Satavuotiaan sylissä

Tämänhetkiset kauniit. Syksyn viimeisiä kukkia ja kasveja ihastelen yhtä suurella innolla kuin kevään ensimmäisiäkin. Pikkuketosen kukintaa vielä tässä. Ja sitten Tamara, voi sentään! Tamara on tässä pitkin kesää valitellut, etten huomioi häntä tarpeeksi, ja että valokuvailen vain kaikkea muuta mutten häntä. No, päätin korjata asian ja ajattelin viettää luku- ja keskusteluhetken hänen vierellään. Totta puhuen en aina muista hänen olevankaan tuolla köynnösten keskellä. Hain itselleni penkin ja lapsuudenaikaisen "Muistoja" -kirjasen. Heti kirjan nähtyään Tamara tuhahti: "Lapsellista! Minulla ei ole koskaan ollut tuollaista". No, en lannistunut, vaan päätin lukea Tamaralle ensin tämän värssyn: "Jos poika sua suutelee, niin älä anna nuolla. Näin tautisena aikana voi suudelmaankin kuolla." Kylläpä ääni muuttui kellossa; Tamara oikein purskahti iloisena nauramaan, ja hekotteli ja hekotteli, ja tuskin sai sanottua "tämä oli hyvä, tämä oli hitsin hyvä". ...

Syyshohdekukka kukkii ja hohtaa syksyllä. Siinäpä kasvi, joka kunnioittaa nimeään. Köynnöstornin mustasilmäsusannat vaan rehevöityvät syksyn edetessä. Tamara istuu tuolla tornin toisella puolella ja nauttii siellä kelloköynnösten kukista. Paitsi nähdessään kameran kädessäni ei enää ollutkaan tyytyväinen vaan nupisi jotain hänen laiminlyömisestään; en kuulemma tarpeeksi kuvaa häntä. Voi sentään. Pensasruusuissakin on vielä kukkia. Pikkuorvokit ovat ihania, kun ne kukkivat varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Koivupölkyn ympärille on kasvanut paistettukananmunasämpyläsieniä. Joissakin ruokapakkauksissa lukee kuvan vieressä "Tarjoiluehdotus" vaikka siinä kuvassa olisivat vain ne lihapullat. Tässä olisi nyt todellinen tarjoiluehdotus. Varoitus: En ole selvittänyt ovatko nuo sienet syötäviä, joten älä oikeasti syö, syötä tai tarjoile. Yläpihan nurmikossa kasvaa runsaasti ruskonupikkaa. Se on jotenkin niin söpöä. Syysaurinko on erilaista verrattuna aurinkoisten kesäpäivien valo...

Satavuotiaan alapihalla on ollut turhan paljon pelkkää nurmikkoa. Päätin kokeilla sellaista lähes itseitsensä hoitavaa ketoa, itsepalveluketoa. Kaivoin pyöreän alueen ympärille pienen ojan. Soikion läpimitta on jotain seitsemän metriä. Ketosen sisäpuolellakin vähän kaivelin esiin multamaata, ja heittelin sinne kaikenlaisten niittykukkien siemeniä. Huomasin, että tykkään tämmöisistä puutarhaprojekteista, joissa annan alkuun pienen sysäyksen ja sallin luonnon hoitaa loput. Sitten vaan seuraan jännittyneenä ja mielenkiinnolla mitä tapahtuu. Havaitsin myös, että tuollainen nurmikkoon kaivettu multainen seinämä houkuttelee maa-ampiaisia pesimään. Ainakin kahdessa kohtaa on pieni reikä, josta niitä luikahtaa maan sisään. Täytyy yrittää muistaa olla varovainen, ettei käy niinkuin lapsena. Olin peltojen välissä olevan ojan pohjalla tallannut maa-ampiaispesään, ja saanut koko pesällisen kimppuuni. En itse muista siitä mitään, sen verran pieni olin ollut. Mielikuvissani iso musta ampiaispilvi se...

Kivipellon Saila blogissaan kirjoitti hamsterihommistaan, joten nyt on aika julkaista tämä juttu. Veikko Huovisen Hamsterit (WSOY 1957) on kirja, jonka otan esille kirjahyllystäni joka syksy. Se on riemullinen kuvaus iloisesta syksystä, jolloin varustaudutaan talven varalle. Se saa suorastaan innolla odottamaan hurjia lumimyrskyjä ja paukkupakkasia. Toinen kirjan ihana anti on sen vanhahtava kieliasu. Kirjassa kerrotaan ensin itse Hamsterista. Hän on yksin maaseutumökissä asuva mies. Mökki on maalattu punaiseksi, ja sen vierellä kasvavat tuomi ja pihlaja. "Hänen nimensä on Hamsteri. Kun ihmisellä on sellainen nimi, ei tarvitse pitää surua etu- ja sukunimestä."  "Hamsteri rakastaa lämpimästi kaikkia kirjoja, joissa puhutaan monenmoisista varastoista." "Hamsteri pitää englantilaisista mitoista: paunoista, nauloista, unsseista ja busheleista." "Voi taivas, miten Hamsteri rakastaakaan vanhahtavia, romanttisia mittoja: virstoja, Amsterdamin jalkoja, tynnyr...

Tämä toukka näyttää siltä, että sen patterit ovat ihan äskettäin vaihdettu. Sen valot ovat noin kirkkaat. En tiedä kuka hän on, en löytänyt tietoa. Nyt en enää muista, kumpi pää on etupää. Saattaa olla, että sen sekä ajo- että jarruvalot ovat oranssit muiden lamppujen loistaessa keltaista valoa. Pikkumuurahaisten syyskauden avajaispippalot? Tanssiaiset vaaleassa salongissa? Tämä oli ainoa kelloköynnöksen kukka, jossa noita pieniä vipeltäjiä oli? Mitähän niillä oikeasti oli meneillään? Sieniä on monenlaisia lajikkeita. On esimerkiksi kaupunkilaissieniä ja sitten on maalaissieniä. Eikö olekin helppoa tunnistaa alla olevista kuvista, että kummat sienet asuvat kaupungissa ja kummat maalla.   Oikein arvasit! Ilman kuvien lisävinkkejäkin. Nämä hienot kaupunkilaisfrouvat tapasin puiston nurmella.  Naapureina niillä elelivät nämä nuoret. Nyppyyntyneet villapipot silmillä. Juhlimassa? Osa jo kaatunut lepoon. Voi sentään. Tällä maalaistatilla Satavuotiaan tontilla oli naapureina tä...