Puuhamaa eli Metsä

Pieni kylätie kulkee pihamme ja metsämme välissä. Vielä en ole ehtinyt tehdä paljoakaan metsän puolella, mutta  tuon kuvassa näkyvän autopaikan olen pitänyt siistinä. Sen ympärillä ja takana on tonttiemme rehevimmät kohdat. Parkkipaikan takana on se pieni puro ja silta metsään. Taustalla häämöttää meidän "vuori".

Siltakin meinaa peittyä kasvillisuuteen. Sen jälkeen alkaakin kunnon saniais- ym. viidakko, jonka läpi raivattava tiensä metsään, ennenkuin saan taas polun siistittyä auki.

Tämän kuvan laatua pahoittelen, se on otettu puhelimen kameralla ja zoomattu liian voimakkaasti. Mutta en olisi tuota peuraa saanut muuten näkymään, se on vieraillut metsän rinteessä useana iltana.

Kuvassa peurasta vasemmalle on puu, jota olen siistinyt eli karsinut rungosta lähtevät oksat ja vesat pois niin, että jäljellä on noiden yläoksien muodostama pallo. Halvat on huvit meikäläisellä 😁. Puu on muuten paju ja olen ihmetellyt sitä, että pajukin voi kasvaa noin paksurunkoiseksi. No miksei?!

Metsän pinta-alasta suuri osa on edellisten omistajien toimesta aukkohakattu. Maahan on jätetty paljon runkoja ja oksia. Myös paljon polttopuuksi kelpaavaa. Alue on siis hyvin ruma, nyt toki aluskasvillisuus peittää osan siivottomuudesta. Ruma, mutta mahdollisuuksia täynnä. Minun puuhamaa. Kannan sieltä polttopuuta pihaan, raivaan polkuja esiin ja poistan sankkaa vesakkoa. Nautin suunnattomasti, kun rämmin risukkojen keskellä ja suunnittelen metsää. Joissakin kohdin on paljon kuusen taimia, ne aion säästää. Useimmat tammen ja vaahteran taimet jätän kasvamaan. Alueelle jätän vielä muutamia kappaleita leppää, koivua, pajua, pihlajaa, tuomea ja haapaa. Haluan kuitenkin myös avaruutta, jotta kallioinen rinnekin jäisi näkyviin.

Metsästä näyttää löytyvän myös mustikoita, puolukoita ja vadelmia.

Metsän puolella ruokaili tämä ötökkä, joka ei ole se harvinainen ajuruohokuoriainen, eikä peippikuoriainenkaan, vaan ihan tavallinen kultakuoriainen, yleinen mutta tavattoman kaunis.

Suuren ilon aihe on tuo sade. Pihalla saappaiden alta kuuluu lits läts. Sitä ei ole vielä tänä kesänä kuultu.

Kommentit

  1. Ihanaa, että teilläkin on satanut!
    Onpa teillä monimuotoinen ja iso tontti. Oma metsä ja vuorikin! Voi lähteä seikkailuun laakson halki ja vuoren yli ;-)

    VastaaPoista
  2. Metsäinen tontinosa monenlaisine puineen ja kasvustoineen on varmasti mieluinen ja kuten sanoit, mahdollisuuksia täynnä.
    Täällä meilläkin sataa parhaillaan ja puutarha kiittää.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on "vuori" tonttimme takana muttei oma suojaa pihaa pohjoispuolelta . Kannattaa kerätä kaikki mikä kelpaa poltettavaksi tottakai .

    VastaaPoista
  4. Isolla ja monipuolisella tontilla on vaikka mitä mahdollisuuksia. Tuonne saisi johonkin vaikka minkälaista arboretumia ja metsäpuutarhaa jos on halua vaan tehdä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista kommenteista Saila, Kruunuvuokko, Nila ja Iikku. Tuo metsän rumilus on todellakin ihana työmaa. Polttopuiden keräämisen jälkeen sinne jää myös paljon puuta lahoamaan maahan. Osasta voisi rakennella polunreunustaidetta :-). Seikkailua ja vaikka mitä kivaa tuo metsä tarjoaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti