Kekkerit
Millaisia eläimiä luonteeltaan kärpäset oikein ovat? Ihmettelin tätä näkyä; kaikki olivat ahtautuneet samaan unikonkukkaan, vaikka vieressä oli ihan tyhjillään viisi muuta samanlaista kukkaa?! Jotkut kekkerit menossa?
Kahdessa pihan rinteessa on ollut aiempana kahtena kesänä kurjenmiekan kasvustoja. Mutta ne eivät ole kukkineet, ja selitykseksi olen ajatellut, että kasvavat niin sammalen sisällä. Mutta nyt jo yksi valtavan kokoinen kukka on auennut, ja vielä on useampia terhakasti nupullaan olevia yksilöitä. Teoriani joutaa siis romukoppaan, koska nyt on satanut paljon ja sammal on entistä pörheämpää.
Kukkapenkissä kasvaa keltainen serkkunsa.
Mies teki kesäkukka-asetelmia, ihan somia mielestäni.
Kukat myös saunabaarin ikkunalle.
Tontillamme on noin miljoona vuohenputken lehteä. Kiskoessani niitä pois huomasin, että nehän ovat varsinaisia etanoiden ja kotiloiden kasvattamoita. Tulossa on siis valtava "maihinnousu". Kääk!
Sitten pitäisi keksiä vielä jotain kivaa asiaa, ettei jäisi paha mieli noista tontin valtaajista.
Ai joo, lisää kukkivia luonnonkasveja löysin.
Ja näin yhden keltaisen pikkuruisen. Se on ahopirkko, joka kuuluu leppäkerttujen sukuun. Se on oikeasti pieni, vain 3 - 4,5 mm, mutta sattui onneksi olemaan kiven päällä, nurmikosta en olisi sitä huomannut.
... ja juhannusmorsiamen ystävä avautuu ja kertoo totuuden.
Tuo ahopirkko on hieno havainto. Tuon toukka on ja aika hieno. Kekkeri kuva on mahtava.
VastaaPoistaKiitos sami niilola ilahduttavasta kommentistasi!
PoistaOn kyllä hassua tuo kärpästen toiminta. Ehkä jotkut vain ovat laumasieluja. Olen parina päivänä katsellut kottaraisparvea, kun nuoret pesistään lähteneet kottaraiset kerääntyvät monen kymmenen parveksi ja lentelevät sitten puun latvuksesta toiseen ääntä pitäen. Kun ajattelee, ihmisnuoret taitavat käyttäytyä aika samoin ;-)
VastaaPoistaHienot miehen tekemät asetelmat! Mukavaa, että teille molemmille Satavuotias tarjoaa tilaa toteuttaa itseään.
Nyt kuulostaa seuraavan jakson odottaminen aivan liian jännittävältä!
Osuvasti sanottu kottaraisnuorista! Kyllä, Satavuotiaan tontilla on tilaa vaikka mihin. Kiitos Saila!
PoistaOlipa siellä melkoiset kekkerit ja tuo yhteen kukkaan kokoontuminen onkin aika erikoista! Hauska tuo ahopirkko, hyvä havainto! Onpa kivoja miehen tekemiä asetelmia, meillä mies ei juurikaan kukkahommia tee, rakentaa kyllä koko ajan jotain.
VastaaPoistaJään odottamaan seuraavaa jaksoa!
Kiitos Kivipellon Saila! Ahopirkon näkeminen oli kyllä hieno elämys.
PoistaVihjeet seuraavan jakson sisällöstä saavat lukijan hihittämään. :)
VastaaPoistaOnpas tosiaan seurallisia kärpäsiä. Monenlaista kaunista ja mielenkiintoista pihaltanne löytyy. Hienoja asetelmia, joissa kerrassaan suloisia kukkia. Myös siniset kannut ihastuttavat erityisesti!
Juhannusmorsian avautuu juuri sopivasti juhannuksen alla. Ihanaa viikkoa!
Kiitos Sara! Siniset kannut olen löytänyt kirpputorilta, kahdella eri kerralla, ja muistaakseni eri kirpputoreilta. Ihastuin niiden väriin ja muotoon.
PoistaIhana kavalkadi kesäkukkia! Kai nuo öttiäisetkin kuuluvat luonnon kiertokulkuun mutta mutta..hui olkoon" -)
VastaaPoistaIhanaa juhannusta!
Juu, kaikki öttiäiset eivät ole miellyttäviä eivätkä tervetulleita pihamaalle. Kiitos sini!
PoistaLovely post ! Beautiful pictures !
VastaaPoistaFlies and snails are a treat for birds.
Have a shinny week !
Anna
Thanks Anna!
PoistaVäkisin hymyilyttää kun luen näitä juttujasi :-))). Kärpäskekkerit !
VastaaPoistaJa en ole koskaan ahopirkosta kuullutkaan ja jos näkisin luonnossa en varmaan uskoisi silmiäni. Miten söpö ja kaunis se onkaan.
Minä olen jo luovuttanut vuohenputkien suhteen ja laitan niitä sitten jossain vaiheessa viikatteella poikki ; ne vain yksinkertaisesti veivät minusta voiton. Kotiloita vastaan sentään vielä taistelen !
Kiitos Terhi, kiva kuulla, että hymyilyttää! Ahopirkon näkeminen oli kyllä epätodellista. Ja sitten tuli sääli, kun se käveli nurmikon sekaan, niin pieni tulee helposti tallatuksi.
PoistaYhdellä unikolla taisi olla muita paremmat tarjoilut. Ahopirkkoa en ole nähnyt. Pitääpä kulkea silmät entistä enemmän levällään ja katse kohti maata, jos vaikka tapaisin Pirkko Ahon tai AhoPirkon.
VastaaPoistaMinun Ukkokultani ei kukka-asetelmia tee. Hänen mielestään pihassa (ja sisällä) on kirjovehkoja. Joita meillä ei ole ollut vuosiin ainuttakaan.
Jännitys kohoaa...
Hah hah kiitos Between! Pirkko Ahohan on Kerttu Lepän sukulainen, joten ainakin samaa sukua olet jo tavannut.
PoistaMonenmoista kivaa taas täällä katseltavana 💜
VastaaPoistaMeillä on kiuaskiviä, joista taida ryhtyä sommittelemaan kukille kehyksiä. Kiitos ideasta 🙂
Hah, sosiaaliset kärpäset 😀
Meilläkin on vuohenputkea, sikäli kivaa että ne irtoavat maasta helposti käsin vetämällä.
Kivistä voi tosiaan rakennella vaikka mitä. Kiitos Rita A!
PoistaMelkoiset kekkerit näyttää kärpäsillä olevan:) Kauniita kukkia ja kukka-asetelmia teillä on siellä.
VastaaPoistaHyvää juhannusviikkoa ja juhannusta!
Kiitos Susanne ja hyvää juhannusta!
PoistaKylläpä riittää väriloistoa valita missä kekkereitä pidetään milloinkin - ryhmäsieluja siis kärpäset(kin)...
VastaaPoistaAhopirkko näyttää varsin eksoottiselta - ihan siis kotimainen komistus, kiitos kun esittelit!!
Iloa keskikesän aikaan, mitähän linssisi löytääkään yöttömänä yönä?
Kiitos Repolainen! Todellakin, ahopirkosta voisi ajatella, että ei voi olla Suomessa tuollaisia. Mutta kyllä on.
PoistaMies, joka hoitaa kukkia ja tekee kesäkukka-asetelmia, mistä sellaisia löytyy? Herrahenkilöt, jotka minä tunnen, joko tallaavat kukat tai silpovat ne trimmerillä tai murskaavat ne ruohonleikkurilla.
VastaaPoistaNo, tiedän muutaman sellaisen miehen, ei ne piilossa ole 🤣. Kiitos Maija!
PoistaNo onpas siellä tosiaan melkoiset kekkerit kärpäsillä😮Hauska kuva! Ja ihana ahopirkko💛
VastaaPoistaMies joka tekee kesäkukka-asetelmia, vau, sinulla on siellä varsinainen aarre. Hänellä on silmää kauneudelle!
Näin on, kiitos Liisa!
PoistaVanha herra ei tee kukka-asetelmia. Samaa maata kuin edesmennyt isäni, joka ei suostunut lapioimaan kukkia paikasta toiseen. Teki pyörillä kulkevat kukkalaatikot ;)
VastaaPoistaKekseliäs isä, kiitos Vanha rouva!
Poista