Lukudiplomin bonus

Odottelen kirjastosta vielä kahta kirjaa, jotka haluan lukudiplomin puitteissa lukea. Olen varausjonossa molemmissa noin sadannella sijalla.

Noiden kahden kirjan jälkeen olen sitten lukenut kymmenen kirjaa. Joo joo, ei tarvitse muistuttaa, että Humiseva harju jäi kesken. Lukemani Harjun 264 sivua vastaavat kyllä neljää normaalia kirjaa, joten oikeastaan tulen lukeneeksi kolmetoista kirjaa. Päätin kuitenkin lukea yhden ylimääräisen. Etten pääse myöhemmin naputtamaan itselleni.

Itseasiassa taidankin pitää tässä kohtaa kesälomaa lukudiplomista. Näinpä teen. Jätän nuo kaksi kirjaa kesäloman jälkeiseen aikaan. Loma alkaa nyt ja päättyy joskus syksyllä.

Mutta siis se bonuskirja. Aikuisten lukudiplomin listoilla on Aapelin Pikku Pietarin piha (1958). Tutkiessani kyseisen kirjan saatavuustilannetta kirjaston verkkosivuilta, löysin toisen Aapelin kirjan. Nimittäin ensimmäisen kirjoittamansa teoksen "Onnen pipanoita. 50 juttua elämän aurinkoiselta puolelta". Saamani kappale oli toinen painos vuodelta 1962. Ensimmäinen painos on vuodelta 1947. Ei siis ihan uunituore teos.

Jos ihmettelet, että mikä kumma Aapeli, niin minäpä kerron. Aapeli -nimimerkin takaa löytyy alunperin kuopiolainen kirjailija, toimittaja ja pakinoitsija Simo Tapio Puupponen, jonka elämäntaival sijoittui vuosien 1915 ja 1967 välille.

Kirja sisältää mainioita pikkutarinoita. Yksi on nimeltään Keinutuolin ylistys. Kopioin tähän pienen pätkän siitä.

"Keinutuolissa ei ajatella pahoja asioita. Maailman valloittajat eivät ole istuneet keinutuolissa. Jos he olisivat sen tehneet ja kesken suurten unelmiensa torkahtaneet terveesti istuimensa ystävälliseen narinaan, niin maailmassa olisi monta leskeä vähemmän. Miten surkeasti se sukupolvi epäonnistui, joka vaihtoi keinutuolin laiskanlinnaan! Laiskanlinnaan, missä ihminen menettää ruumiillisenkin ryhtinsä, missä ajatus ja peräpakarat hautuvat tylsässä paikallaanolossa, ... "

Pystytkö kuvittelemaan tietyt nykyiset maailman valloittajat keinuttelemaan rauhalliseen tahtiin?

 Keinutuolit olisivat vierekkäin räsymattojen päällä tuvan lattialla. Miehet, tässä kuvitelmassa he ovat miehiä, katselevat raukein silmin edessään avautuvaa laajaa pelto- ja metsämaisemaa. Koska ei ole tyylikästä kuvitella heidän polttelevan piippua, niin sovitaan, että he siinä keinutellessaan nakertavat kaurakeksejä. On hiljaista, vain lautalattia narisee keinujen alla, kaappikello tikittää ja jostakin kaukaa ulkoa kuuluu vähän sekarotuisen suomenpystykorvan lempeää haukahtelua. Puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen toinen herroista toteaa "Kuulehan, eihän me taideta enää viitsiä sotia, lopetetaanko sodat, nyt tällä kertaa ihan oikeasti". Menee jonkin aikaa ennenkuin toinen siihen jatkaa: "Joopa joo veliseni, ei enää pommeja eikä ohjuksia. Eikä niitä droonejakaan. Oikein hyvä niin, parempi niin!" Keinuttelevat hiljaisuuden vallitessa kotvasen, saattavat hetkeksi torkahtaakin. Toinen havahtuu ja riisuu lippalakkinsa, rapsuttelee päätään hyvänmielenhymy huulillaan. "Mennäänkö mustikkaan, ne ovat jo kypsiä" hän ehdottaa. "Mennään vaan. Mennään pyörillä. Voidaan pysähtyä yhdellä ruderaatilla. Siellä on hurjan paljon perhosia." Näin vastatessaan toinen riisuu paitansa, onhan mitä ihanin päivä maailmassa.