Suhde kesti talven

Pikkukiven ja lahottajasienen suhde näyttää kestäneen sopuisana yli talven. Hieman lumipeite on ränsistyttänyt helmoja, mutta yhdessä elelevät kohti uutta kesää. 

Syksyllä ennen lumien tuloa he näyttivät tältä:

Viime vuonna kun raportoin tästä ilmiöstä, niin kerroin, että olin ison kannon päälle laittanut pienen söpön kiven talteen. Lahottajasieni oli iskenyt siihen silmänsä ja ympäröinyt sen alkaakseen työnsä. Siis näin minä yksinkertaisuudessani ajattelin. Silloisen blogitekstin kommentoijat kuitenkin avasivat silmiäni, keksivät uusia näkökulmia tähän ilmiöön. Että kyseessä voi ollakin esimerkiksi kiven tarkoituksellinen taideteoksen luominen. Niinpä, tai läheinen ystävyyssuhde, tai mitä tahansa muuta. Minä ensin vain ajattelin, että kivi on passiivinen uhri ja lahottaja on sen kimpussa aktiivisesti tuhotakseen sen. Voi sentään!

Siinä vaiheessa viime kesänä, kun huomasin jotain olevan kehkeytymässä kiven ja lahottajan välillä, tilanne näytti tältä:

Tuossa lahotusvaihtoehdossa olisi vain se omituisuus, että yleensä kohteeksi valitaan lahotettavaksi sopiva, siis sellainen, joka lahoaa eli hajoaa. Kuten esimerkiksi seuraavan kuvan kannolle pudonnut rauduskoivunlehti, jonka lahottajat ovat ympäröineet.

No niin, mitäs tässä ihmettelemään ja arvailemaan, kevät etenee, tulee kesä. Mielenkiintoista nähdä miten noiden kahden, siis kiven ja lahottajan elo jatkuu. Minusta näyttäisi siltä, että ovat luonteeltaan aika erilaisia. Toinen on jäyhempi ja jotenkin kivikasvoisempi. Toinen taas on eloisa ja hurvittelevaisempi, ja jotenkin muuttumiskykyisempi. Mutta mitäpä siitä.