Satavuotiaan sylissä

Rakkauden voima -otsikolla hehkutin kesäkuussa palavanrakkauden kasvuvoimaa pölkyn läpi.  Pöh ja höpö höpö! Ei se ollutkaan aitoa rakkautta, tulin huijatuksi. Tai, siis no, tutkin kasvin varren huolimattomasti. Sehän on suopayrtti eli saippuakukka. Iloitsen kyllä enemmän saippuakukasta, koska sitä on vähemmän pihallamme. Huomasin erehdykseni, kun vieressä oleva kukkavarsi alkoi kukkia, ja pölkyn läpi kasvavassa on samanlainen varsi ja nuppujakin. Sitten muita huomioita Satavuotiaan alueelta. Vammautunut hepokatti tai iso heinäsirkka. Ihmettelinkin liikkumattomuuttaan, mutta vasta kuvasta huomasin raajan puuttuvan. Paksussa maassa makaavassa puunrungossa näytti olevan rivi kuparille hohtavia pikkupalloja. Sieniähän ne tietenkin olivat. Metsän korkean heinikon seasta loisti jotain hyvin kirkasta. Kirkkaan oranssi kääpä! En ollut ennen nähnyt. Kaksi pientä oranssia käävän alkua löytyi myös. Nyt sain napsastua kuvat nokkos- ja kaaliperhosesta. Niitä ei vielä ollut kokoelmassani. Kaaliperho

Nyt on aika lähteä taivaltamaan taas Vuoritietä. Nyt ei mennä ihan ylös asti vuorelle vaan käännytään Puolimatkan Krouvista takaisin. Täytyy ensin kerrata perusasiat. Meidän tontillamme on myös metsää, josta osa on avohakattu muutamia vuosia sitten entisten asukkaiden toimesta. Runsaasti runko- ja risukasoja oli jätetty lojumaan metsään. Monimuotoisen luonnon kannalta hyvä. Ja myös minun kannaltani. Tykkään raivata rumuutta pois ja lisätä kauneutta tuolla metsäalueella. Se on minun leikkipuisto ja leikin siellä nyt vasta toista vuotta. Teen siellä kaikkea hassua. En touhua siellä mitään varten, touhuan vain. Siivoilen pieniä alueita sieltä täältä. Siirrän pihalta kasveja sopiviin kohtiin. Koristelen pikkupatsailla, joita löydän kirpputoreilta eurolla tai parilla. Annan hassuja nimiä paikoille. Vuorikin on siis oikeasti mahtavan korkea kallio. Tärkein ja ensimmäisin homma oli raivata risukon läpi tie vuorelle, siis rakentaa Vuoritie. Se piti tehdä rinteitä pitkin kiemurrellen, koska jyr

Yllätin matarakiitäjän toukan kesken lounaansa. Hyvin näytti maistuvan keltamataran kuihtunutkin kukinto.  Erään pölkyn päältä löytyi kauniin väristä hajottajasientä, siis lahottajasientä. Jokunen kuva kukista. Tässä eilen otettu kuva akileijastani. Vähän niinkuin todisteeksi, että kannattaa kuihtuneet kukat napsia pois ennenkuin ne alkavat kypsyttää siemenkotaa. Vielä on nuppujakin. Tamara laittaa terveisiä. Ihmettelee kelloköynnöksen tekemää päärynää. Ei usko, kun vakuutan, että se on siemenkota.

Nämä löytyivät tammen oksalta. Turvallisuus ennen kaikkea. Noilla on tuollaiset pikkuruiset mustat kypärät päässään. Haavanlehtikuoriainen ihan oikealla paikalla eli haavanlehdellä. Naru on kasvien tukinaru. Kyseessä ei siis ole nuorallatanssijatoukka. Ujo toukka, kameran edessä kiersi päänsä liljankukan taakse. En tiennytkään, että kännykkäkamerallani saa otettua röntgenkuvia. Silmät näkivät tässä kukkavarren päässä olevan valkoisen pumpulimaisen pussukan. Kameransilmä näki enemmän; siellä sisällä on joku! Onkohan tuossa kärpäsen lisäksi punkki? Eilen löysin jalastani yhden sellaisen.