Kukkaketo

 

Tämä on keto-orvokki, eikös niin? Metsäorvokkejakin olen nähnyt meidän tienpenkalla. Mutta tämä on keto-orvokki.

No, tämä on ainakin oivallinen aasinsilta Kukkaketoon eli ensimmäiseen varsinaiseen puutarhaprojektiini täällä Satavuotiaan pihalla. Tänä kesänä en todennäköisesti muuta uutta rakentelekaan. On niin paljon uteliasta haahuilua ja paikkojen putsaamista, ettei ehdi.

Kukkaketoa varten poistin ensin pintakerroksen sammalen ja ruohon noin 2×3 metrin alueelta. Levitin tilalle hiekansekaista multaa. Reunoille asettelin ohuehkot sileäpintaiset kelopuut. Ne ovat hieman väkkyräisiä ja kurvikkaita, joten en tehnyt suorareunaista aluetta, vaan annoin kelojen määrätä reunojen muodot. Keskelle Kukkaketoa sijoitin ikivanhan pihalta löytyneen työkalun koristeeksi ja mahdollisesti jopa kukkatueksi. Ja sitten vain kylvin 4-5 pussillista erilaisia niitty- ja ketokukkasekoitusten siemeniä. Mukana oli mm. päivänkakkaraa, ruiskukkaa, kehäkukkaa ja unikkoa.


Toiveikkaana pyörittelin jo yhden koivupölkyn jakkaraksi, jolla istun ja ihailen aikaansaannostani. Niiiin, ja jos vielä oikeasti tuohon nousee joskus kukkia, niin en malta pölkyltä poistuakaan 😁.

Satavuotiaan pihalla ja varastoissa oli ennestään kaikenlaisia hauskoja vanhoja työkaluja, joiden käyttötarkoitusta en edes tiedä. Näytän niitä lisää myöhemmin. Mutta tämä Kukkakedon kruunu; en tiedä nimeä, en ihan varmasti käyttötarkoitusta. Siinä on kaksi puista aisaa työntämistä tai vetämistä varten. Tuossa kukkapenkissä aisat on nostettu ylös erillisen kepin varaan. Sitten laitteessa on tuollainen pyörä maata vasten ja kaksi pientä terää alaspäin maahan kaivautumista varten. Voisiko tuolla saada aikaan siemenvaot esimerkiksi porkkanan tai lantun siemenille ???? Vai onko sillä joku ihan muu käyttötarkoitus?!

Kukkaketo sijaitsee Alahärmän rinteessä. Kuvat eivät siis ole vinossa, vaan oikeasti siinä on enemmän tai vähemmän lievää rinnettä. Paikka on melko aurinkoinen, mutta lähistöllä on kyllä varjostavia puitakin, joita en ole karttapiirrokseen saanut mahtumaan. Siinä on pari mäntyä, koivu ja jotain josta en vielä tiedä mitä ne lehdettömät rungot ovat.

Pihan kartassa on tapahtunut jo se muutos, että saunan ja puuvajan välistä isot koivut ja Kuusniemen alakärjestä yksi pienempi koivu on poistettu.


Muuten, se metsä, se yli hehtaarin kokoinen metsäalue. Se, jossa se rentukkapurokin on. Se on tuossa pihan vasemmalla puolella. Olen sielläkin jotain pientä puuhastellut, mutta ei vielä mitään kertomisen arvoista. Mutta tavoitteena on, että metsä katoaa ja tilalla on metsäpuutarha. Tai ainakin että on metsäpuutarha ja metsää.

Kommentit

  1. Tuosta ketokukka-alueesta tulee varmasti tosi kiva, kun kasvu ja kukinta lähtee käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näin käy. Kiitos Kruunuvuokko!

      Poista
  2. Upea tontti kaikesta päätellen! Ihana tuo vanha värkki. Itse en uskalla tuollaisia ulos laittaa, kun ne sitten ruostuvat ja lahoavat, tai näin ainakin ajattelen. Ja sitten hilloan niitä jossain navetan uumenissa ja suunnittelen museota ;-D Luulisin minäkin, että johonkin kylvämiseen tuo sopisi, mutta en ole vanhojen maatalouslaitteiden asiantuntija, kaupunkilaistyttö kun alun perin olen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Saila! Usein vain seison pihalla katselemassa ja yritän tajuta, että tämä on totta; että tällainen alue nyt omana! Nämä korkeuserot, rinteiden luonnollinen kauneus. Melkein pelottaa, etten vaan pilaa tätä ihanuutta. Työkaluista; pienempiä kaluja pelastin sisälle varastoon, kun niitä tuolla ulkona oli. Yhden kuokan varren sain poikki, kun sitä käytin. Pitäisi siis olla helläkätisempi.

    VastaaPoista
  4. Oi että sinä olet luova! Hauska seurata toimiasi. Kuvassa on tosiaan (kallio)keto-orvokki.
    Vanhoja työkaluja en oikein tunne, toivottavasti joku osaa nimetä kuvaamasi työkalun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirpa nätistä kommentistasi! Tuo puuhastelu on ainakin hauskaa!

      Poista

Lähetä kommentti