Maailmanvalloittaja Tamara
Sanon heti alkuun, että tuo otsikko on Tamaran vaatimuksesta noin. Hän pyysi minua kirjoittamaan tämän tekstin, jotta koko maailma näkee kuinka kaunis hän on. Koko maailma - Öhm. En viitsinyt palauttaa häntä maan pinnalle kertomalla, että ei ehkä ihan koko maailma katsele minun blogia. No, onhan se mukavaa, että hän on nyt niin innostunut.
Seuranaan Tamaralla köynnöstornissa on kaksi oranssia mustasilmäsusannaa sekä limen ja violetin väriset kelloköynnökset. Niistä hänellä ei ollut sanottavaa, ainakaan vielä.
Tamara oli kuullut jostakin kesäkeittiöistä. Tietysti hän halusi itselleen sellaisen, onneksi pienen sellaisen. Esiliinan halusi esille, jotta näyttäisi uskottavalta kokilta. Tuo saviruukkuastia ei kyllä näytä kaurapuuro- tai kesäkeittoastialta, mitä lie oikeasti Tamaralla mielessä.
Tämä on Tamaran kolmas kesä meillä. Talven aikana hänelle oli kasvanut paha luupiikki vasempaan polveen, ei kuulemma menoa haittaa. Kengät hän suostui laittamaan, jotta jaloilla olisi lämpimämpi, eikä niitä niin kolottaisi. Mitään tätikävelykenkiä hän ei halunnut, tuollaiset kullanväriset pistokkaat kelpasivat.
Pyysin, että siirtyisi hetkeksi paikaltaan, jotta saan siistittyä ruohikon jalkojensa alta. Ei kuulemma sopinut nyt, oli menoja.
Tamara pähkinänkuoressa:
- asukokonaisuuden suunnittelu: annan isosisko ja anna
- asujen valinta: annan isosisko
- asusteet: annan isosisko
- pukemisen toteutus: annan isosisko ja anna
- makeup: punamultaväriä poskiin
- kampaus: otsatukkaa kyllä pitäisi lyhentää
Muut uutiset:





Nyt on Tamara koreena !
VastaaPoistaEn uskalla Tamaran kuvaa Väinölle edes vilauttaa muuten jää työt tekemättä kun tuollainen naiskauneus pistäisi taatusti nuoren miehen pään ihan sekaisin. Ja kun on vielä kokkaustaitoinen kaunokainen ja Väinö näyttää olevan erityisen kova ruoan perään .
Tuo luupiikki on kyllä aika kivuliaan näköinen ?
Ajattelin ihan samoin, että ei kannata kuvaa näyttää. Minäkään en näytä Väinön kuvaa Tamaralle. Yritetään pitää heidät loppukesään asti erillään. Juhannuksen aika on kyllä vähän vaarallista, jos sattuvat tansseissa kohtaamaan. Kiitos Terhi!
PoistaTamara :-D
VastaaPoistaOnpa tosiaan erikoisen näköinen akileijan kukka!
Niin, eikö olekin. Mitenkähän tuollainen muunnos on syntynyt?! Kiitos Saila!
Poista🤣🤣🤣🤣 komea on Tamara ja oikea sisupussi. Tuo luupiikki on kyllä näytetyävä lääkärille🤣🤣🤣🤣
VastaaPoistaKiitos enkulin käsityöt! Mitenkähän saisin Tamaran suostumaan lääkäriin?!
PoistaAlkoi hymyilyttää jo pelkkä otsikon näkeminen😄Voi Tamaraa! Melkoinen persoona😉
VastaaPoistaAkileijasta siemenet talteen!!!
Kiitos Liisa! Jep, noin harvinaisesta akileijasta otan siemenet talteen.
PoistaTamara on palannut kesälaitumille ja on elementissään. Esiliina on oikein hieno.
VastaaPoistaMutta suloinen on myös tuo pieni bambi perhosen alla.
Kiitos Puikoillanikin! Bambi on kyllä aika söpö, myös ilman perhoskoristetta.
PoistaPersoonallisempaa pihapiiriä ei takuulla ihan helpolla löydy.
VastaaPoistaJoku voi tietysti ottaa vaikutteita ja alkaa matkia,
kun nyt kerran koko maailma tämän näkee. 😀
🤣😂🤣😂🤣 Teen pihallani mitä milloinkin sattuu huvittamaan. Kiitos Rita A!
PoistaKiitos, kun päivitit Tamaran kuulumiset. Mainio "likka". Terveiset hänelle.
VastaaPoistaOnpa erikoisen näköinen akileija, kaunis! Toivottavasti se leviää.
Kiitos Sirpa! Terveiset menevät perille. Tuo akileija kasvaa ruusuaidan keskellä, on siis ollut siellä jo ennen meitä. Sen alapuolen maaperä on sellaista, ettei taida levitä sinne, eli leviää jos levitän.
PoistaTomera Tamara :)
VastaaPoistaKiitos Maatuska!
PoistaTamara on aina Tamara, asusta riippumatta melkoinen persoona.
VastaaPoistaNäin on, kiitos Kruunuvuokko!
PoistaAh on se ihana pakkaus. Terkkuja.
VastaaPoistaEikö olekin. Oletpa rohkea, kun uskallat laittaa terveisiä, Tamara voi innostua liikaa 🤣, terveiset menevät kyllä perille. Kiitos sami niilola!
PoistaToimiiko Tamara petolintujen ja varisten pelotteena? Olen ajatellut, että minä itse työvaatteissani riitän karkottamaan pedot.
VastaaPoista🤣😂🤣😂🤣 kiitos Maija! Tamaran toimenkuvaan kuuluu vain istua köynnösten seurana, ei toimia pelotteena.
PoistaTamaran eleganssi hurmaa. Hän on nainen, joka tietää, mitä tahtoo. Kaikki onnistuu, kun on hyviä apureita.
VastaaPoistaAkileijasi on kaunotar.
Kaunis kiitos aimarii!
PoistaOhhoh, johan Tamara tömäytti... mitä syntyykään Tamaran kesäkeittiössä...
VastaaPoistapunaisen käsilaukun kätköt... varmaan huulipunaa ainakin kohentamaan lookkia, että säilyy koko kesän... Touhulan Väinö tuli mullekin mieleen, morsmaikun Tamarasta nappaisi samantien...
Mitä siitä sitten syntyiskään....
Kiitos Repolainen! Käsilaukun sisältö on tosiaankin arvoitus ja samoin se, että mitä noista Väinöstä ja Tamarasta oikein kehkeytyykään 😂.
PoistaEi sitä maailmaa valloitetakaan kaikkea yhtä aikaa vaan palanen kerrallaan, että vielä on ihan hyvä mahdollisuus maailmanvalloittajaksi.
VastaaPoistaKiitos Aliel kommentistasi ja Tamaran kannustamisesta!
Poista