Metsäneläinten joulupöytä

 



Jouluaattona ennen joulurauhan julistusta veimme metsään herkkuja eläimiä varten. Valitsimme sellaisen paikan, joka ei ollut kovin lähellä pihaa, koska emme halunneet houkutella mahdollisia petoja kovin lähelle. Näillä seuduin on tehty susihavaintoja. Paikan täytyi olla kuitenkin sellainen, jonne pystyisimme sisältä käsin kiikaroimaan, jos joitain eläimiä sattuisi tulemaan valoisaan aikaan.
Kattauksen jälkeen satoi enää vain vähän lunta, eikä tarjoilu onneksi peittynyt lumeen.

Metsäneläinten joulupöytä sisälsi porkkanoita, omenoita, kaalia, pipareita, pähkinöitä ja leipää.

Joulupäivänä oli jännittävää mennä katsomaan herkkupöydän tilanne. Paikka näytti tältä:

Niinpä, ei edes yhtä ainoaa pähkinää ollut syöty tai haettu. Porkkanoista näkee, että ne ovat jäässä. Mitään jälkiä ei lähellä ollut. Joku tassueläin oli lähestynyt, mutta seitsemän metrin päässä kääntynyt pois. Jäniksen jäljet näkyivät 60 metrin päässä herkuista. Mitään muita eläinten jälkiä ei näkynyt alueella.

Tiistaina eli Tapaninpäivänä menimme tarkistamaan tilanteen uudestaan.
Tämä kuva voisi olla sellainen "etsi viisi virhettä" -kuva. Siinä on kyllä enemmän kuin viisi eroavaisuutta edelliseen kuvaan. Nyt oli hävinnyt pähkinöitä, muutamaa piparia oli nakerrettu ja leipää kaiveltu.

Ja nyt näkyi jälkiäkin. Kun katsot tarkasti näet pieniä piiperrysjälkiä kahdesta eri suunnasta. Käsittelin kuvaa, jotta sain jäljet vähän paremmin näkyviin.

Sitten koitti keskiviikko eli kolmas päivä käydä katsomassa herkkutarjoilun tilanne. Nyt ...

Jaa, otetaanpas tähän väliin mainos.
Tässä on aurinkokennovalo. Se teki ympärillään olevat ihmiset onnelliseksi ja toiveikkaiksi palamalla hetken jopa pilvisenä Tapaninpäivänä.

Niin, kolmantena päivänä herkkupöytä näytti tältä:
Lunta oli satanut sen päälle, enkä halunnut sotkea asetelmaa pyyhkimällä sitä lunta pois. Edelleenkään mikään isompi eläin ei ollut vieraillut paikalla, todennäköisesti kaikki oli ennallaan lumen alla. Vain metsähiiri tai -myyrä oli saapunut lumenalaista käytävää pitkin ja tehnyt jotain tuossa piparin ja leivänpalan luona. Lumen päällä herkkujen ympärillä ei näkynyt mitään jälkiä.

Neljäs päivä. Lumenalainen pikkuväki oli jatkanut ruokailuaan. Mitään eläinten jälkiä hangen päällä ei ollut lähellä eikä kaukana.

Kuudes päivä:
Lumi peittää alleen herkkupöydän. Oletan, että se on siellä ennallaan. Ainoastaan pikkuväki ehkä napostellut jotain; niiden tunnelin pää oli ainoa jälki lähimailla.

Vaikka eilen satoi räntää ja välillä jopa hiukan vettäkin, niin lunta on tullut paljon. Jatkossakin on luvassa lumisateita. Luovutan. Uutisoin enää herkkupöydästä ainoastaan, jos jotain merkittävää ilmaantuu.

Täytyy myöntää, että olen hiukan pettynyt. En nyt ihan sellaista odottanutkaan, että ensimmäisen yön jälkeen kaikki olisi syöty ja paikka olisi taistelun jälkiä täynnä, kun peurat, ketut ja jänikset ovat kilpailleet viimeisestäkin leivänmurusta. En, en. Vähempikin olisi riittänyt. Mutta kaikki isommat eläimet olivat kaikonneet jonnekin muualle, niiden jälkiä lumessa ei näkynyt ollenkaan.



Pitääkin tästä lähteä tekemään lumitöitä.

Kommentit

  1. Onpas harmi että noin maukkaat tarjoukset jäivät vähälle huomiolle! Onkohan se juuri lumen paljous, joka vähentää eläinten liikkumista? Meilläkään ei näy tässä ympäristössä edes jänisten jälkiä.
    Kyllä osaavat vuodet olla erilaisia. Kuva-arkistosta huomaan, että 10 vuotta sitten näinä päivinä ei meillä ollut käytännössä ollenkaan lunta ja nyt on puolisen metriä.
    Tunnelmallista vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, oikein hyvää uutta vuotta Sinulle!

      Poista
  2. Nyt ei vain ketään sattunut paikalle.
    Meillä oli ongelmana taas liiallinen porukka lintujen ruokintapaikalla. Miehei piti rakentaa ruokintahäkit, joihin pululaumat ja harakat eivät pääse. Oravat toki mahtuvat isosilmäisestä verkosta sisälle syömään.
    Ongelma oli viime vuonna todellinen, sillä isojen lintujen kakkaa oli pihallamme niin paljon, että nurmikko paloi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, teilläpä on ollut vilskettä. Kiitos enkulin käsityöt!

      Poista
  3. Kiitos samoin Suvi, hyvää uutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti