Raitarinne
Syksyinen kova tuuli kaatoi yhden vanhan monihaaraisen raidan. Sen jälkeen, kun metsuri oli sahannut rungot pätkiksi, paikka näytti tältä; runkojen ja oksien sekasotkulta.
Tämä on siis "ennen" -tilanne. "Jälkeen" -tilanteen kerron ehkä vasta tulevana kesänä.
Metsurinkin arvion mukaan ainakin osa kertyneestä puuaineksesta on polttopuuarvoltaan tasan nolla. Tervekin raitapuu ei liene kovin tehokasta poltettavaa puhumattakaan tuosta kaatuneesta lahosta puusta. Näin selitin itselleni, että miksi vain aioin leikkiä puulla enkä kanna sitä pihaan polttopuuksi.
Rupesin sitten tosiaankin miettimään, että miten tilanteen voisi hyödyntää? Mitä muistomerkiksi jätetyn korkean kannon ympärille voisi kehitellä? En meinannut saada seuraavana yönä unta, kun pää kävi innostuneilla ylikierroksilla noita miettiessä. Ja luulenpa, että jotain keksinkin ... Mutta ne ovat näytettävissä ja kerrottavissa vasta ensi kesänä.
Mutta en kuitenkaan malta olla esittelemättä välivaihetta:Tuossa kohtaa on sopivasti pieni kalliorinne, jota vasten asettelin rungon pätkiä. Pölkkyseinämään jääviin koloihin laitoin nyt sammalta ja jäkälää. Kesällä sitten jotain muuta 🤭🤔? Jotain perennaa, jota istuttamisen jälkeen ei tarvitsisi juurikaan hoitaa. Kasvi saisi mielellään rönsyillä ja olla puna- tai oranssikukkainen. Paikka on melko aurinkoinen. Itselläni on tullut mieleen yhtenä vaihtoehtona sammalleimu. Olisiko Sinulla lisää ehdotuksia?
Pitääkin tästä lähteä säänpitoon.
Rungonpätkät kalliota vasten näyttävät hauskoilta. Sieltä löytyy monta pesäpaikkaa hyönteisille. Sammalleimun lisäksi rönsyleimukin saattaisi käydä. Punakukkaisesta mieleen nousi nepalinhanhikki Miss Willmot, jonka pitkänhuiskeiden kukkavanojen kaatuilemista manailin kesällä. En tosin tiedä, miten sen saisi tuonne istutettua.
VastaaPoistaOnpa mielenkiintoista seurata, miten tämä projekti edistyy ensi kesänä.
Kiitos Between kivasta kommentista ja kasviehdotuksistasi!
PoistaMinäkin ajattelin esittää rönsyleimua. Se on näyttävä ja runsaskukkainen happaman maan maanpeittoperenna.
VastaaPoistaKiitos Kruunuvuokko! Rönsyleimu kuulostaa sopivalta tarkoitukseeni.
Poista