Leena ja Nils

Tämän vuoden keväällä aloitin "suorittaa" Vaski-kirjastojen Aikuisten lukudiplomia. Siihen kuuluu kymmenen kirjaa. Minulla jäi kesätauon jälkeen luettavaksi kaksi kirjaa. Elämäkerrallista otsikon alta valitsin Päivi Ketolaisen Laukku-Leena -naiskulkurin tarina, Pro Bono kustannus 2024.

Leena Kiviharju muutti asumaan ulos, kun oikeustieteen opinnot olivat keskeytyneet, kun asuminen lapsuudenkodissa äidin kanssa päättyi äidin kuolemaan ja kun lapsuudenkoti myytiin.

Ulkona asuminen ei tarkoittanut jotain yhtä tiettyä paikkaa, vaan Leena kulki paikkakunnalta toiselle. Useimmiten hän käveli välimatkat, joskus hänelle tarjottiin kyytiä. Laukku -etuliite hänen nimessään ei ollut turhaan. Vaelluksensa alussa hänellä oli noin 30 laukkua mukanaan, loppuaikoina jopa 80 kantamusta. Matkaa hän teki niin, että kantoi osan laukuistaan jonkin matkaa eteenpäin, palasi hakemaan lisää laukkujaan, kunnes kaikki kassit olivat taas kasassa. Sitten sama uudestaan. Eteneminen oli siis melko hidasta.

Leenalle tarjottiin usein asuntoa, lähes yhtä usein hän kieltäytyi, joskus otti avun vastaan. Hän ei kuitenkaan saanut nukuttua sisätiloissa, eikä viihtynyt kerrostalossa. Kun hän päätti lähteä jostakin asunnosta jälleen ulos, laukkujen kantaminen tien viereen saattoi loppuaikoina kestää useita päiviä.

Hän ei ollut sellainen erakko, joka olisi muuttanut metsän keskelle kauas muista ihmisistä ja järjestäytyneestä yhteiskunnasta. Hän pystytti leirinsä teiden levennyksille ja huoltoasemien pihoille. Mutta aina vain vähäksi aikaa. Sitten taas liikkeelle. Leena eli pullojen keräämisestä saamillaan muutamilla euroilla. Ystävälliset ihmiset toivat silloin tällöin hänelle ruokaa ja auttoivat joskus katon alle peseytymään ja pesemään vaatteitaan. 65-vuotta täytettyään hän sai kansaneläkkeen, ja rahaa oli vähän enemmän. Sitä hän juhlisti mm. ostamalla itselleen kirpputorilta silkkipuseron. Sekin päätyi laukkuihin muiden vaatteiden, astioiden, kissapatsaan, kristallimaljakon, vihreän ison leikkisammakon, päänhierontalaitteen, kynttilänjalan, muovipossun, kirjojen, radion ja lukuisien muiden tavaroiden kanssa. Mukana kulkivat myös päiväkirjat, joihin Leena kirjoitti jokaisena päivänä. Vaikka hänellä ei ollut puhelinta eikä muutakaan yhteydenpidonvälinettä, hän hoiti eläkeasiansa sekä teki tunnollisesti muuttoilmoitukset ja postin kääntämiset poste restante -osoitteisiin. 

Laukku-Leena jaksoi tätä elämäänsä läpi vuosien mm. haaveidensa avulla. Yksi haaveista oli minun mielestä niin herttainen ja ymmärrettävä. Hän haaveili omasta mummonmökistä, jonka pihalla voisi halutessaan nukkua.

Suosittelen tätä kirjaa; herättelee mukavasti ajattelemaan asioita uudella tavalla. Kirjan kuvasivujen ansiosta tarina elävöityy lisää.

Laukku-Leena jäi vielä vaivaamaan mieltäni pitkäksi aikaa. Kirjan kirjoittaja mainitsee, että Leena vältteli ihmisiä. En tiedä. Vaikka hänellä ei ollut partiolaistaustaa, hän olisi varmasti halutessaan selviytynyt jossain metsän laidassa omassa rauhassa. Mutta hän taivalsi isoja teitä pitkin ja leiriytyi näkyville paikoille. Hän otti ihmisiltä apua vastaan silloin kun niin itse halusi. Hän oli siis näkyvillä, häntä ei voinut olla huomaamatta. Hän eleli ns. ihmisten ilmoilla, ja hänestä tuli julkkis. Jos pitäisi arvailla, niin olisiko Laukku-Leenan toiminta voinut olla jonkinlainen mielenilmaus, parikymmentä vuotta kestänyt mielenosoitus. En tiedä. Kirjan kirjoittaja tietenkin tunsi hänet paremmin.

Liitän tähän vielä kolmesta lehdestä kaappaamani kuvat. Niissä konkretisoituu se tavaramäärä, jota hän kuljetti mukanaan. Laukuistaan hän piti hyvää huolta; hän suojasi ne pressuilla paikallaan ollessaan.

Toinen valintani oli otsikon alta Vierailla mailla. Kirjan nimi Päivä jona Nils Vik kuoli oli uteliaisuutta herättävä. Kirjan kirjoittaja on Frode Grytten. Kustantaja on WSOY, ja kirja julkaistiin suomenkielisenä 2025.

Kirja alkaa näin: "Varttia yli viisi aamulla Nils Vik avasi silmänsä ja alkoi hänen elämänsä viimeinen päivä."

Ja kirjan viimeinen virke: "Nils Vik sulki silmät, ja hänen elämänsä viimeinen päivä oli ohi."

Tuossa välissä on 195:n sivun verran kaunista ja lämmintunnelmaista tekstiä. Lautturina toiminut Nils Vik tapaa jo kuolleita kyytiläisiään ja muistelee elämäänsä. Hieno kirja.