Humiseva lukudiplomi

Aikuisten lukudiplomista puuttuu enää kolme kirjaa. Päätin lukea ne siinä järjestyksessä kuin ne kirjastosta varauksien kautta saisin käsiini. Paitsi aihealueen "Klassikkoja" Emily Bronten Humiseva harju osui silmiini kirjakaupan alepokkaripinoissa. Siitä se lähti mukaani kotiin, siis kassan kautta.

Kassasta tuli mieleeni äskettäinen apteekkireissuni. Jo apteekin ulko-ovella oli lappu, jossa kerrottiin valtakunnallisen häiriön vuoksi vain käteisen kelpaavan maksuvälineenä. Kuulin kassarouvan kertovan otto-automaatille menijöille, että missä automaatissa vielä on rahaa. Hmm, mitenkähän minä jatkaisin tätä tarinaa. Kun tuo sädekehä pääni päällä lämmittää niin mukavasti. Minulla ei näes ollut hätää; minulla on aina mukana käteistä sen verran, että saan tarvittaessa normaalikokoiset ruokaostokset ja nyt noi lääkkeet maksettua. Ymmärtäkää hyvät ihmiset varautuminen! Käteistä aina mukaan, ja kotona vielä jemmassa lisää. Ja se muukin kotivara! Huh, pääsinpäs taas saarnaamaan. Mutta oikeasta asiasta, enkä aiheetta. Näin apteekissa sen verran monta avuttomuuden ja neuvottomuuden tilaan valahtanutta lääkkeiden tarvitsijaa.

Vain 30-vuotiaaksi elänyt Emily Bronte julkaisi tämän ainoan teoksensa vuonna 1847. Kun näin tämän lukudiplomin listoilla, niin ajattelin, että joo tuttu juttu, olen varmaan nuorena lukenut, mutta tekee mieli lukea uudestaan. 

Nyt olen tajunnut, että en ole ennen lukenut Bronten Humisevaa harjua. Mielessäni olen yhdistänyt sen sisarensa Charlotte Bronten kirjoittamaan Kotiopettajattaren romaaniin, niinkuin ne olisivat melkein sama kirja. Voitko kuvitella? Voi olla jopa niin, että en ole lukenut Kotiopettajattaren romaaniakaan. Olen vain katsonut Sound of Music -elokuvan ja sotken samanoloiset juonet. Hoh hoijaa, en muuta sano.

No sanonpas kuitenkin. Kerron, että tuo mainittu Sound of Music oli ensimmäinen elokuva, minkä olen elämässäni nähnyt. Olin oppikoulussa, kun luokkamme käveli koululta kirkonkylän keskustaan kunnantalolle elokuviin. Meillä kotona ei ollut silloin vielä televisiota, joten todellakin, ehkä jotain 15-vuotiaana sain ensimmäistä kertaa nähdä elokuvan.

Muuten, tuohan on itsensä pikasivistämistä tuo tuollainen; katso yksi kepeä elokuva ja kuvittele lukeneesi kaksi maailmankirjallisuuden klassikkokirjaa.

Nyt luulet, että niitä näitä höpisemällä yritän vältellä vieläkin tuon Humisevan harjun lukemista. Onko se niin ilmeistä? Vannon, että kiinnostuneen uteliaana aloitin lukemisen, ja jatkoin ja jatkoin sitä. Kun pääsin sivulle 264, siinä vaiheessa kirjaa oli vielä yli puolet jäljellä, yhtäkkiä nostin katseeni ikkunaan ja tuijotin pitkään lumisadetta. Tajusin, että minä en jaksa tätä pitkäpiimäistä jaarittelua. Todella sitkeästi olin yrittänyt. Sen todistavat kirjan sivujen välistä löytyvät suklaan ja suolakeksien murenat. Kun ei ollut kirjaston kirja, jota olisi täytynyt pidellä siististi, niin olin ottanut järeät keinot käyttöön. Laittanut jopa ei-sydänmerkillistä rasvaa suolakeksien päälle. Mutta nämäkään keinot eivät siis auttaneet. 

