Elämäni merkittävin ovi
Tässä yhtenä aamuna selasin paikallista ilmaisjakelulehteä nimeltään Aamuset, joka julkaistiin 18.2.2025. Huomasin otsikon "Elämää muuttanut ovi". Jutussa kerrottiin kirjailija Tomi Norhasta, jonka elämää muuttanut ovi johti kirjoittajakurssille.
Läksin ulos. Siinä kävellessä tuo otsikko pyöri mielessäni, enkä saanut siltä rauhaa. En edes enää muistanut sitä oikeassa muodossa, vaan se muotoutui mielessäni otsikoksi "Elämäni merkittävin ovi". Ryhdyin miettimään ovia, joista olen elämäni aikana kulkenut. Ajattelin, että otsikko voisi olla myös "Elämäni ovet".
No, sama se, mikä se otsikko on. Mutta ryhdyin mielessäni kuitenkin etsimään sitä merkittävintä ovea.
Jutun kuvat ovat Rakennusperinteen Ystävät ry:n eri julkaisuista kuvattu, paitsi tuo tämän jutun ensimmäinen, jonka olen ottanut Satavuotiaan ovesta.
Olemassaoloni kannalta merkittävin ovi on sen synnytyssairaalan ovi, josta äitini aikoinaan astui sisään synnyttämään, ja josta minä tulin ulos ensimmäistä kertaa haukkomaan ulkoilmaa. Jokohan silloin koin sen tunteen, että ulkona pihalla ja metsässä tulen viihtymään?! Ihan varmasti!😁
Mutta hei, ehkä merkittävin ovi olikin sen kioskin ovi (tai kioskiluukku), jossa äitini oli nuorena naisena töissä, ja jonne isäni rupesi tiheästi tekemään asiaa.
Nyt alkoi suorastaan huimata, kun läksin liukumaan vielä lisää ajassa taaksepäin. Kuinkahan monta ovea on avattu ja suljettu, siis sellaisia ovia, joilla on ollut vaikutusta siihen, että tapahtumaketjun seurauksena synnyin. Saan tähän tarinaan mahtumaan jopa itse Stalinin työhuoneen oven. Jos hän ei olisi karkottanut maastaan isoisääni perheineen, niin äitini ei ehkä olisi kohdannut isääni. No joo, mentiin vähän kauas.
Mikäs ovi se muuten olisi merkittävin elämässäni. No, tietysti se voisi olla lapsuudenkotini ovi, josta en muuten hyvänen aika sentään muista nyt enää muuta, kuin että se oli ikkunaton ovi. Minkähän värinen se oli? Valkoinen? Punainen? Ehkä? Entäs lapsuudenkodin navetan ovi, jossa mukavat lehmät asuivat, ja jossa melko nuorena opettelin lypsämään niitä käsin. Lulu oli lempilehmäni. Vai olisiko se merkittävin ovi jonkun käymäni oppilaitoksen ovi? Koulunkäynti oli minusta mukavaa, ja myös myöhemmistä opiskeluista nautin. Bussin, junan, raitiovaunun tai metron ovet? Ovathan nekin olleet tärkeitä, niiden ansiosta olen päässyt merkittäviin paikkoihin. Olisiko jonkun työpaikan ovi merkittävämpi kuin muiden? Jaaaa, ehkä?! Voi että, ja kirjastojen ovet, samoin elokuvateatterin ja teatterin. Hilpeällä mielellä ne olen avannut, ja enemmän tai vähemmän hurmoksessa olen ovesta ulos poistunut. Vaikka en muuten kauheasti säilytä vanhaa ja tarpeetonta, niin olen näköjään kymmenen vanhaa kirjastokorttia säilönyt lipastooni.
Se ovi, joka tällä hetkellä on minulle kaikkein tärkein, on tuo Satavuotiaan ovi, jonka kuva on ensimmäisenä tässä jutussa. Sen molemminpuolin löydän mielenrauhaa.
Onko ollut ovia, joista en olisi halunnut astua sisään? Eipä juurikaan ole ollut. Paitsi yksi. Minut oli "pakkosiirretty" työnantajani toiseen toimipisteeseen. Sen aikaa mitä siellä olin ennenkuin löysin uuden työpaikan, ei pahemmin hymynkarettakaan naamallani nähty. Sinänsä kyseisessä työpaikassa ei ollut vikaa, minun vain oli silloin vaikea saada väännettyä asennettani parempaan asentoon.
Pitääköhän se yleensä lohdutukseksi tarkoitettu sanonta paikkansa? Nimittäin se, että kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu edessäsi monta uutta ovea. Uskon, että näin on. En nyt kyllä heti keksi esimerkkiä omasta elämästäni.
