Metsäpuutarha

Satavuotiaan metsästä iso osa on kaadettu entisten omistajien toimesta. Iso osa tarkoittaa kahta rinnettä ylöspäin talon tasosta ja niiden välissä olevaa tasamaata. Ylin rinne ja kallion huippu ovat edelleen oikeaa metsää, jossa on kaikenikäisiä puita, jopa pystyssä olevia ja maassa lojuvia kelopuitakin.

Metsäpuutarhasta siis oikeastaan puuttuu se metsä. Paitsi, että jokunen nuorehko puu siellä on ja runsaasti kuusen, lepän, haavan, tammen ja vaahteran taimia, joista osan jätän kasvamaan. Alueella on myös useita oksa- ja jopa runkokasoja, joiden maatuminen tai muuten piilottaminen vie vuosia.

Tämä metsäpuutarha on kuitenkin jotenkin ihmeellinen paikka; kun siellä liikun ja puuhastelen, niin tulee kaikenlaisia, ihan pähkähullujakin ideoita mieleen, joiden toteuttaminen on niin innostavaa. Ehkäpä sen vuoksi, että sillä touhulla ei ole mitään järkevää tavoitetta, teen niitä puuhasteluja ihan vain huvin vuoksi. Jotakin olen jo tehnyt metsäpuutarhassa, mutta niistä myöhemmin. Nyt kerron vain, että olen siirtänyt pihalta ylimääräisiä taimia sinne.

Tähän siirsin kahta erilaista ruusua. Koin tarvetta merkitä istutukset jotenkin, ettei niitä vahingossa tallata. Melko iso pihlaja oli kaatunut kovassa tuulessa, ja kun sahailin sitä, huomasin, että iso osa rungon keskustaa oli kuollut. Joten siitä sai sahattua tuommoisia kauniita kiekkoja, joilla sitten ympäröin taimet.

Noiden ruusujen takaa rinne laskeutuu sille tasolle, jossa puro ja talo ovat. Tai itseasiassa talo on jo taas vähän korkeammalla.

Toiseen kohtaan istutin pienen puun taimen, jonka emopuusta ovat seuraavan kuvan lehdet. Voiko puu olla mongolianvaahtera? Vai mikähän se on?

Vielä yksi arvoitus. Mikähän työväline on seuraavassa kuvassa. Se on ollut tuossa puukatoksen nurkassa, ihankuin se liittyisi jotenkin polttopuiden tekemiseen? Siinä on siis puinen pölkky, jossa tuommoinen rautainen .... joku? En yhtään tiedä mikä tuo on?


Pitääkin tästä lähteä säänpitoon.

Kommentit

  1. Onko tuo ruusu jaloruusu .metsässä ei taida olla kovin kalkkipitoinen maa ?ruusut yleensä tarvitsevat kalkkia . Mukavia kiekkoja olet sahannut meiltäkin näitä löytyy mutta koivuisena .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila hyödyllisestä huomiostasi ja neuvostasi! Nuo ruusut ovat tavallisia pensasruusuja, joista osan siirsin tuohon paikkaan myös metsäisestä paikasta.

      Poista
  2. Hyvä idea rajata ruusut sahatuilla kiekoilla.

    VastaaPoista
  3. Kaunis metsäpuutarha ja tunnen tuon saman fiiliksen, että on ihanaa vain toteuttaa kaikenlaisia ideoita ja päähänpistoja omalla tontilla, se on niin hauskaa vastapainoa kaikelle työelämän vaatimalle tavoitteellisuudelle. Se on kuin leikkimistä, ihanaa, että aikuisenakin on leikkipaikka!
    Mongolianvaahteralta näyttää. Minulle tulee viimeisen kuvan värkistä eniten mieleen teline, johon voi laittaa saappaan kuivumaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Värkkiin liittyvä arvauksesi oli aika lähellä oikeaa. Museoasiantuntija vastasi kyselyyni näin:"ns. suutarin alasin, jonka päällä on lyöty kengän pohjaan nauloja." Aika kiva ajatus, että tässä paikassa on joskus asunut suutari tai ainakin suutarin taitoja omannut henkilö.

      Poista
  4. Kuten arvelit, kyseessä on mongolian(pikku)vaahtera. Kauniit lehdet!
    Puuvajasta löytämäsi esine lienee vanhan ajan kenkälesti. Googlailehan vielä, löysin monia samanlaisia lestejä kuvahaulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tiesit työkalun. Kiitos Sirpa! Blogimaailman ulkopuolelta siskoni arvasi myös oikein välineen liittyvän jotenkin suutariin.

      Poista
  5. Kiva idea nuo kiekot taimien ympärillä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti