Kristiina K:n haaste; Viimeksi lukemani kirja
Koska kysymyksessä on dekkari, en voi kertoa sen sisällöstä paljastamatta liikaa. Jungstedtin kirjoissa ei mässäillä väkivallalla eikä päihteillä. Niissä kerrotaan kivasti myös poliisien yksityiselämästä. Niinpä mukavinta on lukea kirjat aikajärjestyksessä. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä kirjoissa kerrataan sopivassa määrin menneitä tapahtumia.
Kirjojen tarinat sijoittuvat Gotlantiin. Aikoinaan olin niin innostunut, että minulla oli isokokoinen Gotlannin kartta, josta etsin kirjan tapahtumien paikat. Ja tietenkin myös Visbyn risteilyltä tallentamani ko.kaupungin kartta. Kirjan poliisiasema sijaitsee tietty Visbyyssä.
Minulla on nuo kaikki teokset, ne vievät hyllyssä tilaa 60 cm, eli niitä on 0,6 hyllymetrin verran.
Olen nyt lukemassa noita toista kierrosta. Ensimmäisestä on sen verran aikaa, että en enää muista loppuratkaisuja, vaikka jonkin matkaa kirjaa luettuani muistankin, että "ai jaa, tämä oli tämä juttu".
Tänä vuonna 2025 on ilmestynyt uusin kirja "När stjärnorna faller". Sitä tietämäni mukaan ei ole vielä käännetty suomenkielelle. Voin olla väärässäkin. Ainakin toivon, että se pian tapahtuisi. Ei väärässä oleminen, vaan tämän vuoden kirjan julkaiseminen suomeksi.
Hänen kirjojaan en olekaan lukenut. Kiitos vinkistä ja kiva kun vastasit haasteeseen. Kopsaan tuosta vielä tuon luettelon hänen kirjoistaan itselleni, sillä on välillä hankalaa äänikirjoista löytää oikeaa järjestystä.
VastaaPoistaOle hyvä vaan. Huomasin vasta nyt, että listakuva onkin hieman epätarkka, toivottavasti saat selvää. Kiitos vielä haasteesta ja kommentistasi Kristiina K!
PoistaOnpa pitkä sarja! Gotlanti on kyllä kiva tapahtumapaikka. Tämä onkin näköjään eri sarja kuin Maria Wernit, joita olen televisiosta katsonut.
VastaaPoistaJuu, on pitkä sarja ja jatkuu vaan. Jep, nämä ovat eri juttuja kuin Anna Janssonin kirjoittamat Maria Wernit. Kiitos Saila!
PoistaNever read a book from this writter... I might try...
VastaaPoistaHave a nice day !
Anna
Thanks Anna! You too, have a nice day!
PoistaHieno idea pitää karttaa lähellä kun lukee kirjaa 🕶
VastaaPoistaRuotsissa on iso määrä loistavia rikoskirjailijoita 📚🇸🇪
Tästä kirjailijasta en ollut kuullut.
Minäkin olen lukenut kaikki Jungstedtit uusinta lukuunottamatta. Pari taitaa olla omia, muut olen lainannut kirjastosta. Sinun laillasi piti tarinoiden kohdalla kaivaa kartta esiin. Etsin myös netistä kuvia. Gotlannissa on jylhiä rantamaisemia.
VastaaPoista