Leikkipuisto
Yhdessä aiemmassa tekstissäni kerroin ihan vain huvikseni puuhastelevani kaikkea mukavaa metsäpuutarhassa. Saaripalstan Saila kommentissaan vertasi sitä leikkimiseen. Aivan nappiin osunut juttu. Siitä sain idean alkaa nimittämään aluetta Leikkipuistoksi. Metsäpuutarha-nimitys on minusta koko ajan tuntunut jotenkin kankealta ja vieraalta, ja etenkin kun metsää on vain osassa aluetta. Itse asiassa sen seurauksena mitä tuolla touhuilen, paikasta tuleekin enemmän puistomainen kuin metsäinen. Joten Leikkipuisto on mitä osuvin nimi.
Minun Leikkipuisto on hyvin virikkeellinen ja antelias. Se antaa loputtomasti ideoita. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.
Aiemmin olen kuvissani esitellyt vain herkkupaloja. Nyt tämän tekstin kuvien taustalla näkyy myös sitä rumempaa puolta eli risu- ja runkokasoja. Olen oppinut ajattelemaan niistä, että ne ovat oivallista materiaalia ideoiden toteuttamisessa, ja sitä materiaalia on paljon erilaista ja runsaasti. Muutenkin tällaisen metsän saaminen käsittelyyni on ollut erittäin terveellistä; se on opettanut minulle keskeneräisyyden sietämistä. Tarkoituksena on pikkuhiljaa pieni alue kerrallaan siistiä Leikkipuistoa eli leikkiä😁. Ei missään järjestyksessä, vaan sitä mukaa kun jostakin kohtaa tulee joku idea mieleen. Se on niin nautinnollista kuljeskella Leikkipuistossa ja katsella paikkoja ja sitten yhtäkkiä jostakin kohtaa - kas, tuosta teenkin sitä ja tuohon laitan tätä!
Pitääkin tästä lähteä säänpitoon.
Onpa ihana leikkipuisto! Teet niin kivoja ja idearikkaita juttuja. Taideteoksia, krouveja, vaikka mitä syntyy. Tuo on juuri parasta, eihän luontokaan ole koskaan valmis, vaan alati liikkeessä ja muuttuu koko ajan. Risukasat maatuvat, uusia tulee. Näyttää kivalta ja tuo vuori on mahtava.
VastaaPoistaKiitos Saila, juuri noin. Kiitos myös nimi-idean antamisesta!
PoistaTulipa alueelle kiva nimi:) Siellä on tosiaan tilaa monenlaiselle luovalle leikille!
VastaaPoistaKiitos pioni! Tilaa todellakin on. Metsä ja piha-alue yhteensä ovat 1,6 hehtaaria.
PoistaErittäin sopiva nimi ja siellä on kaikenikäisten kiva leikkiä .
VastaaPoistaNoista kiekoista saisi kivan polun esimerkiksi soran päälle .
Noita isoja kiekkoja on valmiina löytynyt vain muutama, mutta kiva idea, kiitos Nila!
PoistaAh, miten ihana leikkipuisto (sekä nimi että paikka). Olet tehnyt jo tosi kivoja ja kiinnostavia juttuja sinne. Olen itsekin todennut lastenlasten kanssa, että monet ns. pienet asiat voivat olla hurjan hauskoja. Minulla on ollut mielessä jotain samantyylistä omassa arboretumissani, sillä lastenlapset ovat tykänneen juosta siellä ja kiipeillä kivien päällä.
VastaaPoistaKiitos Päivi!
PoistaOlet todella luova! Sinusta on hauska puuhailla ja toteuttaa ideoita, jotka joskus syntyvät juuri siinä hetkessä. Leikkipuistossasi saat myös raitista ilmaa ja fyysistä tekemistä.
VastaaPoistaKiitos Sirpa! Todellakin runsas ulkoilmassa oleilu tekee hyvää. Ja tuo hyötyliikunta, mitä saan touhutessani, sekin on varsin terveellistä.
Poista