Ruusu ja muurahaiset

Minkähänlainen on ruusupensaan ja muurahaiskeon yhteistyö tai -elo? Vai onkohan sitä ollenkaan?

Satavuotiaan pihalla melko kuivassa rinteessä on pieni ruusupensas. Se oli siinä jo meidän tullessa paikalle. Kahtena aiempana kesänä olen huomannut siinä muurahaiskeon alkua, nyt siinä pensaan keskellä on selvästi pieni kumpu, jonka laella oleili tiivis joukko muurahaisia, kun sitä kuvasin. Nyt ruusupensaassa ei näy eläviä pidempiä oksia, vain pieniä alkuja keon ympärillä. Jos tuossa on joku kisa käynnissä, niin ennustaisin, että muurahaiskeko tulee olemaan voittaja.

Muurahaiskeosta näkyy maan päällä vain pieni osa siitä koko rakennelmasta. Suurin osa muurahaisten kodista on maan sisällä. Näen mielessäni monikerroksisen asumuksen, jossa yhtenä rakenteena ovat ruusun juuret. Takkahuoneen nurkassa on yksi juuri kuin mikäkin pylväs. Aina kun muurahaiset lämmittävät takkaansa, he käyvät rapsuttamassa ruusunjuuren pintaa, jolloin lämmön vaikutuksesta hienon vieno ja pehmeä ruusuntuoksu täyttää koko takkahuoneen.

Jätetäänpä muurahaiset köllöttelemään takkahuoneen sohville ruusuntuoksua pikkusieraimissaan. Palataan maan pinnalle. Haastattelenpa nyt tuota ruusua, jotta selviää mitä se tilanteesta ajattelee.

Minä: "Eikö ole ärsyttävää, kun nuo muurahaiset ovat tulleet tuohon vipeltämään ja häiritsemään kasvuasi?" Ruusu katsoo minua kummissaan ja toteaa: "Eivät ne minua häiritse, on vaan mielenkiintoista seurata niiden touhuja." Minä: "Mutta tämä paikkahan oli sinun, muurahaiset ovat ryöstäneet sen sinulta." Ruusu: "Kuulehan, kaikki täällä on yhteistä, tämä maaperäkin, kyllä me kaikki tänne mahdumme." Minä: "Mutta entäs jos käy huonosti ja kuolet tuon yhä kasvavan muurahaiskeon takia". Ruusu: "Voi sinua höpsöä ihmistä! Miksi sinä sanot tuota huonosti käymiseksi? Huonosti käymistä on esimerkiksi se, että joku semmoinen - mitä ne nyt onkaan - semmoinen katepillari tulee ja murskaa kokonaan alleen sekä minut että nuo muurahaiset. Hui, oikein lehtiä värisyttää tuollainen uhkakuva. Mutta onneksi nyt on hyvä, näin on hyvä. Olen saanut tässä rinteessä ... ai joo, no, on tietysti tämä yksi juttu, että kuka idiootti istutti minut kuivaan rinteeseen kahden koivun väliin? Ajoittain on ollut vähän niukkaa veden ja ravinnon suhteen. Mutta joo, tässä olen elänyt, ja kaksi tai kolme kukkaa olen viime vuosina saanut kasvatettua ja avattua. Hienoja ja viehättävälle tuoksuvia kukkia, oikein ruusujen aatelia. Ihan tyytyväinen olen elämääni. Sitä paitsi kaikkien meidän elämät päättyvät joskus. Minun saattaa päättyä sitten, kun nuo muurahaisveijarit ovat nakertaneet ja imeneet juureni täysin tyhjäksi. Mutta siihen asti nautin joka hetkestä, ja iloitsen siitä, että voin antaa jotain hyvää muillekin."

Ruusukukan kuvat ovat viime kesältä.

🌹🐜🌹🐜🌹🐜🌹🐜🌹

Innostusta tähän tarinaan sain Kukka & Kaali -blogin Pauliinalta, jonka tekstin KÄRPÄSEN JÄLKI aiheena on epätäydellisyyden sietäminen puutarhassa.