Tiluskartta ja perhosuni



Tässäpä pihani. Sen koko on melkein 3 000 neliömetriä ja se sijaitsee kasvuvyöhykkeellä 1b. Pihan eri osista kerron myöhemmin lisää.

Ennenkuin lumi peitti maan löysin tuolta keskipihan ison kuusen liepeiltä lämpäreen sinivuokon lehtiä!


Viime yönä näin unta, että seisoin pihalla. Jättikokoinen sinisiipi lennähti siihen, sitten myös neitoperhonen, ritariperhonen, kaaliperhonen ja muita perhosia isokokoisina versioina lenteli ympärilläni. Minulle tuli hätä, että nyt äkkiä perhosbaari paikalleen, etten myöhästy. Olin tuoreesti hankkinut upouuden baarin.




Kommentit

  1. Kiva, pääsee hahmottamaan uutta pihaasi. Olipa ihana uni :) Katselin, mutta en löytänyt paikkaa mistä voisi liittyä lukijaksi. Ehkä lisäät sen myöhemmin mahdolliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Operoin pelkästään puhelimella, joten hieman on teknisiä ongelmia, mutta yritän lisätä jatkossa tuonkin kohdan.

      Poista
  2. Tuossa neliömäärässä pihaa onkin paljon ihanaa tutustumista luvassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Eikä siinä ole vielä kaikki. Lisäksi on yli hehtaari metsää, jonka hakattuun osaan on jostakin levinnyt sormustinkukkaa ja paria maanpeittokasvia. Sattuneesta syystä en nyt pääse niitä tarkemmin tutkimaan - on vähän tuota maanpeittolunta.
      Innolla odotan myös tammen ja vaahteran pikkutaimia, joita luulen tuolla samalla alueella olevan.
      PS. Olen yrittänyt lisätä blogiasi listoilleni, mutta jotain hankaluuksia on, joidenkin muidenkin blogien kanssa. En luovuta.

      Poista

Lähetä kommentti