Aamuaurinko paljasti ...

Näin ensimmäistä kertaa ohdakeperhosen. Aikuiset yksilöt eivät pysty talvehtimaan Suomessa, joten jos näet tämännäköisen perhosen toukokuussa, niin se on lentänyt tänne Afrikasta asti. Uskomatonta! Kuvan yksilö lienee Suomessa kehittynyt, ja se lentelee elokuun alusta syyskuun ensimmäisiin pakkasiin.

Ohdakeperhonen lenteli ruderaatillani, kuten myös neito-, sitruuna-, herukka- ja  karttaperhoset sekä ketohopeatäplät ja amiraalit.

Neitoperhosen siipien "nurja puoli" näyttää siltä, kuin se olisi vähän kärähtänyt, niinkuin se olisi lentänyt metsäpaloalueen läpi.

Tällainen pelto-ohdakkeinen paikka näyttää houkuttelevan kaikkein eniten erilaisia perhosia ja kaikkia muita pikkuötököitä meidän pihalla.

Ruderaatin reunassa on matala kanto. Seisoin sillä mahdollisimman liikkumattomana. Kännykkä kamera-asennossa valmiina käsissä, jotta voin käännellä sitä vaivihkaa hitaasti oikeaan suuntaan. Aluksi perhoset lennähtivät kauemmas, mutta mitä kauemmin seisoin, sitä lähemmäs ne tulivat. Minulle tuli suorastaan jonkinlainen hurmiotila, kun ympärillä lähellä pyöri monenlaisia ihania perhosia.

Vielä yhden uuden liljan kukat avautuivat. Sillä on harvinaisen töpäkät heteet, jotka ensin uinuivat nätisti puoliavautuneessa kukassa. Aika kauniin väriset heteet minun mielestä.

Ai niin, se aamuauringon paljastama juttu. Yllättävä suhde. Aiemmassa jutussani tutuksi tullut neito ja ukkoetana. Samalla kivellä. Varhain aamulla. Ukkoetana ihan sykkyrällä onnesta. Neito koostuneemmassa tilassa.

Ukkoetanan on pakko kuitenkin lähteä päivän puuhiin.

Vielä viimeiset hellät katseet ja sarvilla vilkuttaminen.

Lopuksi pari kukkakuvaa.