Elämäni merkittävin ovi

Tässä yhtenä aamuna selasin paikallista ilmaisjakelulehteä nimeltään Aamuset, joka julkaistiin 18.2.2025. Huomasin otsikon "Elämää muuttanut ovi". Jutussa kerrottiin kirjailija Tomi Norhasta, jonka elämää muuttanut ovi johti kirjoittajakurssille.

Läksin ulos. Siinä kävellessä tuo otsikko pyöri mielessäni, enkä saanut siltä rauhaa. En edes enää muistanut sitä oikeassa muodossa, vaan se muotoutui mielessäni otsikoksi "Elämäni merkittävin ovi". Ryhdyin miettimään ovia, joista olen elämäni aikana kulkenut. Ajattelin, että otsikko voisi olla myös "Elämäni ovet".

No, sama se, mikä se otsikko on. Mutta ryhdyin mielessäni kuitenkin etsimään sitä merkittävintä ovea.

Jutun kuvat ovat Rakennusperinteen Ystävät ry:n eri julkaisuista kuvattu, paitsi tuo tämän jutun ensimmäinen, jonka olen ottanut Satavuotiaan ovesta.

Olemassaoloni kannalta merkittävin ovi on sen synnytyssairaalan ovi, josta äitini aikoinaan astui sisään synnyttämään, ja josta minä tulin ulos ensimmäistä kertaa haukkomaan ulkoilmaa. Jokohan silloin koin sen tunteen, että ulkona pihalla ja metsässä tulen viihtymään?! Ihan varmasti!😁 

Mutta hei, ehkä merkittävin ovi olikin sen kioskin ovi (tai kioskiluukku), jossa äitini oli nuorena naisena töissä, ja jonne isäni rupesi tiheästi tekemään asiaa.

Nyt alkoi suorastaan huimata, kun läksin liukumaan vielä lisää ajassa taaksepäin. Kuinkahan monta ovea on avattu ja suljettu, siis sellaisia ovia, joilla on ollut vaikutusta siihen, että tapahtumaketjun seurauksena synnyin. Saan tähän tarinaan mahtumaan jopa itse Stalinin työhuoneen oven. Jos hän ei olisi karkottanut maastaan isoisääni perheineen, niin äitini ei ehkä olisi kohdannut isääni. No joo, mentiin vähän kauas.

Mikäs ovi se muuten olisi merkittävin elämässäni. No, tietysti se voisi olla lapsuudenkotini ovi, josta en muuten hyvänen aika sentään muista nyt enää muuta, kuin että se oli ikkunaton ovi. Minkähän värinen se oli? Valkoinen? Punainen? Ehkä? Entäs lapsuudenkodin navetan ovi, jossa mukavat lehmät asuivat, ja jossa melko nuorena opettelin lypsämään niitä käsin. Lulu oli lempilehmäni. Vai olisiko se merkittävin ovi jonkun käymäni oppilaitoksen ovi? Koulunkäynti oli minusta mukavaa, ja myös myöhemmistä opiskeluista nautin. Bussin, junan, raitiovaunun tai metron ovet? Ovathan nekin olleet tärkeitä, niiden ansiosta olen päässyt merkittäviin paikkoihin. Olisiko jonkun työpaikan ovi merkittävämpi kuin muiden? Jaaaa, ehkä?! Voi että, ja kirjastojen ovet, samoin elokuvateatterin ja teatterin. Hilpeällä mielellä ne olen avannut, ja enemmän tai vähemmän hurmoksessa olen ovesta ulos poistunut. Vaikka en muuten kauheasti säilytä vanhaa ja tarpeetonta, niin olen näköjään kymmenen vanhaa kirjastokorttia säilönyt lipastooni.

Se ovi, joka tällä hetkellä on minulle kaikkein tärkein, on tuo Satavuotiaan ovi, jonka kuva on ensimmäisenä tässä jutussa. Sen molemminpuolin löydän mielenrauhaa.

Onko minun elämässä ollut ovia, joista on ollut kivempi mennä sisään kuin tulla ulos? Tai päinvastoin? Erilaisia asioita hoitaessa esimerkiksi joissain virastoissa sitä astuu ovesta sisään ehkä vähän jännittyneenä, mutta ulos tullessa on helpottunut olo, että nyt sekin asia on hoidettu. 

Entäs hammaslääkäri, ulos astuessa on usein melkein euforinen olo siitä, että hoito on ohi, selvisin. Paitsi yksi poikkeus minun elämässä on juuri tuohon hammaslääkäriin liittyen. Puraisin broilerinkoiven rustoa, tunsin että hampaassa tapahtui jotain, päivystävän hammaslääkärin ovesta sisään. Ulos astuin yhtä hammasta köyhempänä ja piirun verran surullisempana; hammas oli pystysuunnassa haljennut ja se piti poistaa kokonaan. 

Minulla on ollut onni olla melko terve, joten minun ei ole tarvinnut synkkänä tai epätoivoisena sulkea lääkärinhuoneen ovea takanani. Kaikki vaivat/sairaudet ovat olleet hoidettavissa.

Onko ollut ovia, joista en olisi halunnut astua sisään? Eipä juurikaan ole ollut. Paitsi yksi. Minut oli "pakkosiirretty" työnantajani toiseen toimipisteeseen. Sen aikaa mitä siellä olin ennenkuin löysin uuden työpaikan, ei pahemmin hymynkarettakaan naamallani nähty. Sinänsä kyseisessä työpaikassa ei ollut vikaa, minun vain oli silloin vaikea saada väännettyä asennettani parempaan asentoon.

Olen kiitollinen, että minulla on ollut turvallinen lapsuus ja myöhempikin elämä. Minä en ole koskaan pelännyt, että mitähän avaamani oven takaa löydän. Tiedän, että monet ovat joutuneet pelkäämään.

Pitääköhän se yleensä lohdutukseksi tarkoitettu sanonta paikkansa? Nimittäin se, että kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu edessäsi monta uutta ovea. Uskon, että näin on. En nyt kyllä heti keksi esimerkkiä omasta elämästäni.

Jestas, melkein unohdin. Yksi kohtalokas ovenavaus. Minulle ennestään lähes tuntematon mies ja minä törmäsimme kerran eräässä oviaukossa niin, että melkein kallot kolisivat. Siitä kehkeytyi kiihkeä rakkaus! 💃💃💃

No mikä se elämäni merkittävin ovi sitten on? Tiedän toki oikein hyvin sen oven, josta sisään astumisen ansiosta olen saanut rakennettua elämästäni sellaisen kuin halusin, sellaisen, johon olen tyytyväinen. Minä tiedän, mutta en kerro.