Kristiina K:n Tunnettuja ihmisiä -haaste

Kuvassa ovat Martti Innanen ja Gunnar-pässi. Kaksi kertaa. Jos olet nuorenpuoleinen ihminen, niin vihreä valo saattaa jäädä syttymättä. Ei se mitään, en kuitenkaan aio auttaa asiassa.

Jollakin luokkaretkellä jonkun paikkakunnan jossakin puistossa kohtasimme Martti Innasen ja Gunnar-pässinsä. En sitten muista sitäkään, että tunnistinko heidät julkkiksiksi itse, vai huomasinko vaan luokkakaverien valokuvaavan heitä ja siksi otin itsekin kuvan. Joko kamera temppuili tai minä käsittelin sitä pöhkösti, minkä seurauksena Innanen pässeineen tallentui kaksi kertaa samalle filminpätkälle. Lyön vetoa tuon pöhköilyn puolesta, nimittäin ...

                      🫣🫣🫣🫣🫣🫣🫣

... lapsuudenaikaisessa albumissa tuon Innasen kuvan vieressä on kuva minusta samalla retkellä. Seison muistomerkissä ujosti hymyillen. Juuri niin, muistomerkissä. Jalkojeni alla näyttäisi olevan joku laatta teksteineen. Muistomerkkiä ympäröivät matalat rautaiset ketjut. Ja kuvassa minä siis seison niiden ketjujen sisäpuolella. Pöhkö, joka ei ollut tajunnut, että ketjujen tarkoitus on ilmoittaa, ettei tänne saa tulla, pitää pysyä ulkopuolella.

Nyt ymmärrän, miksi ns. kotimuseoissa minulla on jotenkin outo olo. Jokaisen köysillä eristetyn tuolin kohdalla minulle tulee yllyke istuutua sille, kun luulen köysien tarkoittavan, että se tuoli on varattu juuri minulle. Oikein pöhköjen pöhkö.

Tuohon kamerapöhköyteen minulla olisi tarjolla tässä puolustuspuheenvuoro. Olen syntynyt itäiseen Suomeen, jossa oltiin köyhempiä kuin lännessä. Suutarinlampun alla syötiin ruisleipää, ja matkat kuljettiin jalan, hiihtäen, polkupyöräillen, potkurilla tai hevoskyydillä. Samaan aikaan lännessä nautittiin ranskanleipää kristallikruunujen valossa, ja perheiden lapsetkin saivat omat autot. Kaikki laitteet tulivat itään myöhemmin, mm. televisio tuli lapsuudenkotiini 1970-luvun lopulla. Nyt lopultakin pääsen siihen puolustukseen; saatoin pidellä käsissäni kamera-nimistä laitetta ensimmäisen kerran elämässäni juuri tuolla retkellä juuri tuossa Martti Innasen ja pässinsä kohtaamisessa. 

Tuo kuva on minusta aika hieno. Siksi en tässä paljasta sitä vielä karumpaa vaihtoehtoa, eli että minulla ei edes ollut kameraa, vaan kuvat otti joku luokkakaverini, joku Meeri tai joku Heikki. En muista. Ja silloinhan kunnia erikoisesta kuvasta kuuluisikin jollekin Heikkimeerille, ei minulle. Onneksi en muista.

Pakko vielä väärinkäsitysten välttämiseksi korostaa, että olen tyytyväinen ja ylpeä itäsuomalaisista juuristani, en ole katkera, enkä ole kateellinen lännen lapsille. Itäisessäkin Suomessa kasvaneet ovat briljantteja ja hienoja ihmisiä mahdollisine kapea-alaisine pöhköyksineenkin.

Muutaman sivupolun jälkeen palaan päätielle ja kerron, että tämä tunnettu ihminen Martti Innanenkin on tavallaan ainakin osittain itäisen Suomen kasvatteja. Wikipedian mukaan hän vietti lapsuuden kesät maalla. Isä oli kotoisin Parikkalasta ja äiti Kivennavalta, joten ainakin kesäkokemukset sijoittunevat idän suuntaan.