Viikonlopun vihreät kuvat

 



Alkukesästä suurin toivein rakensin ketokukkapenkin. Toimin jossakin lehdessä nähtyjen ohjeiden mukaan; köyhä maaperä, ei lannoitusta, ei kastelua. 
Lopputulos ei ole korkea tiheä kukkaniitty. 
Joitakin 10-15 cm korkeita kukkivia kasveja löytyy, kuten ruiskaunokkia ja unikkoa. Lisäksi runsaammin 5-10 cm korkeita taimia, kuten esimerkiksi kehäkukkaa, jotka eivät varmaan ehdi enää kukkimaan.
Ensi kesänä toimin toisin. Nytkin olen kyllä jo joihinkin kohtiin lisännyt multaa ja siirtänyt metsästä jänönsalaattia ja tienvierestä ahdekaunokkia tähän penkkiin.

Kommentit

  1. Eiköhän se ensi kesänä jo ole runsaampi!

    VastaaPoista
  2. Jospa ensi kesä olisi jo kukinnan suhteen suosiollisempi.

    VastaaPoista
  3. Hauska kuva auringonkukasta ja tammenterhoista. Minäkin luulen, että toisena kesänä kasvu on jo rehevämpää.

    VastaaPoista
  4. Olet saanut kannustavia viestejä, yhdyn niihin. Kasvit siementävät ja lisääntyvät itsestään. Pieni kokemusperäinen vihje: pidä ahdekaunokkia silmällä, se on kova leviämään ja karkaamaan ympäristöön lentävien siemenhaituvien takia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sirpa, myös ahdekaunokkivaroituksesta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti