Tamaran vaikea tilanne

Ihmettelin Tamaran apeutta. Tarkoitukseni oli mennä kysymään, että miten hän voi? Onko jokin hätänä? Voinko jotenkin auttaa? Mutta Tamaran murheellinen mieli oli niin poikkeuksellista, niin outoa, että en osannutkaan lähestyä oikealla tavalla. Kuvittelin hauskuuttavani ja piristäväni häntä, kun kömpelöllä tavalla kysyin: "Mikäs nyt on kirkon pimittänyt?"

Minun käskettiin painua hiiteen. Päätin kuitenkin olla siinä Tamaran vieressä, mutta pidin suuni kiinni. Kohta hän alkoikin kertoa murheestaan. Hänellä oli valtava ikävä Väbästään. Mies oli ehdotellut tapaamista. Ja Tamaran teki niin kovasti mieli nähdä hänet.

Sitten Tamaran ääni murtui. Katso nyt, hän sai vaivoin sanottua. Enhän minä pääse tästä mihinkään. Ystäväni Susku ja Keltsi pitävät minusta tiukasti kiinni. Toisaalta en haluakaan lähteä, kun näiden villikkojen kanssa on niin hupaisaa. Meillä on niin hauskaa. Mutta Väbänen, Väbänen, Väbänen. Niin iso ikävä.

Tuskin pystyn ottamaan puhelimen laukusta, kun tuo Susku yrittää omia sitä, Tamara jatkoi tilanteensa selvittämistä. Tunnusti kyllä monta kertaa päivässä puhuneensa Väbäsen kanssa, ja vielä tekstiviestit päälle.

Yritin lohduttaa Tamaraa ristiriitaisissa tunnelmissaan. Lupasin, että hän voi kutsua Väbäsen tänne meille Satavuotiaalle. Niin ja tietenkin vasta sitten kun miehen pahimmat kiireet hellittävät.