Jestas, melkein unohdin. Yksi kohtalokas ovenavaus. Minulle ennestään lähes tuntematon mies ja minä törmäsimme kerran eräässä oviaukossa niin, että melkein kallot kolisivat. Siitä kehkeytyi kiihkeä rakkaus! 💃💃💃
No mikä se elämäni merkittävin ovi sitten on? Tiedän toki oikein hyvin sen oven, josta sisään astumisen ansiosta olen saanut rakennettua elämästäni sellaisen kuin halusin, sellaisen, johon olen tyytyväinen. Minä tiedän, mutta en kerro.
Kauniita ovia olet kerännyt postaukseesi. Itse ihailen aina vanhojen kivitalojen jugend-tyylisiä ovia. Sellaisia ovia ei täällä Ahvenanmaalla pahemmin näy, mutta vanhemmissa kaupungeissa kyllä. Kauniita ovia olet itse postaukseesi kerännyt! Ovet ja ikkunat ovat minullekin aina olleet kiinnostavia ja siksipä yksi toiveeni postikortteihin postcrossingissa ovatkin ovet ja ikkunat. Joskus olen suunnitellut ovien tai ikkunoiden kuvaamista ja kollaasin tekemistä niistä. Kollaasista voisi sitten teettää postikortteja, mutta toistaiseksi se on vielä jäänyt suunnittelun asteelle.
VastaaPoistaMukavaa päivän jatkumista sinulle!
Ovien ja ikkunoiden kuvaaminen on varmasti mukavaa puuhaa. Kiitos Kristiina K!
PoistaOlipa mielenkiintoinen postaus ja jäin pohtimaan tuota tärkeintä ovea ja sitä ovea, jonka viimeisen kerran suljin, niitäkin on muutama - osan suljin iloisena, osan haikeana. Tällä hetkellä varmaan se rakkain ovi on kotiovi. Kuvaan ovia ja ikkunoita - vanhat ovet ja sisäänkäynnit yleensä ovat kauniita, pian taas pääsen kuvaamaan aikas upeitakin ovia!
VastaaPoistaNiin joo, on myös ovia, jotka sulkee viimeisen kerran, hyvä lisäys! Mitähän upeuksia pääset kuvaamaan, uteliaisuus heräsi. Kiitos Kivipellon Saila kommentistasi!
PoistaWaude - ihana postaus niin kuvineen, kuin mietteineen. Ensiksi luulin, että esittelet terapiakortteja ovista... itselläni on työkäytössä Mindfulness ikkunat. Ovikortteja voisikin käydä kuvailemaan ja tulostaa niistä uudet kortit - loisto idea - kiitos!!
VastaaPoistaJOtenkin samaistuin, että yksi merkittävimmistä ovista on varmaan ollut vanha Sääminginsairaalan puuovi - josta minut on tuotu hengittämään ulkoilmaa... ulkoilmassa viihdyn yhä ja rakennettua ympäristöä vierastan... ikkunoita kuin oviakin katselen mieluummin ulkoa kuin sisältä. Sun kuvissa taisi olla muutama, ainakin tuo viimeinen kuvattu sisältä käsin - ehkä toisena oleva, kun räsymatto edessä.
Joo, terapiakorteiksi sopisikin hyvin, kun "ovea" voi käyttää vertauskuvana. Kiitos Repolainen kommentistasi!
PoistaEnnen ovat kyllä kädentaidot olleet kunniassa. Itse bongailen aina vanhojen rakennuksien hienoja yksityiskohtia. Vanhat talot ovat mielestäni niitä ainoita oikean talon mallisia. Nykytalot muistuttavat monesti jotain linnunpönttöä (vaikka niitäkin voi olla ihan kauniita). Upeita ovia olet postaukseesi löytänyt, ja kivoja pohdintoja!
VastaaPoistaJa oli muuten hienot nuo edellisen postauksen dopamiinisukatkin😄Sinullakin on ollut taas väriterapiaa kerrakseen!
Kiitos Liisa! Vanhoissa taloissa on hienoja yksityiskohtia. Mitä noihin sukkiin tulee, niin tykkään vain noista puhtaista vahvoista perusväreistä, joten minun koko elämä on väriterapiaa.
Poista❤️
VastaaPoistaKiitos sini!
PoistaLovely doors !
VastaaPoistaAnna
Thanks Anna!
PoistaTykkään ovista. Ja ikkunoista. Kauniita olet tänne laittanut ja hienosti punonut tarinaa ovien ympärille ❤️ 🚪
VastaaPoistaVoi kiitos Rita A!
