Satavuotiaan sylissä

Kukas se siellä? Nuupahtanut kukan syövereihin? Muuten vain työntänyt päänsä piiloon? Kartanokimalainen siinä piikkiohdakkeella - hmm - tekee jotain. Ruderaatti tarkoittaa joutomaata, jossa kasvaa rikkaruohoiksi luokiteltuja kasveja. Kyseinen alue ei ole siis missään hyötykäytössä, vaan se on luonnontilassa. Minun kukkapenkkejä ei voi siis sanoa ruderaateiksi, vaikka muuten kriteerit täyttyvät. Niissä kun on ollut kuitenkin tarkoitus kasvattaa kukkia. Satavuotiaan metsäaukiolla on alue, jota nimitän ruderaatikseni. Nimittäin huomasin viime kesänä sen vetävän puoleensa hurjasti perhosia ja muita pörriäisiä. Kasveista eniten sillä alueella esiintyy pelto-ohdaketta. Niiden jo kuivahtaneet kukat näyttävät olevan se sisäänheittotuote, erityisiä tarjousplakaatteja tai värikkäitä kuvallisia ruokalistoja ei tarvita. Kävin nyt seisoskelemassa ruderaatin reunalla. Vielä ei ole ruuhkaisin aika. Paikka ei kuitenkaan ollut tyhjä; useissa pöydissä pörisi ja perhosista näin toisen sukupolven karttape...

Nämä syreenien vieressä olevat keltaiset liljat ovat kasvaneet minua pidemmiksi, varretkin ovat sormen paksuiset, siis aikuisen työihmisen sormen paksuiset. Olisin tarvinnut tikkaat, jotta olisin saanut kuvattua liljankukat sisältä. Mutta helpompi oli käyttää taas tuota peiliä. Oho, kuvasta vasta huomasin, että ovatkin jopa korkeampia kuin talo! 🤣  Jopas jotakin! Mies tuli kotiin kissa kainalossa. Kas, Helo-kissahan sieltä tuli. Kiitos edellisen jutun Sailan kommentin! Olisiko tämä apilikossa makaava vanhempi kissa sitten Apili-kissa? Jos mietit näiden kissojen rotua, niin minäpä kerron. Tiedät varmaan ikipostimerkit. No, nämä ovat ikikissoja. Minä tiskasin suhteellisen kuumassa keittiössä. Päälläni oli väljä mekko, jossa oli molemmilla puolilla taskut. Otin pakastimesta kylmäkallet ja laitoin ne taskuihin. Kädet olivat kuumassa vedessä astioiden kimpussa, ja lonkilla tuntui viileältä. Vaikka edelleen hiki norosi pitkin poskia ja kaulaa, niin tunnuin selviävän hommasta paremmin. M...

Kun kimalaiset vierailevat helokissa, ne ovat yltäpäältä pölyisiä. Varsankello muistuttaa peurankelloa, mutta on harvinaisempi. Löysin alunperin yhden yksilön tuija-aidan alta. Siirsin sitä viime kesänä parempaan maahan yhteen kukkapenkkiin, ja JIHUU, se on nyt runsas ja hyvinvoiva kukkarypäs. Piikkiohdake, siis vain yksi kappale piikkiohdakkeita, kasvaa Satavuotiaan pihalla halkokatoksen nurkalla. Se on todella terävän pistävän piikikäs, ainoastaan punavioletit kukkakarvat ovat pehmeitä. Toisen "ohdakkeen", sinipallo-ohdakkeen nuppupallo sen sijaan on lempeän pehmeä. Mehitähden kukka on erikoisen kaunis taideteos. Tänä kesänä olemme jättäneet osia pihan nurmikoista leikkaamatta. Aluksi se oli laiskuutta ja alueella olevien puiden juurien varjelemista. Mutta pian huomasimme kuinka paljon kauniimpi piha on luonnontilapalstoineen. Ja kuinka paljon perhosia ja pörriäisiä lentelee näillä luonnonkukka-alueilla! Tämä pilvi jotenkin kiehtoi minua. En tiedä miksi. En osaa sanoa siit...

Ritarinkannuksen sinisyys houkutteli leikittelemään. Kuvasin sitä ensin Arabian Vanamo-leipälautasen ja sitten Arabian Ping Pong -kahvikupinalusen kanssa. Pelastustoimi. Kun mietin tämän alkukesän puutarhanhoitoa, niin tulee mieleen pelastustoimi. Tulee hälytys alapihan uudesta kuusiaidasta; pikkuiset kuusentaimet pitää pelastaa pitkän heinikon ja vadelmanvarsien seasta. Kun se tehtävä on suoritettu, niin on tullut jo uusi hälytys - pii paa pii paa - äkkiä vuoden vanhan ruusualueen luo. Siellä vuohenputket yrittävät tukahduttaa pikkuruusut. Myös parissa kukkapenkissä on hätätilanne. Vuohenputket, niitty- ja rönsyleinikit sekä punakoison varret peittävät alleen pienimpiä perennoja. Mitä, kuusiaidasta hälytys, onko se se vanha vaiko jo uusi avunhuuto?! Se on uusi; parissa päivässä heinikko on ottanut taas vallan ja peittänyt kuusentaimet. Tätä tämä sitten on ollut, yhtä pelastamista. Tämäkin tyyppi olisi tainnut tarvita pelastusta. Kasvi on rohtoraunioyrtti. Uhri lienee kartanokimalainen...

Köynnöstornin kaikki kasvit kukkivat. Usein käy seuraavalla tavalla. Huomaan kivan kuvauskohteen. Otan siitä "hyvän" kuvan. Menen tyytyväisenä sisälle. Riisun ulkovaatteet ja kumpparit. Istun alas selaamaan kuvia. Ja sitten, vasta sitten huomaan kuvassa jotain ylimääräistä; joskus söpön yllätysötökän, joskus taustalle unohtuneen roskispussin. Apilikkokuvasta huomasin huonosti retkottavan aidanpätkän. Mutta en viitsinyt enää mennä uudestaan ulos kuvaamaan sitä. Sen sijaan ehdotan, että sopisimme sen olevan taidekuva, jossa aita on tarkoituksella vähän vinksallaan. Teoksen nimi voisi olla vaikkapa "Ovi apilaviidakkoon" tai jos halutaan arvoituksellinen ja abstrakti, lyhyt ja ytimekäs, niin se olisi "Tule". Leppävalkomittari . Ensin ajattelin, että se on väärässä puussa, kun torkkui kartiovalkokuusessa. Mutta sitten tajusin, että tottakai leppien mittaaminen noin pienelle oliolle on raskasta, joten lounastauollaan eväiden syömisen päälle se haluaa ottaa nokos...