Konna piileksii

Kelloköynnöksen kukinnon tipahdettua maahan jäljelle jäävä osakin on hieno taideteos.

Siivoilin yhtä nurkkaa tontistamme ja säikähdin, kun yhtäkkiä ihan lähellä liikahti jotain isoa.

Rupikonnahan siellä lehtien alla piilekseli.

Hetken päästä se päätti lähteä kiipeämään rinteessä ylöspäin. Sen liikehtiminen oli jotenkin vaivalloisen näköistä. Vatsa näytti valtavan isolta.

Illan tullen Ukkoetana tuli jälleen sieniaterialleen. Sen syömiskoreografia oli nyt erilainen. Ehdin nähdä sen hassusti kiepillä, mutta pääsin kuvaamaan vasta kun se oli lähdössä pois.

Se oli syönyt reunoja tuon vaaleanruskean sienen lakista. Kun Ukko oli saanut hinattua itsensä puolen metrin päähän, lännestä lähestyi toinen Ukko, pidempi kuin ensimmäinen.

Odotin jännittyneenä tämän uuden Ukon syömiskuviota. Ja se toimi samoin kuin ensimmäinenkin. Siis taas ruuan päällä ryömimistä kuten edellisessä tekstissänikin. Miksi ne tekevät noin?

Kun se lähti poistumaan sieneltä, niin sekin näytti turhan vaikealta. Näytti siltä  että se taittaa niskansa. Se jotenkin purki kieppinsä peruuttamalla samaa reittiä takaisin.

Mutta sitten se pysähtyi miettimään, ei tainnut tulla vielä vatsa täyteen, ja se palasi sienen reunalle syömään. Jaksoin seurata sitä vielä jonkinaikaa. Mutta se näytti osaavan syödä myös noin, makaamatta ruuan päällä.

Ukkojen touhuja seuratessa ilta oli hämärtynyt niin, että portin vieressä tammen alla olevat aurinkokennovalot olivat syttyneet.

No niin, pitihän se arvata. Tamara vaatimalla vaati, että tähän loppuun pitää laittaa vielä hänen kuvansa saatesanoilla, että hän viihtyy!

 Nyt tiedän myös mitä hän on tuolla pihalla istuskellessaan tehnyt; opiskellut englantia. Hän nimittäin vielä hiuksiaan ylpeästi heilauttaen huikkasi: "Last but not least!".