Kaunosielu

Eräs tuttavani laittoi minulle viestin, jossa kertoi irtisanoutuneensa työpaikastaan. Ei kestänyt olla enää siellä, koska "olen kaunosielu", hän selitti. Suurinpiirtein tiesin mitä hän sillä tarkoitti, mutta päätin kuitenkin katsoa millä tavalla tuo sana virallisesti selitetään. Kaunosielu - niin kaunis sana!

Tässä kuvakaappaus osasta google-haun tuloksia.

Jos valittaisiin kukkien 'Kesän Kaunosielu', niin mikähän se olisi. Minun yksi ehdokas olisi tuo ensimmäisen kuvan syysleimun kukinnon yksi kukkanen. Se näyttää 'sielukkaalta ja herkältä'.

Tai malva, joka näyttää ainakin 'herkältä', ja ehkä hiukan 'empaattiselta' ja kyllä, myös 'myötäelävältä'.

Syyshohdekukka näyttää pirteältä ja vahvalta; se varmasti jaksaa koko ajan valppaana kuunnella toisen murheita ja siten olemaan aidosti 'myötätuntoinen'. Bonuksena antaa vielä omasta energiastaan murheiselle, jotta tällä on voimia ratkaista ongelmat tai elää niiden kanssa.

Toisaalta sormustinkukan nielu on 'syvällinen'. Yksi kriteerihän on syvällinen mieli, joka on käytännössä sama asia kuin nielu, onhan. Vain kahden kirjaimen ero. Ja noin 'kaunis' nielu, tai sielu, ihan sama, on vain sormustinkukalla.

Nämä punareunaiset silmät ovat varmasti hypersuper'empaattiset'. Kaveri on maininnut, että sai tillin lehdestä tikun sormeensa, ja nämä daaliasilmät ovat itkeneet aivan hervottomasti tuntikaupalla.

Tämä hauras kasvi on kyllä varmasti erittäin 'herkkä', mutta että hyväntahtoinen tai ylevä? Eii, tuolla ei ole voimia sen tason hyveisiin.

No joo, se alussa mainittu ihmistuttava on kyllä niin ihana ihminen, että varmasti on oikeutettu kaunosielu -titteliin.

Minäkin haluaisin, minulle kans! Olisi niin kiva olla kaunosielu! Tässä olisi yksi perustelu oikein todisteena toimivan kuvan kanssa.

Eikö vain 'ylevä henkinen luonne' saa aikaan jotain tuollaista. Alapihalla kuljeskellessani katseeni osui taas tuohon rinteeseen. "Näyttääpä se hyvältä", ihailin. Saunarakennuksen seinän viereltä pelastetut puolilahot puiset tikapuut säihkyvät siellä auringonvalossa kilpaa saniaisten kanssa. Minä, siis minä annoin niille uuden elämän pihakoristeina. Eikö tuo todista myös 'hyväntahtoisuudestani'?

Nyt on pakko tunnustaa, että tikapuuidean alkuperäinen äiti on muistaakseni Nila "Lappalainen etelässä" -blogista. Hän kauan sitten kirjoitti, että käyttää tikapuita apuna hoitaessaan jyrkässä rinteessä olevia kukkia. Mielikuva jäi päähäni hautumaan. Kiitos Nila!

              

Tiedän erään ihmisen, ehkä kaunosielu hänkin, jonka äidinkielenopettaja oli aikoinaan koko kouluajan takonut ainekirjoitustunneilla oppilaiden päähän ohjetta, jonka mukaan "ei hurskaita toiveita aineen loppuun!" Silloin ei ollut vielä blogeja, mutta olen varma, että opettaja olisi tarkoittanut ohjeen koskevan myös blogitekstejä.

Nyt uhmaan tuota ohjetta. Voi kunpa joskus minäkin pystyisin olemaan kaunosielu! Ja ennen kaikkea: olisivatpa kaikki maailman ihmiset kaunosieluja!