PoistaOli mahtava kirjoitus ja valokuvat ovista. Kyllä se lapsuuden kodin ovi ja ehkä oma ensi kodin ovi on ne tärkeimmät minulle.
VastaaPoistaHyvä lisäys; ensimmäisen oman kodin ovi onkin todella tärkeä. Kiitos kommentistasi sami niilola!
PoistaOnpa jälleen hieno kirjoitus. Kuin novelli, johon uppoaa toivoen sen jatkuvan vielä vähän pidemmälle. Kauniita ovia ihan jokainen. Aikoinaan panostettiin oviin, kuten kaikkeen muuhunkin käsin tehtyyn. Ovi on tulijan ensikosketus taloon. Kaunis ovi toivottaa lämpimästi tervetulleeksi.
VastaaPoistaKiitos Between jälleen kerran niin kauniista sanoistasi!
PoistaJännittävä kertomus elämästäsi ovien kautta katsottuna. Ja vielä loppu kuin jännityssarjassa, jossa jää odottamaan jatkoa ja salaisuuden paljastumista.
VastaaPoistaVoi että, kiva palaute, kiitos Maija!
PoistaMiten taas kerran laitoit minun aivoni raksuttamaan.... oviasiaa. Miten osasitkin tempaista mukaasi ovimatkalle . Ja kauniita ovia löysit. Olet todella idearikas.
VastaaPoistaKiitos Terhi! Oli mukava kun olit mukana ja antauduit raksuttamiselle 😁. Minun aivot nyt vaan raksuttivat tällaista hassua.
PoistaMukavia pohdintoja sinulla. Elämän ovia on tullut avattua ja suljettua monia . Joitakin on tullut suljettua viimeisen kerran joitakin jopa useita kertoja . Samoin toisinpäin. Pitää pohtia tätä aihetta vähän enemmän.
VastaaPoistaKiitos Nila! Juu, näitä oli mukava pohdiskella. Yllättävän paljon niitä ovia muistuu mieleen, niinkuin ilmeisesti Sinullakin! Sitten voisi muistella myös sitä, mitä elämänsä ikkunoista on näkynyt.
PoistaLöyst hyvän aiheen ja kirjoitit siitä milenkiintoa herättävän tarinan. Jäin luuloon, että kaksi viimeistä ovea ovat johtaneet siiheen, että olet päätynyt Satavuotiaan ovesta taloon asumaan.
VastaaPoistaKiitos aimarii ihanasta palautteestasi! Arvailuusi vastaan vain, että jaaaaaa ei sitä tiedä 😁.
PoistaAivan ihastuttava postaus ja kauniita tärkeitä ovia. Noista ovista sitä miettii, että mitähän niiden takana on? kukahan siellä asuu? mitähän hän tekee?... Ovet ovat salaperäisiä. Nyt tuli paljon mietittävää
VastaaPoistaVoi miten kauniisti sanottu, kiitos enkulin käsityöt! Niin, hassua, että mitä enemmän miettii, sitä enemmän löytyy lisää kysymyksiä.
PoistaUpea ja innostava juttu, pisti ajatukset vilistämään :). Myös kerrassaan viehättäviä ovia olet tallentanut.
VastaaPoistaKaunis kiitos Päivi!
PoistaIhana postaus <3 Elämäni ovista sai mietteliääksi.... surullisin ovi on ollut varmaan hautaustoimiston ovi kun jouduin isälleni arkkua valitsemaan....rakkain ovi on kotiovi. Ja ne monet muut ovet siinä välissä....tulee mieleen sanonta että kun 1 ovi sulkeutuu niin toinen avautuu ja se pitää paikkansa....
VastaaPoistaKauniita ovia kuvissa mutta
Satavuotiaan ovi kutsuu avaamaan....<3
Kiitos Päivi! Sinä huomasit miettiä myös surullisimman oven, olen pahoillani isäsi kuoleman johdosta! Tuosta sanonnasta olen kanssasi samaa mieltä.
PoistaIhastuttava postaus, kiitos Anna. Suurenmoisia ovia. Sinulla on kertojan lahja ;)
VastaaPoistaSatavuotiaan ovi on tärkeä ovi...
Onko teillä päreillä vuorattu talo, jos saan olla utelias? Mieheni siskon talo Sastamalassa on ns. päretalo, Museoviraston määrittelemä.
Kiitos Sirpa kauniista sanoistasi! Ei ole päretalo meillä, on hirsitalo ja ulkolaudoitus(?). En nyt ole varma käytinkö oikeaa termiä?
Poista