Ukko kylpemässä ilman vaatteita, katso ennen julkaisematon kuva!

Ensin asiaa katajanpihlajaruosteesta.

Katajanpihlajaruoste on ruostesieni, jonka nimestä tulee mieleen, että eikö tuo sieniraukka osaa päättää, että kummassa puussa kasvaisi. Ja se onkin totta, se ei ole osannut päättää. Joten se on päätynyt kasvamaan molemmissa. Vuorotellen. Katajassa ja pihlajassa.

Tätä mielenkiintoista sientä näin ensimmäisen kerran toukokuussa 2023. Sitä oli pienessä katajassa alapihalla. Vähän aikaa se loisti siellä oranssisena, ja sitten katosi. Tai melkein kokonaan katosi; kuivuneita roippeita huomasi oksan pinnalla, jos tarkkaan katsoi. Silloin Sirpan luontoblogin Sirpa auttoi tunnistamisessa, ja hänen ansiosta tiesin nyt mistä on kysymys.

Nyt katajanpihlajaruostetta on talon vieressä. Isossa katajassa on kaksi parinkymmenen sentin pituista esiintymää ja seitsemän muuta vähän pienempää kasvustoa. Siis yhteensä yhdeksän, aika paljon, sanon minä. Ja nyt sitten myös tajusin sen, että yhteistä noille kahdelle eri katajalle on se, että molemmista alle kymmenen metrin päässä kasvaa pihlaja.

Tämä ruostesieni on ns. "harvoin tarjolla" -ilmiö. Nimittäin sitä näkee yleensä vain toukokuussa öiden lämmettyä ja sateisen jakson yhteydessä. Niinkuin juuri nyt eilen. Tuon sadekauden jälkeen tulevat aurinkoiset päivät kuivattavat nopeasti nuo hyytelömäiset kasvustot lähes näkymättömiin. Muutamassa tunnissa omat ruostesieneni olivat selvästi jo vähän kuivahtaneet. Pitää siis osua oikeaan aikaan oikeaan paikkaan nähdäkseen tuon oranssin ilmiön.

Kataja on tuon ruostesienen ensisijainen isäntä. Itiöiden kypsyttyä tuuli lennättää niitä pihlajaan, jossa sieni ilmenee lehdissä jonkinsortin keltaisina laikkuina ja myöhemmin kesällä piikkimäisinä muodostelmina. Sieltä toissijaisesta isännästä itiöt sitten taas lentelevät katajaan. Tämä sieni tarvitsee siis molempia puita elääkseen; sekä katajaa että pihlajaa. Aikamoista! 

Puut eivät löytämieni tietojen mukaan vakavasti kärsi tästä sienestä. Ruostesienet eivät ole lahottajasieniä vaan elävillä kasveilla eläviä loisia.

Tietoja katajanpihlajaruostesienestä löysin "Sepon sieniopas"-sivustolta ja Wikipediasta.

Tällaisten luonnonilmiöiden edessä sitä tulee mieleen, että onkohan luonnossa suurempaa älykkyyttä kuin ihmiskunnassa?!

Vielä pitää jatkaa katajanpihlajaruosteesta. On nimittäin mentävä alapihalle katsomaan, että onko ruostetta nyt myös siinä pikkukatajassa, jossa sitä oli toukokuussa 2023. 

Olihan sitä. Kataja on tosiaan pieni ja harvaoksainen. Mutta todella muhkeat ruostesienihärpäkkeet siinä on.

Tässä ei nyt jokin täsmää. Kuvittelin katajanpihlajaruosteen olevan järjestelmällinen sieni. Eikö se olekaan vuorovuosina katajassa ja pihlajassa? Kerrataanpa. Kesällä 2023 katajassa, 2024 ilmeisesti pihlajassa. Nyt on vuosi 2026. Missä tuo itiölaiskimus viivytteli yhden vuoden? Missä ja miksi? Nyt pitäisi olla jo pihlajan kesä. Kesä 2025 olisi pitänyt olla katajan vuosi. Nuo ruostesienet tulivat ihan vääränä vuonna!

Vai onko sekä katajassa että pihlajassa niitä omia itiöitään samana kesänä, siis samaan aikaan? Siinä tapauksessa noiden kahden puun välillä sinkoilee ruosteitiöitä molempiin suuntiin, siis katajasta pihlajaan ja pihlajasta katajaan. Täytyypä varoa, etten joudu tuohon ristituleen. Ihan tarpeeksi ruosteessa olen jo muutenkin.

Taisin muuten juuri todistaa, että katajanpihlajaruosteen älyllinen taso on jossain paljon korkeammalla kuin minun. Voi sentään.

Sateisina päivinä alkoi nurmikolla liikkua ukkoetanoita. Ne ovat harmittomia veikkosia; ne eivät syö eläviä kasveja, vain kasvijätettä ja sieniä. Tämä tyyppi loikoili ränniputken alla olevalla sementtikourulla. Siihen tipahteli sopivasti vettä. Ennen vanhaan kysyttiin etanoilta, että tuleeko pouta vai sade. Jos se näytti sarviaan, se oli merkki jommasta kummasta, enpä nyt muista kummasta, onko sillä niin väliäkään, ehkä sateesta. No, tämä ukko ei vaivautunut edes eväänsä hetkauttamaan kysyessäni tuon klassikkokysymyksen. Ajatteli varmaan, että "mikä typerys, näethän itsekin, että sataa".

Joka vuosi ihastelen entistä enemmän noron varren rentukoita. Ne ovat vaan niin reippaita ja ihanan iloisia. Kuvassa itse noro peittyy viime vuotisiin heinäkasveihin ja punakoison varsiin.