Lukudiplomin 3., 4., 5., 6. ja 7.
Oho, minähän aloin oikein ahnehtimaan Aikuisten Lukudiplomin suosittelemia kirjoja. Yritänpä nyt vähän jarrutella. Kirjoista pitää nauttia, lukea kiireettä ja ajatuksella. Ei tämä mitään suorittamista tai kilpailua ole.
Bazterrican Rotukarja on luettu. En ole ennenkään ollut kovin innostunut syömään lihaa; tämän kirjan jälkeen vielä vähemmän. Tässä dystopia-kirjassa siis eletään maailmassa, josta kaikki eläimet on pitänyt hävittää tappavan viruksen vuoksi, ja jossa syödään ihmislihaa. On lihan kasvatuslaitoksia, teurastamoja ja lihanpakkaamoja, joista en nyt tässä kerro enempää yksityiskohtia. Ymmärrät varmasti. Kirjan päähenkilö on töissä lihanpakkaamolla. Lihatuotteista on kiellettyä käyttää ihminen-nimitystä, vaan ne ovat päitä.
Jotkut perheet hankkivat kodin kylmähuoneeseen ns. "kotitalouspään". Päähenkilön siskon järjestämissä juhlissa on hopeatarjottimella uunissa kypsennetty käsivarsi, jonka ympärillä on salaatinlehtiä ja retiisisiivuja. Maisteltuaan lihaa vieraat sanovat: "Onpa herkullista. Tuoretta." Päähenkilö kurkistaa siskon keittiön kylmiöön, jossa hän näkee elävän naaraan, jolta puuttuu toinen käsivarsi.
Päähenkilö saa lahjaksi erikoislihatuotteen, oikein rotukarjaa; naaraan, jolle on syötetty yli vuoden ajan mantelipohjaista ravintoa. Hän ei kuitenkaan syö tätä erikoisherkkua, vaan toimii vastoin lakeja ja hyödyntää lahjansa perheen muihin tarpeisiin. En paljasta juonta enempää.
Aikuisten lukudiplomini kirja nro kolme on aihealueelta "Yhteiskunnallista", se on Camilla Nissisen teos Rihmasto. Kirjassa nro 1 kirjoitettiin sienirihmastoista, mistähän rihmastoista tämä kertoo?
Ja taas. Tunnustus. Olen hahmottanut asioita väärin. Lukudiplomin "Yhteiskunnallista" ei tarkoita, että kyseiset kirjat kuuluvat "yhteiskuntatieteet" -luokkaan. Tässä puolustuspuheenvuoro. Näitä samoja kirjoja haluavat monet muutkin, joten olen saanut ne käsiini varauksen kautta. En siis ole hakenut kirjaa sen oikeasta paikasta, sen oikeasta hyllystä. Jos olisin hakenut, olisin tajunnut, että tämäkin Rihmasto on romaani. Romaani, jossa jonkun mielestä on yhteiskunnallista teemaa. Ehkä onkin.
Minä olin pettynyt. Liikaa seuraavanlaisia lauseita: "Tiputtelen ajatuksia kuin leivänmurusia katuun." ja "Ajatukset tipahtelevat murusina sormille". Minusta alkoi tuntumaan, että ne ovat lähinnä aivoni, jotka tipahtelevat murusina jonnekin. Juuri kun olin ruokkinut niitä monipuolisemmalla kirjallisuudella ja saanut siellä jonkinlaista vipinää aikaiseksi. Enkä muuten niitä rihmastojakaan nähnyt missään. No joku maininta oli ajatusten seiteistä.
Seuraavaksi tartuin "Cozy Crime" -aihealueen kirjaan Lohi Mirjam, Valuneen taikinan tapaus.
Voi ei! Kirjan ensimmäinen kappale näyttää tältä:
"Sininen. Sinisistä sinisin.
Meri.
Näkyy jo.
Aukeaa, aukeaa, avartuu, tämä on ääri ja reuna, alkaminen, tästä alkaa avaruus, ranta ja meri, loma, huikaiseva taivas, kaartuu, kaartuu, kupoliksi ylle."
Miksei voi olla vain ihan kunnollisia lauseita? ärisin mielessäni. Kirjasta ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Se ei antanut minulle mitään, jäi vain tympääntyneen tyhjä ja vähän ärtynyt olo. Jos se olisi ollut oma kirja, olisin vienyt sen Satavuotiaan metsäpuutarhan Huldan aukiolle juurakkoa vasten nojaamaan muiden kirjojen joukkoon, jotka ovat siellä lukemaan opettelevia perhosia ja muita hyönteisiä varten. Oi voi, vähän kyllä nyt rupesi ne perhoset säälittämään. Että edes ajattelin ...
Kirjastosta tuli viesti, varattu kirja haettavissa. Se on Miina Supisen kirjoittama Kultainen Peura aihealueelta "Sateenkaarevaa". Kirja kertoo elämästä Sortavalan opettajaseminaarissa 1880-luvulla.
Kirja alkaa näin: "Pikkutyttönä luulin, ettei munkeilla ole lainkaan jalkoja, vaan he etenevät lipumalla maanpinnan yläpuolella."
Ja päättyy näihin lauseisiin: "Poppelimetsiköstä joukkomme vaelsi kukkivalle niitylle, ja siitä oli enää lyhyt matka seminaarille ja lupaavaan tulevaisuuteemme. Notkelmassa oli pieni lauma peuroja. Ne nostivat sarvekkaat päänsä ja katselivat, kuinka Jelena ja minä ohitimme ne käsi kädessä. Metsän takana alkoivat soida kirkonkellot."
Teoksessa on 408 sivua sujuvaa ja soljuvaa tekstiä; mikä nautinto lukea! Olipa todella viehättävä ja jännittäväkin lukukokemus.
Aihealueesta "Sarjakuvia" valitsin Milla Paloniemen teoksen Laastari - sarjakuvia muutoksesta. Olisinpa valinnut toisin. Raskasta. Se siitä.
Tässä muutama esimerkki, jotta ymmärrät tuon "raskasta". Tai jos et ymmärrä, niin ei mitään välii. Voin tehdä katkeran ja vihaisen sarjakuvan, jonne kirjoitan monta v.... -sanaa.








Hih, sinulla on kyllä hauska tapa kirjoittaa myös kirjoista! Aika monia erilaisia on alkuvuoteesi mahtunut.
VastaaPoista