..., mutta ...

Tämän tekstin kuvat ovat vanhoja kaupunkikuvia. Muistin, että olenhan minä kuvannut aiemmin muutakin kuin Satavuotiaan tantereen pikkutoukkia.

Taas kerran kirjoitan jostain asiasta, jonka joku joskus todennut tai tehnyt, mutta en enää muista kuka, missä ja miksi. Pahoittelen! Saatan kirjoittaa itselleni talteen jonkun mielestäni hyvän mietteen, mutta en samalla taltioi sitä, että kenen miete se oli. Voi minua! Pahoittelen uudestaan!

Joku siis joskus ehkä jossakin lehdessä tai jossain muualla kertoi, että tietoisesti opetteli puhumaan ja kirjoittamaan niin, että ei aloittanut sivulauseita mutta -sanalla. Hän huomasi, että ainakin itse alkoi suhtautumaan asioihin myönteisemmin.

Otetaanpa muutama esimerkki.

"On kaunis päivä, mutta taivaanrannassa on pilviä" muutetaan muotoon "On kaunis päivä, ja taivaanrannassa on pilviä". Eikö olekin ihan erilainen sävy noissa lauseissa? Ensimmäisessä versiossa aivankuin sivulause ruksaisi päivän kauneuden pois.

 

"Olet kaunis tyttö, mutta sinulla on ripsiväriä liikaa." "Olet kaunis tyttö, minun mielestä ripsiväriä on liikaa."

     - mutta -versiossa ikäänkuin yritettäisiin sanoa, että ripsivärin runsaus rumentaa, jälkimmäisessä kauneus säilyy.

"Satavuotiaan pihalla lentelee ihan kivasti erilaisia pikkulintuja, mutta punatulkkuja voisi näkyä enemmän."

Höh, ei se mikään mutta ole. Pihan linnusto on oikein hyvä näin, ja sen lisäksi voisi olla enemmän punatulkkujakin.

Yleensä kommunikoinnista olen sitä mieltä, että kuulijan tai lukijan ei pidä yrittää lukea rivien välistä jotain tai muutenkaan tehdä jotain omia tulkintoja, vaan pitää uskoa siihen, että puhuja tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. 

Ja puhujan tai kirjoittajan pitää viestittää suoraan eikä vihjaillen tai kiertoilmaisuja käyttäen.

No niin, lopetan saivartelun tähän seuraavaan tarinaan. Saivartelu ei ole aina hyväksi.

     Tuhatjalkainen tanssi kivellä onnellisena ihan vain omaksi ilokseen. Ohikulkija pysähtyi katselemaan ja kohta kysyikin: "Miten tuon oikein teet? Siirrätkö ensin ensimmäistä jalkaa oikealta ja sitten kolmatta jalkaa vasemmalta, vai miten?"

Tuhatjalkainen katseli hämmentyneenä jalkojaan, nosteli niitä hitaasti miettien, eikä tanssinut enää koskaan.

Tästä on jo aikaa, kun Repolainen yhden tekstini kommentissa mainitsi tutkimustuloksesta, jonka mukaan ihmiset ovat kuuden kättelyn päässä toisistaan.

Siitä tuli silloin mieleen yksi juttu ja jopa muistin sen nyt uudestaan.

Kauan sitten puhuttiin Clinton -indeksistä. Se oli sitä aikaa, kun Bill Clinton oli USA:n presidentti. Eli siitä on aikaa, mitä, jotain sata vuotta.

Otetaanpa nyt joku suuri henkilö; vaikka Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg. Jos laskeskeltaisiin Stoltenberg -indeksejä, niin minun olisi neljä. Tulos neljä tulee siitä, että olen kätellyt yhdessä työhaastattelussa erästä henkilöä, joka oli linnanjuhlissa presidentti Sauli Niinistön aikaan, joten tiedän hänen kätelleen Niinistöä. Niinistö on varmasti kätellyt nykyistä tasavallan presidenttiä Alexander Stubbia, joka on kätellyt Stoltenbergia. Eli olen neljän kättelyn päässä Stoltenbergista. 

Hei mutta lienee hyvinkin todennäköistä, että Niinistö on kätellyt Stoltenbergiä, tietenkin näin on, joten indeksini onkin vain kolme.

Olisin voinut valita tähän suureksi indeksi-henkilöksi myös vaikka Ukrainan presidentin Zeljotain, mutta kun en osaa hänen nimeä oikein kirjoittaa.

Mutta saivartelua tai ei, niin mutta kuitenkin olen itse aloittanut välttää  mutta -sanan käyttämistä, mutta aika vaikeaa se on, mutta jatkan yrittämistä.