Tapetti repsottaa - onneksi!


 Ihmisen havainnointikyky on rajallinen, tai ainakin minun. Olen näitä Satavuotiaan seiniä jo jonkin aikaa katsellut ja huomannut kaikenlaista. Myös sen, että yhdestä kohtaa katonrajasta tapetti harmillisesti repsottaa. Mutta niin tarkkasilmäinen en ole ollut, että olisin huomannut sen mitä nyt tajusin. Nykyisen vaaleansiniharmaan tapetin altahan pilkistää jotain keltaista ja jopa jotain kuvioita. Ja hienoja kuvioita taitaa ollakin. Mitä ihmettä?! Yläkuva on siitä katonrajassa olevasta kohdasta. Tuossa kuvan alareunassa oleva ruskea on soppakauhan kärkeä, jolla varovasti taitoin sinistä tapetti sivuun. Joku satavuotias pikkuötökkämuumiokin löytyi näköjään.

Raottelin tapettia varovasti eräästä toisestakin kohtaa; siellä on kastelukannukuvio.


Olisiko tuo siis keltaista tapettia, jossa on harvakseltaan puutarha-aiheisia kuvioita?! Huisin hienoa!

Etsin samanlaista tai samantyyppistä tapettia Rakennusperinteen Ystävät ry:n Tuuma-lehden teemajulkaisusta 2016 nimeltään KIEHTOVAT KUVIOT - vaalimisen arvoiset. Selasin myös Maire Heikkisen Suomalaisen tapettikirjan. Lisäksi tutkin Museoviraston tapettinäyteaineistoja sekä Finnan kautta että tapetti.nba.fi -sivustolta. Mutta en ole vielä löytänyt vastaavanlaista tapettia. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tapetti on peräisin, ja milloinkahan se on mahdollisesti seinään liimattu.

Täytyy jatkaa etsintöjä ja jossain vaiheessa rohkaistua ehkä paljastamaan tuota keltaista tapettia isompi ala.

Palaan tähän tapettimysteeriin jossain vaiheessa.


Kommentit

  1. Onpa jännä ja hauska tapetti! Tapetteja on ja on ollut niin paljon, että en minäkään ole löytänyt vastaavia tapetteja mainitsemistasi lähteistä niille vanhoille tapeteille, joita olen vanhasta talostani löytänyt. Mutta ei se niiden arvoa vähennä. Olipa kiva löytö!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Saila lohdutuksesta! Minulle oli uutta se tieto, että tapetit olivat silloin 1800-luvun lopulla - 1900-luvun alussa niin edullisia, että talonpoikaisväestölläkin oli niihin varaa. Tapetit uusittiin vaikka joka joulun alla, jos ne olivat esimerkiksi tulisijojen savuttamisen vuoksi likaantuneet.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista todella.

    VastaaPoista
  4. Kiva löytö, sopisi hienosti koristamaan satavuotiasta 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, paljastamme kyllä vielä lisää tuota vanhaa tapettia näkyviin.

      Poista
  5. Wau, kaunis tapetti alla, tykkään väristäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, väri on tuollainen heleän keltainen. Kiitos Maatuska!

      Poista

Lähetä kommentti