Kukkiva kuoppa kalliossa

Satavuotiaan pihalla olevan kallion päällä on kuoppa tai notkelma. Siinä on jonkin verran maata. Jo viime kesänä siinä kasvoi erilaisia kesäkukkia, näyttävimpinä kasveina olivat korkeat auringonkukat. Tänäkin vuonna heittelin useampaa lajia siemeniä tuohon maaplänttiin. Saa nähdä mitä siitä tulee.

Ensimmäisenä sen täyttivät pikkuorvokit, joita on kaikkialla muuallakin.

Sitten nousivat harakankellot.

Seuraavaksi paikalle ilmestyi päivänkakkaroita. Nokkosetkin olivat hyvin edustettuina 😁.

Tilanne 3.9.2025; nokkosia, nokkosia ja nokkosia.

Kirjoitin jutun alun jo alkukesällä. "Saa nähdä mitä siitä tulee", olin toiveikkaana ajatellut. Hah hah!

Mutta nyt sitten minulla on oma perhostehdas. On perhosten suhteen omaa tuotantoa, lähituotantoa. Ei pitkiä lentomatkoja. 

Amiraalin, ohdake-, neito-,  kartta- ja tietysti nokkosperhosen toukat elävät nokkosessa. Juuri noita perhosia meillä on kyllä jo ennestäänkin. Mutta ilmaan mahtuu niitä lentelemään lisää. Monet perhosten toukat elävät myös orvokeilla ja heinillä. Niitäkin kyllä pihaltamme löytyy yllinkyllin.

Talven yli mietin. Annanko tuon jatkossa olla perhostuotantolaitos, vai teenkö jotain järeämpää saadakseni siitä kukkakedon.

Kolumnisti Anna Perho heitti yhdessä jutussaan tämmöisen puutarha-aiheisen mietteen:

🤔"Jotkut siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn voidakseen kasvaa. Samoin jotkut ihmiset."🤔

Toisaalta olen kuullut sanottavan, ettei kärsimys jalosta ihmistä.

Ai miksi nyt tähän loppuun laitoin nuo mietteet. No, ihan vain sen takia, että saisit muuta mietittävää kuin minun nokkosviljelyt.