Härkäpää ja hra H



Toinenkin yksiö löytyi. Sen vuokralaiseksi pääsi jonotuslistan ensimmäinen. Pahoittelen, ettei tuollaisia asuntoja ole enempää, kiinnostuneita oli niin paljon.


Härkäpää -yökkösen toukkia tammessa. Itse härkäpää näyttää pieneltä oksanpätkältä. Sitä en ole nähnyt ja kuvannut. Tai olen nähnyt ja luullut pieneksi oksanpätkäksi.
 Ötökkätieto.fi kertoo, että jos omistaa tärkeän lehtipuun pienen taimen, ja jos näkee siinä tällaisiä toukkia paljon, kannattaa häätää ne vesisuihkulla ja tarkkailla tilannetta.

Muuten, älä katso kuvaa kovin pitkään. Jos niin teet, toukat alkavat liikkumaan. Saattavat hypätä nenällesi!

Satavuotiaan pihalla on kaksi kartiovalkokuusta vierekkäin. Yhtenä yönä huomasin niiden välissä valtavan kokoisen verkon. Se on noin 40 cm leveä. Itse herra Hämähäkki päivysti taideteoksen keskellä. Se on ollut joka yö samassa paikassa valmiusasennossa. Täsmälleen verkkonsa keskellä.
Verkon materiaali on näkymätöntä lankaa, joo joo. Päivällä kun yritän nähdä verkon, sitä ei näy yhtään, oikeasti ei yhtään. Myös herra H on piilossa jossain muualla.
Jälleen kerran ihmettelen luonnon ilmiöitä. Miten tuo on edes mahdollista? Ei se ole tilannut tukusta isoa lankakerää ja apuriensa kanssa rakennellut tuon verkon. Yksin se on tuon tehnyt ja kehostaan "repinyt" kaiken tuon langan.

Minähän voisin ryhtyä ruokkimaan tuota herra H:ta. Lähes joka päivä olen saanut päähäni hirvikärpäsen. Kun se iljetys sitten kömpii esiin hiuksistani, ja saan sen kynsieni väliin, niin voisinkin viedä sen tuonne verkolle, heittää herra H:lle.

Tänä aamunakun menin ulos, näin jonkun torkkuvan keinussamme. Menin lähemmäksi ja tunnistin väsyneen miehen Touhulan Väinöksi.

Herättelin hänet. Keinusta pomppasi ylös uupuneen ja turhautuneen oloinen kaveri. Ravisteli itseään hereille ja kertoi iltayöstä juosseensa tänne nähdäkseen Tamaran edes pienen hetken ajan. Mutta, hän jatkoi, en löytänyt Tamaraa, etsin koko yön, mutta en nähnyt häntä. 

Patistin Väinön kiirehtimään takaisin Touhulaan, ettei myöhästy töistään. En tiedä sitten, kertoiko yöjuoksustaan työnantajalleen Terhille.

Sitä en ihmettele yhtään, ettei Väinö löytänyt Tamaraa. Siellä se on nukkunut kukkalinnassaan autuaan tietämättömänä Väbäsensä käynnistä.

Kommentit

  1. Hämähäkin seitti on kyllä uskomaton tuotos ja joskus kun sellaiseen vahingossa kävelee miettii että voi voi miten meni hämähäkiltä iso työ hukkaan.
    Mutta Väinöön mennäkseni. Ihmettelin yhtenä yönä kun kävin pissalla ja katsoin keittiön ikkunasta ulos ja minusta Väinö ei ollut paikoillaan ???? Olin sen verran uninen ja yöllä pimeää että en miettinyt asiaa sen enempää vaan menin takaisin nukkumaan.Aamulla Väinö oli kyllä asemissaan, mutta sydänsilmälasit olivat vaihtuneet tummiin aurinkolaseihin ja Väinö oli entistä vaisumpi. Nyt ymmärrän asioiden laidan. Tamara oli kadonnut !!! Mikä tragedia nuoren miehen sielunelämässä. Nyt pitää mennä kiireesti lohduttamaan Väinöä ettei masennu ihan tyysti. Kun ne opinnotkin kohta alkaa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisit Terhi lohduttaa minuakin. Sain nimittäin Tamaralta aikamoisen haukkumisryöpyn; että miksi en tullut herättämään, ja miksi päästin Väinön lähtemään pois, jne. Ei kuunnellut yhtään perustelujani. Mutta joo, lohduta Väinöä, että kyllä vielä tulee Tamaran tapaamaan.

      Poista
  2. Nuo hämähäkkien seitit ovat ihan fantastisia luomuksia. Ja ihan niin kuin Terhi tuossa edellä totesi, minullekin tulee aina suru, jos vahingossa tuhoan toisen ison työn tuloksen. Sisälläkin vaalin varsinkin huonekasvien väleihin tehtyjä verkkoja. Ne toimivat hienoina tuholaispyydyksinä.
    Voi noita Tamaraa ja Väinöä🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin suojelen sisähämähäkkejäkin. Kiitos Liisa!

      Poista
  3. Jospa noita yksiöitä alkaa löytyä lisää. 😊
    Hauskaa että erikoinen romanssi jatkuu.

    VastaaPoista
  4. Tammet ovat hienoja puita, vahvoja, pitkäikäisiä ja kauniita. Ilahduin jokaisesta uudesta tammen taimesta, jonka löydän. Ei niitä saa syödä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammet ovat puiden aatelia. Kiitos Maija!

      Poista
  5. Kirjoitat mukaansatempaavasti, Anna.
    Hämähäkkien verkot ovat tosiaan taideteoksia. Jos menee varhain aamulla metsään, niin sehän on täynnään verkkoja, joista päivänvalossa ei ole tietoakaan! Koska niitä ei huomaa, niin vahingossa repii verkon, kun kävelee sen läpi ja kohta repii naamaltaan verkon tähteitä.

    Tamaralla on kaunis kukkalinna. Kelpaa siellä elellä. linnanneitona..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti