Ta daa - tikkuri on valmis!

Aloitin tämän tikkurin neulomisen marraskuussa ja epäilin, etten tämän talven pakkasille saa sitä valmiiksi. Mutta sainpas! Vielä on ollut ainakin yöpakkasia. Erityisesti etu- ja takakappaleen neulomista piti säännöstellä, sillä kaksinkertaisella langalla neulottaessa kappaleista tuli melko painavat ja hartiat olivat kovalla koetuksella. Saavikaupalla dopamiinia erittyi tuota neuloessa; oli todella ilo tehdä tuo pusero. Neulomisen periaate oli vaihtaa väriä, kun siltä tuntui, ja käyttää vain sellaisia värejä, joista pidän paljon. Toisena lankana oli kylläkin väriä vaihtava, mutta sitäkin lankaa käytin useamman väristä.

Taskut ompelin hiukan liian eteen, mutta toimivat kyllä. Ja niihin mahtuu mukaan kaikki tarpeellinen.

Tiedätkös mikä tehtävä tuolla on? Se on tikkurin vasemmalla puolella. Tuon nappi ja nyöri systeemin avulla siihen voi ripustaa jotain, jota kuuluukin kantaa vasemmalla lantiolla, ainakin kansallispuvuissa. Kerron ja näytän myöhemmin, ehkä ensi kerralla.

Tämä taas on ihan vain hupsuttelu-tupsu toisessa taskussa.


Annanpa itselleni arvosanat tästä neuletyöstä asteikolla 0- 10:
Lämpimyys 10
Iloisuus 10
Tyylikkyys 0
Käytännöllisyys 9
Sopivuus linnanjuhliin 0
Sopivuus variksenpelättimeksi 10+


Kommentit

  1. Hihii tuota arvosanoitusta! Onpa kyllä ihana ilopaita, tuollaista tosiaan on erittäin kiva tehdä, ei pääse pitkästymään.
    Meinaatko puukon pistää lenkkiin? Puutarhahommissa ainakin olisi ihan kätevä.

    VastaaPoista
  2. Hei Anna!
    Tämä on ihanan piristävä.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  3. Todella ihana ja mitkä kauniit värit.

    VastaaPoista
  4. Hieno tuli, mutta ihmettelen mikä se tikkuri on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin vastauksen googlettamalla. Ihan uusi sana minulle, paitsi jos olisi tarkoitettu tikkukaramelliä. Tai no se taitaa olla tikkari?

      Poista
    2. Kiitos Kristiina K! Opin tuon sanan Veikko Huovisen Hamsterit -kirjasta, jossa Rurik tilaa neuleita tekevältä vanhalta rouvalta tikkurin itselleen talvipakkasia varten.

      Poista
  5. Heh heh tuota arvostelua. Täydellinen sellainen.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanan pirteä ja varmasti lämmin.

    VastaaPoista
  7. Pirteä värejä ei puutu ainakaan. Odotan mielenkiinnolla arvoituksen ratkaisua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Kerron ja näytän myöhemmin.

      Poista
  8. So colorful ! So cute !
    Love the score you gave !
    Have a nice weekend !
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Anna! You too, have a nice weekend!

      Poista
  9. Ihanaa väri-iloittelua. Hymy pysyy huulilla koko päivän tuohon puseroon pukeutuessa.
    Nyt vain odottamaan kutsua linnanjuhliin. Siellähän on tapana säväyttää jollain "erilaisella" asulla.
    Kansallispuvuissa on usein irroitettava tasku vasemmalla puolella, mutta sinulla on puserossa jo valmiina kaksikin taskua. Avaimen olen nähnyt riippuvan kansallispuvun vasemmalla puolella.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Between! Kannustuksestasi huolimatta en menisi tuolla puserolla oikeastaan mihinkään juhliin 😁. Hyviä arvauksia Sinulla, mutta ne eivät ole sitä, mitä minulla on mielessä.

    VastaaPoista
  11. Ihanan iloisen värinen pusero!

    VastaaPoista
  12. Mitä värien räiskettä! Iloinen mieli tulee jo villapuseroasi katsellessa, mitä sitten kun sen pukee ylleen. Kaiken olennaisen otin huomioon, kuten nuo taskut ja sen napin. Luovaa!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Sirpa! Pusero on tosiaan iloa tuottava.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kun on värejä - tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivipellon Saila! Niin minäkin tykkään.

      Poista
  15. No nyt ilakoi värit silmissäni ja sydämessäni. Tämä sopisi niin-niin minulle... värikäs olen, mutta noin kaunista turkoosia, joka saa muutkin värit kanssaan hohtamaan ei vaatekaapista tällä hetkellä löydy.... asia on korjattava jollain muotoa jossain kohdin....

    VastaaPoista
  16. How beautiful and colourful Anna 😀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti