Tämän tekstin kuvat ovat vanhoja kaupunkikuvia. Muistin, että olenhan minä kuvannut aiemmin muutakin kuin Satavuotiaan tantereen pikkutoukkia.
Taas kerran kirjoitan jostain asiasta, jonka joku joskus todennut tai tehnyt, mutta en enää muista kuka, missä ja miksi. Pahoittelen! Saatan kirjoittaa itselleni talteen jonkun mielestäni hyvän mietteen, mutta en samalla taltioi sitä, että kenen miete se oli. Voi minua! Pahoittelen uudestaan!
Joku siis joskus ehkä jossakin lehdessä tai jossain muualla kertoi, että tietoisesti opetteli puhumaan ja kirjoittamaan niin, että ei aloittanut sivulauseita mutta -sanalla. Hän huomasi, että ainakin itse alkoi suhtautumaan asioihin myönteisemmin.
Otetaanpa muutama esimerkki.
"On kaunis päivä, mutta taivaanrannassa on pilviä" muutetaan muotoon "On kaunis päivä, ja taivaanrannassa on pilviä". Eikö olekin ihan erilainen sävy noissa lauseissa? Ensimmäisessä versiossa aivankuin sivulause ruksaisi päivän kauneuden pois.

"Olet kaunis tyttö, mutta sinulla on ripsiväriä liikaa." "Olet kaunis tyttö, minun mielestä ripsiväriä on liikaa."
- mutta -versiossa ikäänkuin yritettäisiin sanoa, että ripsivärin runsaus rumentaa, jälkimmäisessä kauneus säilyy.
"Satavuotiaan pihalla lentelee ihan kivasti erilaisia pikkulintuja, mutta punatulkkuja voisi näkyä enemmän."
Höh, ei se mikään mutta ole. Pihan linnusto on oikein hyvä näin, ja sen lisäksi voisi olla enemmän punatulkkujakin.
Yleensä kommunikoinnista olen sitä mieltä, että kuulijan tai lukijan ei pidä yrittää lukea rivien välistä jotain tai muutenkaan tehdä jotain omia tulkintoja, vaan pitää uskoa siihen, että puhuja tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo.
Ja puhujan tai kirjoittajan pitää viestittää suoraan eikä vihjaillen tai kiertoilmaisuja käyttäen.
No niin, lopetan saivartelun tähän seuraavaan tarinaan. Saivartelu ei ole aina hyväksi.
Tuhatjalkainen tanssi kivellä onnellisena ihan vain omaksi ilokseen. Ohikulkija pysähtyi katselemaan ja kohta kysyikin: "Miten tuon oikein teet? Siirrätkö ensin ensimmäistä jalkaa oikealta ja sitten kolmatta jalkaa vasemmalta, vai miten?"
Tuhatjalkainen katseli hämmentyneenä jalkojaan, nosteli niitä hitaasti miettien, eikä tanssinut enää koskaan.
Tästä on jo aikaa, kun Repolainen yhden tekstini kommentissa mainitsi tutkimustuloksesta, jonka mukaan ihmiset ovat kuuden kättelyn päässä toisistaan.
Siitä tuli silloin mieleen yksi juttu ja jopa muistin sen nyt uudestaan.
Kauan sitten puhuttiin Clinton -indeksistä. Se oli sitä aikaa, kun Bill Clinton oli USA:n presidentti. Eli siitä on aikaa, mitä, jotain sata vuotta.
Otetaanpa nyt joku suuri henkilö; vaikka Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg. Jos laskeskeltaisiin Stoltenberg -indeksejä, niin minun olisi neljä. Tulos neljä tulee siitä, että olen kätellyt yhdessä työhaastattelussa erästä henkilöä, joka oli linnanjuhlissa presidentti Sauli Niinistön aikaan, joten tiedän hänen kätelleen Niinistöä. Niinistö on varmasti kätellyt nykyistä tasavallan presidenttiä Alexander Stubbia, joka on kätellyt Stoltenbergia. Eli olen neljän kättelyn päässä Stoltenbergista.
