Lukudiplomi

Otsikosta voisi saada sen käsityksen, että olen palkittu lukija. HO HOO HO HO ja HEH HEH ja vielä HAH HAH HAH! 

Olen suurella kunnioituksella seurannut blogeissa Helmet -haasteeseen osallistujien hurjaa lukemismäärää ja luetun monipuolisuutta. Minä en ikinä pystyisi siihen, että pitäisi valita jotain luettavaa jonkun muun määrittelemien kriteerien perusteella.

Joku tässä kuitenkin kaihertaa sisimpääni. Lukemistoni on kaventunut viime vuosien aikana huolestuttavasti; luen vain tuttuja, turvallisia ja lempeitä dekkareita. Mielenkiintoisia ja yllätyksellisiäkin ovat kyllä. Ennenkaikkea mukavaa viihdettä. Sopii elämäni periaatteisiin; nauti ja tee vain itselle mieluisia asioita.

Toistan, joku tässä kuitenkin kaihertaa sisimpääni. Jo vuosia vuosia sitten löysin jostain äidinkielenopettajien laatiman listan kirjoista, jotka kaikkien olisi hyvä lukea ihan jo yleissivistyksenkin vuoksi. Printtasin listan itselleni. Piste.

Ja vielä kerran, joku tässä kuitenkin edelleen kaihertaa sisimpääni. Ei jätä rauhaan. Siksipä päätin yrittää vielä kerran. Pitäähän aivojakin treenata, ei saa päästää niitä liian helpolla, laiskistuvat, kangistuvat, tulevat toimintakyvyttömäksi. Muun kropan vien kuntosalille, aivot vien kirjastoon.

VASKI-kirjastoilla ja ilmeisesti muillakin kirjastoilla on Aikuisten lukudiplomi. "Laajenna lukutottumuksiasi, innostu ja tartu vieraisiin kirjallisuuden lajeihin ja löydä uutta mielenkiintoista luettavaa, ...". JUURI SITÄ MITÄ MINÄ TARVITSEN!


Aikuisten lukudiplomin vinkkivihkossa esitellään luettavaa 17 eri aihealueelta. Diplomi on tehty, kun on lukenut kymmenen kirjaa, yksi joistakin noista aihealueista. Sitten on valmis diplomaatti, ajatella! Helppoa, tähän minäkin pystyn. Viime vuonna kannoin kirjastosta kotiin jo diplomin esitteen. Tänä vuonna pystyn parempaan. Luulisin. Pystyn, pystyn, tietenkin.

Tässä aihealueet:


Ja tässä joidenkin aihealueiden teoksia.





Miksen pystyisi tähän, olenhan jo lainannut ensimmäisen kirjan aihealueelta "Luonnosta ja eläimistä". Se on Aura Koiviston Lahottajat. No juu, totta, tuttu mielenkiinnon kohteeni. Kesäisin tykkään valokuvata kannoilla ja lahoilla puunrungoilla olevia kauniita lahottajia. Annoin luvan itselleni aloittaa helposta.

Aivoni eivät saaneetkaan helppoa alkua, vaan erittäin vaikean harjoituksen. Kirjastossa en katsonut kirjaa tarkemmin. Luulin lainanneeni tietokirjan; kiinnostavaa faktaa lahottajista ja selkeitä kuvia niistä. HUMPS! Aivot kokivat järkyttävän yllätyksen.

 "Lahottajat tarkastelee ihmisyyttä yllättävistä näkökulmista ja tarjoaa samalla äimistyttävää tietoa sienikunnasta. Aura Koiviston kyky punoa kiehtovasti syvällistä luontonäkemystään fantastisiin kaunokirjallisiin tarinoihin on vertaansa vailla." Näin lukee kirjan takakannessa. Lisäksi: "Hilpeän hullutteleva ja syvästi humaani romaani sienten ja ihmisten yhteiselosta"

Mitä helv...., romaani? ihmisyyttä? Ei hemm ... minä halusin tietokirjan lahottajista. Näen silmissäni kynnyksen nousevan; paksu musta kynnys nousee kahteen metriin, ei, en halua tätä. En lue. Palautan heti ja sen sijaan lainaan samasta aihealueesta Chloe Daltonin kirjan Ystävänä jänis.


No niin, tästä reaktiostani voit päätellä, että onpa jo aika pahasti kangistuneet, ehkä jopa lahonneet, tämän ihmisen aivot. Ensinnäkin kirjan nimestä jäykän kapea-alaisesti päättelin sen sisällön ja uskoin siihen niin kovin, ettei ollut muita vaihtoehtoja mielessäni. Toiseksi, sitten kun edessä olikin vierasta, eikä olettamaani tuttua, nousin heti etukavioilleni. Ööö - siis takakavioilleni. Voi sentään!

Nyt pitää lopettaa tämä teksti tällä kertaa. Käyn vakavan keskustelun aivojeni kanssa. 

Lähipäivät näyttävät pystyinkö ylittämään tuon kynnyksen ja aloinko avoimin mielin lukemaan Aura Koiviston romaania. Vai mitä tapahtui?! Mulkaisin tuota lukudiplomi -esitettä. Sekunnin verran ajattelin repiä sen silpuksi ja ottaa kirjahyllystä jo kolmesti lukemani Mari Jungstedtin dekkarin, olisi niin ihanan helppoa.

Tuossa vielä ainakin toistaiseksi ehjänä olevassa esitteessä on mietelause, jota en nyt pysty aivokriisin vuoksi kokonaan toistamaan, enkä kertomaan ajatuksen keksijää, mutta se päättyy näin: "Eihän ihminen rakasta hengittämistäkään". Annanpa tämän aivoilleni mietittäväksi odottaessaan sitä vakavaa keskustelua kanssani.

Kommentit