Repolaisen Tammikuun Bingo
Tämä on Repolainen reissaa ja räpeltää -blogin Repolaisen aloittama uusi kaikille blogeille avoin haaste. Etsi osallistumisohjeet hänen blogistaan.
Oma bingorivini on kupongin keskimmäinen pystyrivi eli neuloa, odottaa, tutkia.
Eilen aloitin kaulahuivin neulomisen oranssilla langalla.
Odotin kuvan dekkarin julkaisemista ja kauppoihin ilmestymistä. Sen oli luvattu tapahtuvan viikolla 2, ja silloin sen pääsinkin ostamaan. Olen lukenut kaikki suomennetut Sofie Sarenbrantin kirjat. Nyt tämä ensimmäinen yhdessä Carina Bergfeldtin kanssa kirjoittama romaani "aloittaa uuden kiihkeätempoisen, psykologista jännitystä tihkuvan Frida von Engen -sarjan". Tuo suora lainaus on kirjan kannen esittelytekstistä. Nyt odotan kiihkeästi tuon kirjan lukemisen aloittamista. Ja se tapahtuu puolen tunnin päästä.
***
En pystynytkään vastustamaan kiusausta, enkä odottamaan puolta tuntia.
Kirjan varsinainen ensimmäinen kappale alkaa näin:
"Valo virtaa keittiön ristikkoikkunasta ja valaisee valkoisen marmorisaarekkeen. Pernilla Johansson levittää maksapasteijaa voileivälle ja ajattelee, tältäkö tuntuu kun sydän särkyy tuhansiksi palasiksi."
Pari päivää sitten tutkin tiellä ja alapihallamme olevia jälkiä; ovatko ne suden vai ison koiran? Tutkimuksen tulos jäi avoimeksi. Kumpikin on periaatteessa mahdollinen.
Hauska postaus!
VastaaPoistaTämä Repolaisen bingo on hauska ja tuo jälki erityisesti kiinnostaa, susia valitettavasti ainakin Etelä-Suomen alueella on hiippaillut aika monta. Jäljen identifiointi ei sitten olekaan helppoa yhden tassunjäljen perusteella.
VastaaPoista