Hei mutta lienee hyvinkin todennäköistä, että Niinistö on kätellyt Stoltenbergiä, tietenkin näin on, joten indeksini onkin vain kolme.
Olisin voinut valita tähän suureksi indeksi-henkilöksi myös vaikka Ukrainan presidentin Zeljotain, mutta kun en osaa hänen nimeä oikein kirjoittaa.
Mutta saivartelua tai ei, niin mutta kuitenkin olen itse aloittanut välttää mutta -sanan käyttämistä, mutta aika vaikeaa se on, mutta jatkan yrittämistä.
Olen joskus keskustellut itseni kanssa "haluan ostaa tuon, mutta minulla ei ole rahaa tuohon - mutta MINÄ HALUAN😂😂😂
VastaaPoistaNiinpä, kiitos enkulin käsityöt!
PoistaPuhut asiaa. Viisasta asiaa, asiaa mutta-sanasta jolla mitätöimme aikaisempaa sanomaamme.
VastaaPoistaMyönteisestä kielteiseen suuntaan. Onnistuisiko toisinpäin?
Hän on kova saivartelemaan, mutta tuo ajattelemisen arvoisia asioita esiin.
Luulin häntä tylsäksi, mutta kun voitin ennakkoluuloni, havaitsin huumorintajuiseksi.
Hemmetin happamia omenoita, mutta maukkaita kun suu tottuu 🍎
Mutta on hyvä sana vaikka ei aina.
Äitini moitti minua lapsena saivartelijaksi, mutta halusin vain pohtia sanoja ja niiden käyttöä. Filosofointi ja kielen pohdiskelu on hyödyllistä. Sanoissa on voimaa. ✏️📕❤️
Valtavasti kiitoksia Rita A! Toit esille uuden hienon näkökulman. Ja mutta -sana toimii noinkin, kielteisestä myönteiseen. Hyvä, että pohdit, kun se tuottaa noin hyvää satoa.
PoistaOlipa mielenkiintoista! Mutta - mutta, ehkä mutkun-mutkun... Mutta-sanalla on valtava mahti muuttaa lausetta ja välimerkeillä - pelottavaa on se, että keskustelukumppani kuuntelee tarkoin kaikki sanat, välimerkit, äänenpainot ja hengityksen tehden niistä arviota, joka vie puhutun asian ihan eri sfääreille ja se on joskus pelottavaa!
VastaaPoistaTykkään sanoilla leikkimisestä! Edesmennyt isäni oli äärimmäisen taitava (joskus ärsytykseen asti) sanoilla leikkijä, hän tarttui nasevasti sanoihin ja toisaalta se on ehkä perinnöllistä, kun lapsissani olen samaa havainnut jostain syystä.
Sanoilla on melkoinen mahti!
Kiitos Kivipellon Saila! Teillä on sitten kiva periytyvä ominaisuus suvussa. Väärinymmärrysten vaara on tosiaan aina olemassa.
PoistaMuistan lukeneeni jostain! tämän mutta-jutun ja silloinkin se kiinnosti ja näköjään kiinnostaa vieläkin..Ihana tarina tuhatjalkaisesta, toivottavasti aloitti tanssimisen uudestaan.
VastaaPoistaYritin keksiä terävää mutta-lausetta, mutta en keksinyt...-DD
Kiitos sini! Keksit muita hyviä lauseita kommenttiisi.
PoistaSanoilla on valtava voima. Joskus liikaakin.
VastaaPoistaNiinpä, kiitos sami niilola!
PoistaNiinpä niin, yksi pieni "mutta" voi vesittää kaiken kauniin edellä sanotun. Mielenkiintoista pohdiskelua! MUTTA tuo kättelyindeksi se vasta mielenkiintoinen juttu olikin😄
VastaaPoistaJuu, jotkut keksivät kaikenlaisia indeksejä 😁. Kiitos Liisa!
PoistaOnpa hyvä tuo muttahuomio!
VastaaPoistaKiitos Saila!
PoistaMielenkiintoista MUTTA sanan puntarointia.
VastaaPoistaKiitos Kruunuvuokko!
