät muistelmat heinähommista. Minä kirjoitin hieman niukemmin. Oletan myös, että heinien ajosta pellolta hepalla heinätalliin jne voisimme kuvailla samalla tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiva yhteensattuma, kiitos aimarii! Ja heinänajo, siinä oli kivaa istua keikkuvan heinäkuorman päällä hevoskyydillä matkaa tehden latoon sisälle. Siellä ladon täyttyessä me pienimmät olimme painelemassa heiniä tiiviimmin eli kävelimme edestakaisin heinien päällä. Heiniin lisätty suola kirveli paljaissa jaloissa. Oi niitä aikoja!

      Poista
  6. Hevonhierakka? Tuttu näkyhän tuo on mutta enpä ole tiennyt nimeään..ja ohdake, ihanan värinen pensselikukka..-) Ihana kertomus heinänteosta! Aika kultaa muistot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sini kommentistasi ja tervetuloa blogini lukijaksi!

      Poista
  7. Oikein ihanat heinäkuun kuvat . Minäkin olen ollut muutamia kertoja heinän teossa . Ihania muistoja juurikin väsyneenä mutta onnellisena .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, väsymystä ja hyvää mieltä heinätöistä saimme. Kiitos Nila!

      Poista
  8. Hih - hevonhierakka... tuli mieleen, kun lasten kanssa ollaan joskus vedet silmissä luettu sienikirjaa - siellä vasta hauskoja nimiä onkin... huopaohdakekin oli uutta minulle. Heinänteossa sentään oli saanut tikkuja työnnellä seipääseen... se oli muutenkin mukavaa, juoksennella heinä suussa ja kerätä siihen ahomansikoita... eväät ja ruutuliina oli aina matkassa... ihania lapsuusmuistoja!! Kuvasit, keksit jotenkin ihan täydelliset heinäkuuhun sopivat HOOT!! Kiva haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repolainen! Samanlaisia lapsuusmuistoja tuntuu olevan yllättävän monella.

      Poista
  9. Hyvä juttu heinänteosta! Minä olen ollut heinäpellolla pikkupaaleja keräämässä. Ja paalikuorman päällä istuminen oli jännää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kokemus varmasti tuokin. Kiitos pioni!

      Poista
  10. Ihana nostalginen juttu! Minä kun olen helsikiläistyttö, ja kaikki isovanhemmatkin asuivat Helsingissä, on tällainen ihan eksoottista. Tosi mukavaa luettavaa!
    Nytpä heitit loistavan kirosanan. Yritän (joskus) käyttää tuollaisia vaihtoehtoisia. Hevonhierakka on ihan huippuhyvä!
    Huopaohdake on todella kaunis, ihanan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, ole hyvä vaan, käytä vaan Hevonhierakkaa! Kiitos kommentistasi!

      Poista
  11. Hieno postaus ja kivat hoot!

    VastaaPoista
  12. Me tehtiin hevonhierakasta "kahvia" Huopaohdakkeessa on hyvin intensiivinen sävy, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jenni! Jep, siitä saa varmaan yhtä hyvää kahvia kuin puuroakin.

      Poista
  13. Kivoja muisteluja 😊 Tuli mieleen, kun itsekin olen nuoremmasta iästäni huolimatta saanut olla tappeja työntämässä heinäseipäisiin 🤭 isäni piti perinnettä yllä melko pitkään ennen pikkupaaleihin siirtymistä 😄
    Hevonhierakka aloitus on mainio, sopii kyllä todella hyvin kiroiluun 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota perinnettä kannattaisi pitää edelleen yllä, viisas isä sinulla! Niin, minustakin hevonhierakan hyvin sopii hevonhierakka kiroiluun😁.

      Poista
  14. Heh, voihan hevonkierakka. Tuttuja juttuja nuo heinähommat ja muut maataloushommat. Apuna mummolassa oli ihmiset ja hevonen. Pyry nimeltään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti