Apua, en pääse pois

Satavuotiaan tonttiin kuuluu metsää; tässä kohtaa nimitän alueita vain ala- ja ylämetsäksi. Koko metsähän on oikeastaan minun leikkipuistoa. Viimeisin hassu ajatus tuli ylhäällä vuorella käydessä, kun siellä oli tasainen pieni aukio ja paljon kiviä. Jatulintarha - täytyy joskus ruveta rakentamaan sinne jatulintarhaa! 

No niin, jalat takaisin maanpinnalle, ja ne jalat veivät kulkemaan alametsän polkuja. Tai oikeastaan sitä ei voinut kulkemiseksi sanoa. Seisoskelin ja ihailin. Otin askelen eteen ja kuvasin jonkun kohdan, palasin kaksi askelta takaisin ja taas oli pakko ottaa kuva tai kaksi. Seisoin ja katselin. Otin askeleen ja kyykistyin kuvaamaan. Minulla alkoi olla jo jano, nälkä ja vessahätä, mutta en malttanut poistua alueelta. Apua, en ikinä pääse täältä pois, on niin ihanaa!

Edeltävissä kuvissa näkyi taustalla ylämetsää, jossa myös se tonttimme korkein kohta eli vuori on.

Seuraavaksi yksityiskohtia.

Samassa kuvassa kolmea sinistä kukkaa; pikkutalviota, lemmikkiä ja nurmitädykettä.

Huomasin yhden kuusen sisällä oksien katveessa pienen perhosen. Se on ehkä joku lehtimittari. Sillä on karvaiset siiven reunat.

Joku mustavalkoinen ötökkä osui myös tielleni.

Pääsin sitten kuitenkin tuolta metsäalueelta lopulta pois, ja samalla kävelyllä löysin vielä yhden perhosen. Sillä on tuollaiset hassut harjamaiset tuntosarvet, joten se on ehkä joku villakkaisiin kuuluva perhonen. Tuntosarvet näkyvät hyvin heikosti tuota tien pintaa vasten, valitan.