PoistaMutta tähän oli mukavaa mutta pohdiskelua :-).
VastaaPoistaNiin se vain on , että mutta vesittää yleensä sen aiemmin sanotun. Tulee heti mieleeni soitonopettajani joka useimmiten ensin kehuu ja näen sitten jo katseesta ja ilmeestä , että se mutta sieltä on tulossa :-))).
Mutta kätellään !!!
Hauskaa, kätellään kätellään, kiitos Terhi! Juu, palautteessa usein sieltä tulee se mutta.
PoistaKauniita kuvia ja virkistävä kirjoitus.
VastaaPoistaSamaa mieltä, että kuulijan ei pitäisi kuvitella rivien väliin mitään ylimääräistä. Rasittavaa oikoa vääriä luuloja.
Mutta-sana voi olla myös toiveikas; 'tänään on pilvistä, mutta huomiselle luvattiin auringonpaistetta'.
Hyvä kyllä tarkkailla omia sanoja, miten asioista puhuu tai kirjoittaa.
Kiitos Tampereen Mummu! Sinäkin löysit myönteisen puolen mutta -sanan käytössä kuten Rita A tuolla aiemmin. Ja totta, todella ärsyttävää, kun kuulija kuvittelee minun tarkoittavan sanomisellani jotain muuta kuin mitä sanon.
PoistaBeautiful pictures !!!!!
VastaaPoistaYou are right about the word "but"...
Have a cozy day !
Anna
Thanks Anna! Have a nice weekend, its coming soon.
PoistaTotta, mutta-sana muuttaa helposti lauseen merkityksen negatiiviseksi. Olen pohtinut itsekin mutta-sanan käyttöä. Ja ylipäätään monia muitakin sanoja. Erään suuren maan presidentin puheita kuunnellessa mieleen hiipii ajatus sanavaraston laajentamisesta. Voisiko esimerkiksi sanoja mahtavaa ja ihanaa korvata toisilla sanoilla? Voi tietenkin. Mutkia on aina helpointa oikoa, joten niin sitten sorrun noihin samoihin sanoihin kerta toisensa jälkeen. Välillä tutkin synonyymi-sanastoa löytääkseni vaihtoehtoja. Positiivista siis, että mielessä on ajatus muutokseen...
VastaaPoistaSalaperäisen hauskasti kirjoitat eräästä henkilöstä. Ja hyvä se on itsekunkin miettiä viestintäänsä. En puhu nyt Sinusta, käytät rikasta ja kaunista kieltä.
PoistaKauniita kuvia. Yritin tunnistaa paikkoja. Alunperin varsinaissuomalaisena minulla on sikäläiseen tapaan aloittaa negatiivisesti: et kai sää, ei toi sulle sovi, ei siel hauskaa voi olla. Paljon pahempaa kuin mutittelu!
VastaaPoistaVarsinais-Suomessa ja Satakunnassa on myös tapa käyttää minun mielestä ilkeitä ja rumia sanoja kuten vaatekautta on rättikauppa, huh!
PoistaSaivartelu tekee hyvää; jatka siis aivan vapaasti vaan. Erityisesti voi saivarrella kielen eri merkityksistä, kuten yllä: mutta on negatiivisempi kuin ja.
VastaaPoistaKiitos luvasta Puikoillanikin, jatketaan 😁.
PoistaAivan mahtava postaus. Kiitos Anna :) Hienosti avasit silmiäni mutta-sanalle. Kuvatkin ovat kauniita, niistäkin iloitsin.
VastaaPoistaKiitos Sirpa, kaupunkimaisemistakin saa hyviä kuvia, vaikka aitoa luontoa arvostankin enemmän.
PoistaMistä ihmeestä tuo mutta on edes tullut suomenkieleen? Nyt kun sitä alkaa oikein mutustelemaan, sehän on ihan outo. Tästä päästään siihen, että on ihan ok olla outo, joten muttakin jatkakoon voittokulkuaan :)
VastaaPoistaJuuri näin, annetaan "kaikkien kukkien kukkia". Kiitos Sartsa!
Poista