Luovutin ja päätin, että en tästä enää enempää ihmisenä jalostu, vaikka pakottaisinkin itseni lukemaan Humisevan harjun loppuun. Sen sijaan ryhdyin katsomaan, mitä jälkisanat kirjoittanut Juhani Lindholm kertoo. No hänkin kirjoittaa, ettei tiedetä mistä pappilan tytär Emily Bronte "on loihtinut tällaisen demonisen kostonhengen terrorisoimaan hiljaisen syrjäseudun asukkaita, ...". Minäkin nimittäin ihmettelin koko ajan lukiessani, että miksihän nuori nainen on kirjoittanut tällaisen kirjan. Että jokohan se tappava keuhkotuberkuloosi möyhensi hänen sisuksia ja laittoi kirjoittamaan tällaista?!

Lindholmin teksti jatkuu: "Humiseva harju on vakiintunut maailmankirjallisuuden klassikoksi ja jaksanut lumota lukijapolven toisensa jälkeen tunnemyrskyllään, jossa ...". Lumota?! Miksi, oi miksi, se ei lumonnut minua? Mikä minussa on vikana? Ja mikä ihme tunnemyrsky? Minä en saanut moista myrskyä kokea? No, voivottelut sikseen, elämä ja lukeminen jatkuvat. Jäi kyllä vähän kaihertamaan se, että jos olisin jaksanut lukea kirjan nätisti loppuun saakka, niin olisiko siellä ollut joku kiva mieltä piristävä yllätys, ehkä siellä olisi noussut se tunnemyrsky. Ei varmaan kuitenkaan. En tiedä.

Yllätyksistä kirjan lopussa tuli mieleeni yksi lukukokemus aiemmilta vuosilta. Teoksen viimeisellä sivulla selviää, että päähenkilö on koko ajan ollut psykiatrisella osastolla, ja että kirjan koko tarina oli hänen psykoosia. Psykoottisen maailmansa tapahtumapaikka oli napattu osaston seinällä olevasta julisteesta ja henkilöt olivat todellisuudessa osaston  henkilökuntaa; mm. tarinan aviomiehensä oli oikeasti hänen hoitava lääkäri. Kirjan loppu todella jysäytti; suu auki ja silmät ymmyrkäisinä istuin pitkään paikallani ja yritin sulatella asiaa. En kerro mikä tuo kirja on, jos vaikka joku sattuu joskus sen lukemaan.

Minulla oli tarkoitus, että tämä olisi ollut jo viimeinen Aikuisten lukudiplomiin liittyvä teksti. Kun kyllähän minä sen ymmärrän, että ei kukaan jaksa käyttää elämäänsä lukeakseen jonkun toisen ihmisen lukudiplomihorinoita. Kaiken uhallakin tulen vielä kirjoittamaan yksi tai kaksi juttua, sorry.

Kirjoitin tuon tämän tekstin alkuosan eilen. Sitten tuli yö. Nukuin. Tänään aamulla herättyäni selasin Ylen nettiuutisia. Yksi otsikko säpsäytti. Se liittyi Humisevasta harjusta tehtyyn uuteen elokuvaversioon. No jopas sattui. Jutun oli tehnyt elokuvatoimittaja Anton Vanha-Majamaa. Hän kirjoittaa: "Ohjaaja Emerald Fennellin tulkinta Humisevasta harjusta on kiihkeä ja sensuelli." "Seksiä piisaa, toisin kuin vuonna 1847 julkaistussa kirjassa."

Uutisjutussa korostetaan, että tämä uusi elokuvaversio on "rohkeasti erilainen" verrattuna kirjasta tehtyihin kymmeniin elokuva- ja sarjaversioihin sekä tietenkin kirjaan.

Uutisteksti päättyy: "Humiseva harju -ummikoille viesti on selkeä: - Lukekaa se romaani."

Siis LUKEKAA SE ROMAANI. Ei että, "Lukekaa alkuosa romaanista", eikä "Lue niin pitkälle kuin kiinnostaa." EI. Vaan selkeästi LUKEKAA SE ROMAANI.

No niin, nyt minä Humiseva harju -ummikko tai puoliummikko otan tämän ihan rauhallisesti. En anna tuon jutun horjuttaa mielenrauhaani. Varmuuden vuoksi en katso enää muita uutisia. Keitän aamukahvit. Katson ikkunasta ulos. Onpa niin rauhallinen luminen maisema. Kaikki on hyvin. Ei hätää.