Piikkiluteet tekevät - MITÄ?
Maassa on jo vähän ruskaa, ja iso hämähäkki vartioi talon etuseinää. Siltä osin asiat ovat selkeitä.
Mutta, mutta! Metsässä kiinnitin huomiota kahteen luteeseen. Ne olivat peräpäästä kiinni toisissaan, ja ne kulkivat koko ajan pienen oksan lehdissä; kiertelivät lehtien ympärillä, koko ajan liikkeessä. Jälkimmäinen lude, joka eteni siis takaperin aivankuin ensimmäisen vetämänä, oli myös elossa. Se liikutteli jalkojaan ja tuntosarviaan samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. En voinut käsittää, miksi ne hyörivät siinä?
Yrittivätkö ne päästä irti toisistaan olemalla liikkeessä? Oliko niillä joku "seuraa johtajaa" -leikki menossa? Eukonvetämisen ennätystä yrittämässä? Neidonryöstö? Erikoinen parittelurituaali? Mikä? Miksi?
Jos niitä olisi ollut vain yksi lude, en olisi edes huomannut. Nyt kahden luteen temmellys pisti silmääni. Ottamistani kuvista huomasin, että ne eivät olleet tavallisia luteita vaan piikkiluteita, hauska tutustua.
Eikös luteet parittele noin, peräpäät vastakkain?
VastaaPoistaAha, joo, en tiennyt. Tuli nyt ihan nolo olo, kun häiritsin noiden aktia kamerani kanssa. Kiitos Saila!
PoistaEn ollut kuullutkaan piikkiluteista, mutta Wikipedia tietää, että se "talvehtii munana, ja nymfejä ilmestyy kasveille kesäkuussa. Aikuisia voi nähdä vielä lokakuullakin."
VastaaPoistaOletpa taas ollut tarkkasilmäinen!
Kiitos Sara kommentistasi ja infosta!
PoistaJospa parittelu on venähtänyt ja toinen jo päättänyt lähteä välipalan hakuun :)
VastaaPoistaNiinpä voi olla 😂. Hyörinä näytti niin aktiiviselta ja loputtomalta, että kyllä siinä nälkä tuleekin. Kiitos Saraheinä!
PoistaOltiin lauantaina kissojen yössä ja siellä Vinsetit meinasi alkaa parittelemaan huh....vietiin äkkiä lapsenlapset pois . Vaikka se tavallaan on luonnollista niin kolme muuta lasta katseli silmät suurina ja minusta pelokkaan oloisena yksi huusi mitä ne tekee . Katselijoista nekään eivät välittäneet että tuskin sinäkään niitä luteita häiritsit .
VastaaPoistaVai sellainen kissojen yö. Hauska pohjustus minun lohduttamiseksi. Kiitos Nila!
PoistaKiitos postauksesta. Minäkin arvelen, että menossa on pitkäksi venähtänyt parittelurituaali.
VastaaPoistaNiinpä se varmaan on. Kiitos Sirpa!
Poista