Totuus mittarin työstä

Köynnöstornin kaikki kasvit kukkivat.

Usein käy seuraavalla tavalla. Huomaan kivan kuvauskohteen. Otan siitä "hyvän" kuvan. Menen tyytyväisenä sisälle. Riisun ulkovaatteet ja kumpparit. Istun alas selaamaan kuvia. Ja sitten, vasta sitten huomaan kuvassa jotain ylimääräistä; joskus söpön yllätysötökän, joskus taustalle unohtuneen roskispussin. Apilikkokuvasta huomasin huonosti retkottavan aidanpätkän. Mutta en viitsinyt enää mennä uudestaan ulos kuvaamaan sitä. Sen sijaan ehdotan, että sopisimme sen olevan taidekuva, jossa aita on tarkoituksella vähän vinksallaan. Teoksen nimi voisi olla vaikkapa "Ovi apilaviidakkoon" tai jos halutaan arvoituksellinen ja abstrakti, lyhyt ja ytimekäs, niin se olisi "Tule".

Leppävalkomittari. Ensin ajattelin, että se on väärässä puussa, kun torkkui kartiovalkokuusessa. Mutta sitten tajusin, että tottakai leppien mittaaminen noin pienelle oliolle on raskasta, joten lounastauollaan eväiden syömisen päälle se haluaa ottaa nokoset, ja vieläpä aivan eri puussa kuin mikä työmaansa on.

Meillä on ihan pihapiirin reunalla muutama nuorehko harmaaleppä. Tässä yhtenä päivänä tulin katsoneeksi niitä tarkemmin, ja tajusin miten yksinkertainen ihminen olen. Luulin, että leppävalkomittari mittaa puun ja sen oksien pituutta tai jopa niiden paksuutta. Mutta totuus on toinen. Katsohan noita lepän lehtiä; pieniä ja vähän suurempia reikiä. Mutta eivät ne ole mitä tahansa reikiä. Niistä kohdista on leppävalkomittari ottanut näytteitä eli koepaloja.

Mistäs minä voisin tietää, mutta aika varma olen, että se niistä koepaloista tutkii mikroskoopilla mm. lehden väriaineiden laatua, nesteytystilannetta  sekä saastelaatuja ja - määriä. Lehden ulkopinnalta se raaputtaa ainesta ja tekee bakteeriviljelyjä. Näin se saa tutkimustietoa siitä, mitkä hyönteislajit ovat pesemättömillä jaloillaan hyppineet lehden päällä. 

Niinkuin monissa muissakin ammateissa on niin, että sivullisille näyttää siltä, että eihän se tee juuri mitään; mittaa vain verenpaineita tai nakkelee vain lehdet postilaatikoihin tai istuu vain asiakkaan vieressä oikeussalissa tai vain kävelee sunnuntaiaamuisin tilustensa keskellä katsellen viljan kasvua. Mutta totuus on, että muille näkyvän osan lisäksi on runsaasti kaikkea valmistelua, analyysiä ja paperitöitä. 

Näin on siis leppävalkomittarin ammatissakin.

Juuri kun olin tehnyt laajan selvityksen valkoleppämittarin työstä, ja olin siitä jo ihan voipunut, näin metsänrajan nokkosessa toisen mittarin; laikkumittarin. Ötökkätieto kertoo, että se viihtyy puistoissa, puutarhoissa ja metsänreunoissa, joissa kasvaa tuomea. Kyllä Ötökkätieto tietää. Muutamien metrien päässä laikkumittarin löytöpaikasta kasvaa runsaasti tuomia.

Onneksi tämän mittarin nimestä voit itse päätellä, että mitä se mittailee, niin minun ei tarvitse sitä tutkia enempää.

Ja ei kahta ilman kolmatta. Vielä näin kolmannen perhosen, jota luulen pihamittariksi. Vain luulen, en ole varma. Ja sitten, voi ei, vielä yksi lenteli nenäni eteen; reunustäplämittari.

Olen vähän järkyttynyt, kun noita mittareita on noin paljon ympäriinsä täällä pihalla. Joka puolella mitataan jotakin. Minä kun luulin, että ulkona luonnossa olosta saa mittaamatonta riemua ja hyvää oloa.

Tässä sen oletetun pihamittarin kuva.

Maailmassa asiat ovat paikallaan (ei kaikki), siis nätisti omilla paikoillaan. Metsänreunasta on joskus kaadettu iso salava. Sen kannosta ovat versot lähteneet kasvamaan, ja nyt "puu" näyttää vähän terijoensalavan muotoiselta. Ja tiedätkö mitä, sen varjossa kasvaa varjoliljoja. Tietenkin.