Kristiina K:n haaste; Viimeksi lukemani kirja
Koska kysymyksessä on dekkari, en voi kertoa sen sisällöstä paljastamatta liikaa. Jungstedtin kirjoissa ei mässäillä väkivallalla eikä päihteillä. Niissä kerrotaan kivasti myös poliisien yksityiselämästä. Niinpä mukavinta on lukea kirjat aikajärjestyksessä. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä kirjoissa kerrataan sopivassa määrin menneitä tapahtumia.
Kirjojen tarinat sijoittuvat Gotlantiin. Aikoinaan olin niin innostunut, että minulla oli isokokoinen Gotlannin kartta, josta etsin kirjan tapahtumien paikat. Ja tietenkin myös Visbyn risteilyltä tallentamani ko.kaupungin kartta. Kirjan poliisiasema sijaitsee tietty Visbyyssä.
Minulla on nuo kaikki teokset, ne vievät hyllyssä tilaa 60 cm, eli niitä on 0,6 hyllymetrin verran.
Olen nyt lukemassa noita toista kierrosta. Ensimmäisestä on sen verran aikaa, että en enää muista loppuratkaisuja, vaikka jonkin matkaa kirjaa luettuani muistankin, että "ai jaa, tämä oli tämä juttu".
Tänä vuonna 2025 on ilmestynyt uusin kirja "När stjärnorna faller". Sitä tietämäni mukaan ei ole vielä käännetty suomenkielelle. Voin olla väärässäkin. Ainakin toivon, että se pian tapahtuisi. Ei väärässä oleminen, vaan tämän vuoden kirjan julkaiseminen suomeksi.



Hänen kirjojaan en olekaan lukenut. Kiitos vinkistä ja kiva kun vastasit haasteeseen. Kopsaan tuosta vielä tuon luettelon hänen kirjoistaan itselleni, sillä on välillä hankalaa äänikirjoista löytää oikeaa järjestystä.
VastaaPoistaOle hyvä vaan. Huomasin vasta nyt, että listakuva onkin hieman epätarkka, toivottavasti saat selvää. Kiitos vielä haasteesta ja kommentistasi Kristiina K!
PoistaOnpa pitkä sarja! Gotlanti on kyllä kiva tapahtumapaikka. Tämä onkin näköjään eri sarja kuin Maria Wernit, joita olen televisiosta katsonut.
VastaaPoistaJuu, on pitkä sarja ja jatkuu vaan. Jep, nämä ovat eri juttuja kuin Anna Janssonin kirjoittamat Maria Wernit. Kiitos Saila!
PoistaNever read a book from this writter... I might try...
VastaaPoistaHave a nice day !
Anna
Thanks Anna! You too, have a nice day!
PoistaHieno idea pitää karttaa lähellä kun lukee kirjaa 🕶
VastaaPoistaRuotsissa on iso määrä loistavia rikoskirjailijoita 📚🇸🇪
Tästä kirjailijasta en ollut kuullut.
Kiitos Rita A!
PoistaMinäkin olen lukenut kaikki Jungstedtit uusinta lukuunottamatta. Pari taitaa olla omia, muut olen lainannut kirjastosta. Sinun laillasi piti tarinoiden kohdalla kaivaa kartta esiin. Etsin myös netistä kuvia. Gotlannissa on jylhiä rantamaisemia.
VastaaPoistaGotlanti on kiinnostava saari. Ja nämä kirjat mainioita dekkareita. Kiitos Between!
PoistaTämä olikin uusi tuttavuus. Pitää laittaa muistiin sillä tykkään lukea dekkareita ja ruotsalaiset( kuten pohjoismaalaiset yleensäkin) taitavat tarinoiden kertomisen. Hyvä tuo luettelo.
VastaaPoistaJep, kannattaa laittaa muistiin. Kiitos Päivi!
PoistaHaa...miten minulla on tälläinen kirjailija jäänyt ihan huomaamatta!! Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi rimasa!
PoistaWautsi mikä idea seurata kirjantapahtumapaikkoja kartalta.... taidan kuules apinoida!!
VastaaPoistaOhailen kyllä kirjailijoiden taustatyötä - sekä taitoa kuvata sanoin ne paikat!!
Mulla on vielä pari viimeistä lukua kesken... ennenkuin pääsen vastaamaan tähän haasteeseen...
Samoin kunnioitan sitä työmäärää, jonka kirjailijat tekevät taustatietojen selvittämisessä. Kiitos Repolainen!
PoistaMeillä näyttää olevan hyvin pitkälti sama kirjamaku.Ihan kaikkia noita en ole lukenut kun niitä ei ole kirjahyllyssä mistä voisi poimia :-) ja kirjaston valikoima on aina tilanteen mukaan vaihteleva.
VastaaPoistaGotlannissa olen käynyt vuosia vuosia sitten ja olen monesti miettinyt , että olisi kiva vielä käydä uudelleen (noiden kirjojen inspiroimana) , mutta merimatka sinne pistää kyllä harkitsemaan kaksi jos ei peräti kolme kertaa.
Kirjastoa minäkin käytän pääasiassa, mutta sitten on pari kirjailijaa, joiden teokset ostan ja säilön hyllyyn. Kiitos Terhi!
PoistaHauska idea seurata kartalta tapahtumapaikkoja!
VastaaPoistaKiitos kirjaesittelystä. Tosin en lue dekkareita, ne ovat minulle liian jännittäviä.
Kiitos Sirpa kommentistasi!
PoistaKiva päivitys. Minäkin fanitan Gotlantia, mutta sinä olet hienosti perehtynyt siihen upeasti kirjojen myötä.
VastaaPoistaMari Jungstedtiltä olen lukenut yhden, mutta nimeä en muista. Sen sijaan olen katsonut Maria Wern -sarjaa, joka myös tapahtuu Gotlannissa.
Kiitos Puikoillanikin! Maria Wernitkin ovat hyviä.
PoistaGotlannin maisemat näyttävät olevan monenkin kirjailijan mieleen, minä kuuntelen juuri Marianne Cederwallin kevyttä dekkarisarjaa jonka tapahtumat sijoittuu juuro sinne.
VastaaPoistaAi juu, minäkin olen lukenut nuo Cederwallin kirjat, ne ovat kivoja. Kiitos sini!
PoistaMinäkin luen dekkareita, ruotsalaistenkin kirjailijoiden, en vaan toistaiseksi ole osunut käsiini Mari Jungstedtin kirjoja.
VastaaPoistaSuosittelen, kiitos aimarii!
Poista