Lotkesin asiantuntija

Tämä on kaupunkilaistarina kalalokkiperheestä viime kesältä. Ensimmäinen kuva on kuitenkin tuore, muutama päivä sitten otettu. Tarina nimittäin saattaa saada jatkoa tänä kesänä, enkä voi sitä mitenkään estää. 

Luin juuri Kukka & Kaali -blogin Pauliinan tekstin Päivän linnuista. Hän mainitsee kala- ja harmaalokin olevan vaikeasti erotettavissa toisistaan. Harmaalokki on isompi, joten edelleen uskon tämän minun tarinan henkilöiden olevan kalalokkeja. Suosittelen tuota Pauliinan blogia ja lintujuttuaan. Mm. hykerryttävän ihanat harakkarunot löydät sieltä.

Tapahtumapaikka tässä tarinassa on sama kuin viime kesänä. Ajankohta on suunnilleen sama eli huhtikuu. Kuvassa oleva päähenkilö - jaaaha - jos on sama, siis sama kuin viime kesänä, niin on joko huonomuistinen tai tyhmä. Tai jotain muuta. Sitten on vielä sellainen seikka, että en tiedä oliko viime kesän tarinassa onnellinen vai onneton loppu.

No niin tarinaan. Oli loppukevät 2025. Korkeahkon kerrostalon räystäskourun nurkassa lokki rakensi pesää. Puoliso oli touhussa mukana. Munat puskettiin aikanaan maailmaan. Lokki makoili niiden päällä. Puoliso vartioi tilannetta katonharjan päällä seisoskellen. Aikaa kului. Lokki lämmitteli muniaan. Kun ne olivat liian kuumat asuttavaksi, poikasten oli pakko tulla ulos vilvoittelemaan. Niitä oli kolme kappaletta. Huomasivat, että täällä on koko maailma avoinna ja enemmän tilaa. Lokki vahti poikasiaan, peitteli niitä välillä kainaloihinsa, alkoi ruokkia. Puoliso edelleen vartioi tilannetta katonharjan päällä seisoskellen. Torjui ilmatilassa lenteleviä ja pesää kohti hyökkäyksiä tekeviä muita lintuja. Viime kesänä ei ollut vielä taistelukärkidrooneja. Tilanne näytti normaalilta ja onnelliselta perhe-elämältä. Kunnes tapahtui käänne. ........

Nämä kuvat ovat viime kesältä. Puolisoiden välinen neuvottelu poikasten vahtimisesta. Yksi poikanen näkyy pienenä ruskeana karvapallona emon takana. En tiedä miten keskustelu päättyi, mutta aivankuin emolla (alakuva) olisi isoa asiaa puolisolleen. Ehkä se huutaa lisää ruokaa. Tai on kimpaantunut jostakin ja haistattaa pitkät.

Tarina jatkuu .......... Kunnes todellakin tapahtui käänne. 

Poikaset nousivat jalkeille ja ottivat ensimmäisiä huteria askeleita pitkin räystäskourua. Lokki ja puoliso käväisivät molemmat jossain muualla asioilla. Yhtäaikaa. Silloin se tapahtui. Yksi karvapalleroista katosi jonnekin. Ahaa, joku kuoppa, kohta se nousee sieltä ylös takaisin kourulle. Odotin. Ei tapahtunut mitään. Apua! Räystäskourussa on aukko, iso reikä, josta lähtee ränniputki alas maahan. Tietenkin. Poikanen on juuttunut ränniputkeen! Apua, mitä teen. Soitanko palokuntaan ja kerron, että lokinpoikanen on .... Ei, ei kai sentään, tulisiko ne edes tuollaisen pienen rääpäleen takia. Ja mitä ne voisivat tehdä? Mitä teen, mitä pitää tehdä? Jonkun ajan päästä tajusin kurkata alas. No siellähän se karvapallo oli ränniputkenpään alapuolella olevalla muoviritilällä maassa. Elossa. Huh, minkä pudotuksen koki. Hurjan pitkä matka pimeän putken sisällä todennäköisesti vielä kiihtyvällä vauhdilla.

Ylhäällä rännikourussa tepastelivat jäljelle jääneet kaksi tipua. Lokki ja puoliso edelleen poissa. Ja sitten, toinen karvapallo käveli liian lähelle putken suuaukkoa - ja humpsis, sekin katosi putkeen. Pian näin sen alhaalla maassa. En tiedä putosiko kolmaskin vahingossa vai heittäytyikö toisten perään putkeen, mutta pian sekin oli maassa.

Toisaalta ajattelin, että onpa hupaisaa! Pääsivät kovin nuorina ja alamittaisina Linnanmäen huimiin kokemuksiin. Ennenkokemattomaan laitteeseen. Mitä hurjapäitä! Ehkä ne olivat suunnitelleetkin tuon. Odottivat vaan, että kääkkävanhukset ovat poissa, ja sitten heti hyppäämään, hui miten jännää!

Tilanne, minkä sitten alhaalla näin, oli seuraavanlainen. Kolme ruskeaa karvapalloa ränniputken alapuolella. Lokki seisoi vieressä katsellen niitä. Puolisokin tuli paikalle. Siinä se perhe nyt seisoi tukevasti maan kamaralla. Pesä oli tyhjänä hurjan paljon korkeammalla katon räystäällä. Jos tilanteen tunne pitäisi nimetä, niin se olisi todennäköisesti avuttomuus.

Linnuillako ei olekaan sellaista kykyä, että ne ottaisivat poikastaan niskasta kiinni nokallaan ja kyyditsisivät ilmojen halki esimerkiksi takaisin korkealla olevaan pesään. Ilmeisesti ei. Mitä helv ... Se juttu haikarasta ja lapsista, onko se siis valetta, onko meitä huijattu? 

Myöhemmin kuulin, että joku ihminen oli pahvilaatikkoa apuna käyttäen siirtänyt poikaset kauemmas jonkun pensaan alle. Siitä eteenpäin tapahtumat ovat hämärän peitossa. Liittyykö tarinan loppuosaan kettu, mehevien matojen löytymistä pensaan alta, jälkeläisten hylkääminen ihmishajun takia, onnellinen kasvaminen aikuiseksi, joku petolintu, ruohonleikkuri, paistinpannu, tupatentäysi lintujen orpokoti vai syyllistä hakevan tappelun jälkeinen verinen karvapallokasa. Ei voi tietää. Mitä tahansa saattoi tapahtua. Siksi kerroin alussa, että en tiedä, onko tarinalla onnellinen vai onneton loppu.

Ratkaisukeskeisen terapian kouluttajaguru Ben Furman opetti aikoinaan, että jos on useampi vaihtoehto, eikä tiedä mikä on oikea, niin pitää valita se, mistä tulee itselle eniten hyvä mieli, ja uskoa sitten sen olevan oikean.

Okei, tuolla perusteella tarinan loppu menee näin. Kalalokkiperhe pysyi yhdessä ja elossa asustaen pusikoiden alla. Karvapalloista kasvoi vahvoja aikuisia. Niistä kehittyi poikkeuksellisen taitavia lintuja, koska ne olivat lapsena oppineet selviytymään myös maassa suoraan nurmikon päällä olevassa kodissa. Ne olivat erittäin kysyttyjä työelämässä; niitä pyydettiin kaikenlaisiin erikoisjoukkoihin mukaan. Ne elivät elämänsä niinkuin halusivat ja olivat onnellisia.

Poikasia oli siis kolme. Kahden nykyisestä tilanteesta en tiedä mitään. Yhteen törmäsin sattumalta Satavuotiaan ränneillä. Kertoi työskentelevänsä asiantuntijana Lotkesissa (Lokkien onnettomuustutkintakeskus). Toimenkuvaansa kuuluu kiertää tarkastamassa räystäskouruja ja ränniputkia. Jos huomaa vaaran paikkoja, hän velvoittaa katon omistajan laittamaan  varoituskylttejä. "Itse asiassa" - lokki hiljensi ääntään jatkaessaan - "yritän samalla löytää sellaisia erikoisleveitä ränniputkia, joiden sisällä aikuinenkin lokki mahtuisi laskettelemaan alas". Oli vähän nolona ja enemmän innoissaan paljastettuaan minulle salaisen puolensa. Jatkoi vielä kertomalla, että unissaan hän usein löytää kaksikymmentäkerroksisen talon leveillä ränniputkilla ja silloin hän pudottautuu monen monta kertaa putken sisällä alas.                     

Pahoittelen lokkikuvien laatua, jouduin zoomailemaan liian pitkälle. Ensimmäisessä kuvassa näet ylälaidassa sen kohtalokkaan ränniputken aukon ja putken, johon tipuset yksitellen katosivat.