Keväisiä tunnelmakuvia! Yritin tihrustaa mikä vaalea pallo tuossa kolmannessa kuvassa veteen on piirtynyt. Heijastus, vesipisara? Vai onko peräti kuu pudota lumpsahtanut pinnan alle?
Kiitos Liisa! Oudon pallon vuoksi tuon kuvan otinkin. Siinä jonkin matkan päässä oli laiva, jossa oli pyöreät ikkunat, joten ehkä heijastus sieltä. Muuta selitystä en keksinyt. Tai niin joo tuo kuu ... 😂
Ihanaa! Juuri eilen ystävien kanssa Helsingissä bongattiin kirsikkapuu kukassa. Vaikka kävelyn & piknikin aikana satoi vähän luntakin :-D Tosi aikaista ja kaunista tuo kukinta!
Jaaaa, Saila kommentissaan kertoi nähneensä Helsingissä kirsikkapuun kukkivan. Mutta ymmärrän joo, kylmää tuulta on tainnut olla laajalla alueella. Kiitos Sartsa!
Ihania kevätkuvia. Meillä täällä Helsingissä kevät on ottanut aikalisän. Kylmää on ollut ja tuullut niin, että puista katkeilee oksia ja irtotavaroita lentelee. Ehkä on hyväkin tällainen takapakki: kevät on ollut liian aikaisessa. Ihan hyvä ottaa pari askelta taaksepäin.
Mitä, missä kohdin, kun Förikin näkyy. Lauantaina ei Tuomiokirkon kirsikkapuut vielä kukkineet.... Tukholmassa täydessä kukassa ja hieman jo hanami, kun maakin vaaleanpunainen. Wappumieltä keäväistä!!
Oi sielläkö omenapuut jo kukkii.
VastaaPoistaMeillä ei ole edes hiirenkorvia vielä
Kiitos enkulin käsityöt! En ole varma, että mikä puu tuo on.
PoistaKauniit kuvat !
VastaaPoistaKiitos Terhi!
PoistaAh…kirsikkapuu jo kukkii.
VastaaPoistaKiitos Kruunuvuokko!
PoistaOi, mitä ihanuuksia!
VastaaPoistaKiitos Between!
PoistaTäällä ei meinaa kukkia mikään. Sen verran kylmä ja välillä sataa lunta.
VastaaPoistaKyllä se siitä, kiitos sami niilola!
PoistaKeväisiä tunnelmakuvia! Yritin tihrustaa mikä vaalea pallo tuossa kolmannessa kuvassa veteen on piirtynyt. Heijastus, vesipisara? Vai onko peräti kuu pudota lumpsahtanut pinnan alle?
VastaaPoistaKiitos Liisa! Oudon pallon vuoksi tuon kuvan otinkin. Siinä jonkin matkan päässä oli laiva, jossa oli pyöreät ikkunat, joten ehkä heijastus sieltä. Muuta selitystä en keksinyt. Tai niin joo tuo kuu ... 😂
PoistaIhanaa! Juuri eilen ystävien kanssa Helsingissä bongattiin kirsikkapuu kukassa. Vaikka kävelyn & piknikin aikana satoi vähän luntakin :-D Tosi aikaista ja kaunista tuo kukinta!
VastaaPoistaNiin on. Teilläpä oli monipuolinen kävely. Kiitos Saila!
PoistaLovely pictures !
VastaaPoistaHave a shinny day !
Anna
Thanks Anna! You too, have a nice day!
PoistaSuloisen näköistä kukintaa 💕
VastaaPoistaKiitos Rita A!
PoistaTurku <3 Ihanaa kirsikankukkien vaaleanpunaa ja avautuva omenankukka. Ja tietysti föri!
VastaaPoistaTurku on ihana, kiitos Kristiina K!
PoistaMeinasin jäätyä tänään Hesan reissulla ja teillä päin kukkii!
VastaaPoistaJaaaa, Saila kommentissaan kertoi nähneensä Helsingissä kirsikkapuun kukkivan. Mutta ymmärrän joo, kylmää tuulta on tainnut olla laajalla alueella. Kiitos Sartsa!
PoistaIhania kevätkuvia. Meillä täällä Helsingissä kevät on ottanut aikalisän. Kylmää on ollut ja tuullut niin, että puista katkeilee oksia ja irtotavaroita lentelee. Ehkä on hyväkin tällainen takapakki: kevät on ollut liian aikaisessa. Ihan hyvä ottaa pari askelta taaksepäin.
VastaaPoistaJuuri noin sanotaan yöpakkasistakin, että sopivassa määrin hidastavat kevättä, on kasvien parhaaksi. Kiitos Puikoillanikin!
PoistaMitä ihmettä - ihan kevätkesä! Kiitos suloisista kuvista Anna.
VastaaPoistaVapuksi on luvattu meille kaikille (paitsi Lappiin) lämmintä säätä. Sitä odotellessa kivoja kevätpäiviä!
Kiitos Sirpa! Melkein kesä jo!
PoistaMitä, missä kohdin, kun Förikin näkyy. Lauantaina ei Tuomiokirkon kirsikkapuut vielä kukkineet.... Tukholmassa täydessä kukassa ja hieman jo hanami, kun maakin vaaleanpunainen.
VastaaPoistaWappumieltä keäväistä!!
Kiitos Repolainen! Kesti hetken tajuta kommenttisi. Kukkivat puut eivät olleet joen rannassa, vaan vähän sisämaassa, siis sisäkaupungissa.
PoistaViime keväänä kuvasin kukkivan kirsikkapuun sillan pielessä tuomiokirkko takana. Mutta tänä vuonna en vielä ole käynyt Turussa.
VastaaPoistaOllut varmasti hieno kuva, kiitos Maija!
PoistaKevättä on ilmassa. Kauniit kuvasi ovat todisteina ja uskon muutenkin, sillä käväisin pikaisesti Turussakin matkalla Kaarinaan.
VastaaPoistaKiitos aimarii!
Poista